Kesäkuussa, Juhannuksen jälkeen teimme ystäväni kanssa jo perinteeksi muodostuneen roadtripin, joka tänäkin vuonna suuntautui osin rannikolle. Kolmipäiväinen retkemme starttasi maanantaiaamuna Tampereelta ja ensimmäinen kohteemme oli Paavolan tammi, josta olin kateudesta vihreänä nähnyt hienoja kuvia Instassa lukuisat kerrat.
Paavolan tammi
Paavolan tammi sijaitsee Lohjalla ja se on myöskin Suomen kauneimmaksi puuksikin tituleerattu, halkaisijaltaan 472 cm ja iältään jopa 400-500 vuotta vanha puu.
Jätimme auton Lohjansaaren koulun parkkipaikalle (jonka yhteyteen on avattu loppukesän/alkusyksyn aikana kahvila nimeltään Ö Cafe) ja lähdimme kävelemään luontopolkua pitkin kauniin metsän poikki.
Paavolan tammi on saavuttanut suuren suosion kävijöiden joukossa - niin suuren, että tammen ympärille on rakennettu pitkospuut, jotka suojelevat tammen juuria. Paavolan tammi asuu lehtimetsässä, jossa sen seurana kasvaa tammea, metsälehmusta ja pähkinäpensaita. Paavolan tammi on rauhoitettu.
Paavolan tammi. |
Retkipaikan sivuilta voi katsoa Antti Huttusen tekemän jutun sekä kuvia, miltä paikka on näyttänyt silloin (2014) kun puu ei ollut vielä aidattu eikä ollut pitkospuita.
Jos vierailet Paavolan tammella, muistathan pysyä pitkospuilla niin tammesta olisi vielä iloa jälkipolvillekin!
Aiempien vuosien road tripeistä olen kertonut näissä postauksissa:
♥