Slider

Kooste vuodesta 2018

maanantai 31. joulukuuta 2018



Miten vuosi 2018 meni?


Tammikuussa joulun välipäivinä fiilistelin lumipeitettä ja kävin kuvailemassa satumaisia maisemia.
Lisäksi tammikuussa jaoin kuvia  reissulta Rovaniemellä, jolloin kävin Kuninkaanlaavulla ystäväni kanssa nauttimassa nokipannukahvit. Lisäksi esittelin Kalevalapeiton ensimmäisiä paloja.



Helmikuussa kävin Husky-ajelulla Vesilahdella ja koirien into oli silminnähtävissä. Esittelin syksyisiä maisemia Hatanpään-kartanolta, jossa kävin tutustumassa Tampere-päivänä. Mahtuipa helmikuuhun myös virkattu vaunulelukin suloisen sinisen sävyisenä.



Maaliskuussa järjestin arvonnan blogissani, sillä blogini täytti 3 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi virkkasin kolme norsuvaunulelua ja arvoin ne osallistujien kesken. Lisäksi sain viimein valmiiksi pajuneliöistä tehdyn peiton, joka onkin jäänyt vuoden yhdeksi hienoimmista virkkaustöistäni. Lisäksi esittelin Iso-Naistenjärven luontokohteen.



Huhtikuussa tapasimme Blogisisarten kanssa Helsingissä; kävimme Ateneumissa, Lushin myymälässä tutustumassa Lushin tuotteisiin ja ideologiaan sekä syömässä vielä illalla. Oli kiva tavata, toivottavasti näemme pian taas uudestaan! Lisäksi esittelin tietokoneen tiedostojen syövereihin jääneet ensilumikuvat, jotka päätyivätkin tuona jouluna joulutervehdyksiin. 



Toukokuussa jaoin kesän ämpärilistan, jossa listasin ylös asioita, joita haluaisin tehdä kesällä. Postauksen kuvat olivat yhdet vuoden onnistuneimmista, sillä kuvasin Frenckellin aukiolla koristekirsikkapuun kukkimista. Jaoin kuvia Suolijärveltä sekä Saariston rengastieltä.



Kesäkuussa julkaisin vain neljä postausta; virkkaamastani norsuvaunulelusta, Kintulammen luontopolulta, ElämysTeeri pakohuone-elämyksestä sekä luontokuvia.



Heinäkuussa nähtiin eniten postauksia, sillä kesälomalla oli viimeinkin aikaa päivittää blogia. Postasin mm. jalkakylpypommeista, jotka menivät muistamisiksi. Lisäksi esittelin setin vauvalle, johon kuului virkattu unirätti, vaunulelu sekä tuttinauha. Virkkasin myös vohvelipintaisen tiskirätin.



Elokuussa kävin vuosien tauon jälkeen Viikinsaaressa. Lisäksi kirjoitin postauksen kesäkuiselta reissulta Seilin saaren luonnosta.



Syyskuussa julkaisin vain yhden postauksen, jonka tein Pohjanmaalla vierailun inspiroimana.



Lokakuussa blogissa nähtiin kuvia Vesilahdella sijaitsevasta Laukon kartanosta. Arvostelin myös Blogisisareni Sannan Kototekoja-kirjan. Aloitin myös kesäisen roadtripin esittelyn Paavolan tammesta.



Marraskuussa kävin ensimmäistä kertaa Kätevä & Tekevä -messuilla Lahdessa ja heti perään Kädentaidot -messuilla Tampereella.  Lisäksi esittelin roadtripiltämme kohteen Hangosta ja Suomen eteläkärjestä.


Joulukuussa osallistuin jo perinteeksikin muodostuneeseen Käsityöblogien joulukalenteriin, joka itse asiassa toi blogiinkin paljon kävijöitä ja katseluita Pinterestissä. Kalenterin luukusta aukesi ohje soodakoristeisiin. Esittelin vuoden aikana otettuja kuvia ja paikkoja, joissa olin vieraillut. Sain myös viimeinkin monien vaiheiden jälkeen valmiiksi vuoden 2017 adventtisukat. Esittelinpä tietenkin myös vuoden aikana valmistuneita käsitöitä.






Onnellista vuotta 2019 kaikille!







1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan