Slider

Vappu.

torstai 30. huhtikuuta 2015

vappu

Ihanaa vappua kaikille :) 



Juuret Karjalassa.

vapriikki tampere

Vapriikki on museokeskus Tampereella (KLIK). Vapriikissa on muutamia pysyviä näyttelyitä sekä säännöllisesti vaihtuvia näyttelyitä. Vapriikki sijaitsee Tamperellan alueella, Tammerkosken äärellä. Kuluneena viikonloppuna kävin puolisoni kanssa katsastamassa Vapriikin uusimman näyttelyn: Liikkeelle! - Uuteen kotiin (KLIK). 

Suora lainaus Vapriikin sivuilta tiivistää näyttelyn sanoman:

"Postimuseon ja Mediamuseo Rupriikin yhteinen näyttely kertoo inhimillisen näkökulman kodin jättämisen tuskasta sekä uuden kodin rakentamisesta. Esillä on kokemuksia Karjalan evakoilta sekä humanitäärisistä syistä Suomeen muuttaneilta pakolaisilta, joista kaikki ovat jättäneet entisen kotinsa pakon sanelemana."

liikkeelle karjala evakko

Minulla itselläni on juuria Karjalassa, kuten varmasti monella muullakin suomalaisella. Harras toiveeni olisikin joskus päästä matkustamaan jo lähes kymmenen vuotta sitten edesmenneen mummuni synnyinseuduille.

evakko karjala

Museo oli rakennettu kahdeksan henkilön ympärille. Henkilöiden tarinaan liittyi evakkoon lähteminen Karjalasta tai pakeneminen omasta kotimaasta, koska siellä ei ollut turvallista olla ja elää. Nämä henkilöt olivat saaneet tuoda näytille omia tärkeitä esineitään. Näyttelyssä oli myös mahdollista kuunnella kunkin henkilön valitsema musiikkikappale. Lisäksi näyttelyssä oli mahdollista katsella SA-arkiston kuvia, erilaisia lehtijuttuja liittyen Karjalaan tai pakolaisuuteen.

Minä tykkäsin näyttelystä ja se myös jollain tasolla kosketti kovasti. Pääsimme tutustumaan näyttelyyn oppaan avulla, joka avasi näyttelyä paljon paremmin. Itse en jaksa niin tarkasti aina lukea kaikkia tekstejä, joten oppaan kertomana sai näyttelystä kokonaisvaltaisen käsityksen vähän nopeammin kuin jos olisin lähtenyt itse yksikseni tutustumaan siihen. Opastus kuului lipun hintaan ja kesti noin puolisen tuntia.

Opas ei käynyt kaikkien kahdeksan henkilön elämäntarinoita läpi, mutta nosti muutamia henkilöitä esiin. Kaikilla oli erilainen tarina kerrottavana, joka oli erittäin mielenkiintoista. Paikalle sattui myös ihan syntyperäinen karjalalainen. Nainen jakoi omaa elämäntarinaansa meille muille ja koin olevani etuoikeutettu päästessäni sitä kuulemaan :)

Suosittelen näyttelyä ja jos mahdollista, niin suosittelen myös osallistumaan opastukseen :) Toukokuun opastukset mm. kyseiseen näyttelyyn löytyvät täältä, KLIK.

vapriikki

Liikkeelle! - Uuteen kotiin -näyttely on mahdollista käydä katsomassa 24.4. — 15.11.2015. Pääsylipun hinnalla pääsee katsomaan myös muut Vapriikin näyttelyt. Jos nälkä yllättää tai kahvihammasta alkaa kolottaa, Museokeskuksessa palvelee Ravintola Valssi (KLIK).

vapriikki tampere

Vapriikki on avoinna seuraavasti:

Avoinna
ti–su 10–18

Suljettu 1.1., 3.4., 1.5. (museoravintola auki), 19.-21.6, 6.12. ja 21.–27.12.

Avoinna 10–16 2.4., 30.4., 13.5., 18.6., 5.12. ja 31.12.

Museoravintola on avoinna museon aukioloaikojen lisäksi myös maanantaisin lounasaikaan klo 11-14.

vapriikki


PÄÄSYLIPPUJEN HINNAT (tarkista ajantasaiset täältä, KLIK!)

Aikuiset 10€
Aikuiset
Lapset 4€ (Lapset (7–16-vuotiaat), opiskelijat, varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet)

22€ perhelippu (2 aikuista ja 1-4 alaikäistä lasta)

Eläkeläiset, työttömät ja ryhmät 8€/hlö (Eläkeläiset, työttömät ja yli 10 henkilön ryhmän jäsenet.)

Ilmaiseksi Alle 7-vuotiaat ja sotiemme veteraanit ilmaiseksi.


Opastukset

Yleisöopastukset pääsymaksun maksaneille yksittäiskävijöille (ei ryhmille). Katso tilattavien opastusten hinnoittelu opastukset -osiosta.

Koululais- ja päiväkotiryhmän mukana seuraavat opettajat sekä koulu- ja vammaisavustajat pääsevät maksutta museoon.

Ilmainen sisäänpääsy museokeskus Vapriikkiin perjantaisin klo 15-18 (ei koske Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla -näyttelyä).


Virkattuja hedelmiä ja vihanneksia.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

virkatut hedelmät

Viikonloppu kului virkkuukoukku kädessä ja lopputuloksena on rusetteja ja liinoja, KLIK! sekä nyt nämä hedelmät/vihannekset.

Olen kokeillut aikaisemminkin tehdä vesimeloneja, appelsiineja ja sitruunoita, mutta nyt kokeilin ensimmäisen kerran virkata mansikoita ja porkkanan. Itse asiassa kävikin niin hassusti, että katselin netistä erästä TV-ohjelmaa ja virkkailin samalla. Olin mielestäni virkkaamassa mansikkaa, mutta jossain kohtaa hoksasin, että mitä ihmettä, olenkin virkkaamassa porkkanaa :D Noh, sillä kertaa ei tullut punaista porkkanaa vaan purin koko virkkuun. Täytyy näköjään vähän tarkemmin katsoa, mitä ohjetta onkaan lukemassa ;P

virkatut hedelmät

Kyllähän se porkkanakin piti virkata - oranssina, eikä punaisena. Aika hauska siitä tulikin :)

Ohjeen mansikan virkkaamiseen on tässä (ohje otettu täältä, KLIK):

ALOITUSYMPYRÄ:
Aloita suljettua virkkausta kjs:iden sijaan tällä tekniikalla, jottei työn alkuun jäisi reikä: Pidä kiinni langanpäästä ja kierrä lanka kerran vasemman käden etusormen ympärille. Pidä muodostunut silmukka vasemman käden peukalon ja etusormen välissä ja aseta lanka vasemman etusormen päälle. Vie koukku silmukkaan, ota lanka koukulle ja vedä lanka silmukan läpi, virkkaa 1 kjs, virkkaa sitten ks:ita silmukkaan. Kun työssä on haluttu määrä ks:ita, kiristä langan avulla silmukka umpeen. Päättele langanpää työn takaosaan. Jatka virkkaamista suljettuna virkkauksena.

SULJETTU VIRKKAUS:
Kun olet virkannut krs:n viimeisen ks:n, virkkaa 1 ks seuraavan krs:n ensimmäiseen ks:aan. HUOM: Kiinnitä 1 merkkilanka krs:n viimeisen ks:n ja seuraavan krs:n ensimmäisen ks:n keskelle. Anna merkkilangan kulkea työn mukana.

LISÄYSVINKKI:
Lisää 1 ks virkkaamalla 2 ks seuraavaan ks:aan.

KAVENNUSVINKKI:
Kavenna 1 ks virkkaamalla seuraavat 2 ks yhteen näin: *Vie koukku seuraavaan ks:aan, ota lanka koukulle*, toista *-* vielä kerran, tee 1 langankierto ja vedä lanka kaikkien koukulla olevien 3 s:n läpi.


Virkataan suljettuna virkkauksena ympyränä. Tee mansikan alaosaan ALOITUSYMPYRÄ (ks. selitys yllä) kirkkaalla roosalla langalla ja koukulla nro 4,5.

1.KRS: Virkkaa 4 ks ympyrään (LUE SULJETTU VIRKKAUS).
2.KRS: Lisää 1 ks jokaiseen ks:aan = 8 ks.
3.KRS: *1 ks seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* koko krs:n ajan = 12 ks.
4.KRS: *1 ks kumpaankin 2 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* koko krs:n ajan = 16 ks.
5.KRS: Virkkaa 1 ks jokaiseen ks:aan.
6.KRS *1 ks jokaiseen 3 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* koko krs:n ajan = 20 ks.
7.KRS: Virkkaa 1 ks jokaiseen ks:aan.
8.KRS *1 ks jokaiseen 4 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* koko krs:n ajan = 24 ks.
9. ja 10.KRS: Virkkaa 1 ks jokaiseen ks:aan.
11.KRS: *1 ks kumpaankin 2 seuraavaan ks:aan, kavenna 1 ks*, toista *-* koko krs:n ajan = 18 ks.
12.KRS: *1 ks seuraavaan ks:aan, kavenna 1 ks*, toista *-* koko krs:n ajan = 12 ks.
13.KRS: Virkkaa kaikki ks:t pareittain yhteen = 6 ks, katkaise lanka. Täytä mansikka vanulla. Ompele viimeiset 6 ks yhteen.

LEHTI:
Virkataan suljettuna virkkauksena. Virkkaa 48 kjs pistaasinvihreällä langalla ja koukulla nro 4,5 ja sulje kjs:t renkaaksi 1 ps:lla ensimmäiseen kjs:aan.
1.KRS: Virkkaa 1 ks ensimmäiseen kjs:aan, *jätä 5 kjs väliin, 1 ks seuraavaan kjs:aan*, toista *-* koko krs:n ajan, jätä lopuksi viimeiset 5 kjs väliin ja virkkaa 1 ps ensimmäiseen ks:aan = 8 ks ja 8 kjs-kaarta.
2.KRS: Virkkaa 1 kjs, 1 ks jokaiseen ks:aan, virkkaa lopuksi 1 ps ensimmäiseen ks:aan.
3.KRS: Virkkaa 1 kjs, virkkaa kaikki ks:t pareittain yhteen = 4 ks. Virkkaa sitten 1 ks jokaiseen ks:aan. Katkaise lanka ja päättele langanpäät. Kiinnitä lehdet mansikan kärkeen. Ompele kirkkaankeltaisella langalla muutama pisto mansikkaan.

Ja porkkanan ohje on seuraavanlainen (ohje otettu täältä, KLIK!)

PORKKANA: 
Virkataan suljettuna virkkauksena ympyränä. Virkkaa 2 kjs vaalealla oranssilla langalla ja koukulla nro 4,5.
1.KRS: Virkkaa 3 ks ensimmäiseen kjs:aan (LUE SULJETTU VIRKKAUS).
2.KRS: Lisää 1 ks jokaiseen ks:aan (LUE LISÄYSVINKKI) = 6 ks.
3.KRS: *1 ks kumpaankin 2 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä kerran = 8 ks.
4.KRS (ja kaikki muut parilliset krs:t): Virkkaa 1 ks jokaiseen ks:aan.
5.KRS: *1 ks jokaiseen 3 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä kerran = 10 ks.
7.KRS: *1 ks jokaiseen 4 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä kerran = 12 ks.
9.KRS: *1 ks jokaiseen 5 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä kerran = 14 ks.
11.KRS: *1 ks jokaiseen 6 seuraavaan ks:aan, lisää 1 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä kerran = 16 ks.
Virkkaa sitten suljettuna virkkauksena 1 ks jokaiseen ks:aan 12 krs:n ajan. Tee sitten kavennukset seuraavasti:
1.KRS: *1 ks kumpaankin 2 seuraavaan ks:aan, kavenna 1 ks (LUE KAVENNUSVINKKI)*, toista *-* koko krs:n ajan = 12 ks.
2.KRS: *1 ks seuraavaan ks:aan, kavenna 1 ks*, toista *-* koko krs:n ajan = 8 ks.
3.KRS: Virkkaa kaikki ks:t pareittain yhteen = 4 ks, katkaise lanka. Täytä porkkana vanulla. Ompele viimeiset 4 ks yhteen.

LEHTI: 
Virkkaa 3 kjs opaalinvihreällä langalla ja sulje kjs:t renkaaksi 1 ps:lla ensimmäiseen kjs:aan. Virkkaa renkaaseen seuraavasti: *1 ks, 9 kjs, 1 ks, 11 kjs*, toista *-* yht. 4 kertaa, virkkaa lopuksi 1 ps ensimmäiseen ks:aan = yht. 8 kjs-kaarta. Katkaise lanka ja päättele langanpäät. Kiinnitä lehdet porkkanan kärkeen.


Virkattuja liinoja ja rusetteja.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

virkattu rusettipompula

Olen virkannut viime aikoina niin ahkerasti, että kädetkin meinaavat kipeytyä ;) Olen virkannut eri kokoisia liinoja. Valkoinen liina on tehty Asteri-maton (KLIK) ohjeella. Loput on virkattu lähinnä omasta päästä keksityllä kaavalla. 

virkattu rusetti

Sitten olen virkannut myös kivoja rusetteja :) Pariin rusettiin kiinnitin hiuslenkin - loput rusetit odottavat joko magneettia tai hiuslenkkiä vielä. Näitä rusetteja on näkynyt myöskin monessa blogissa, omatekemät rusetit on tehty tällä ohjeella, KLIK! Näitä voisi antaa lahjaksi pienille ystäville :)

Tuunaa purkki.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

tuunattu purkki

Olen tuunannut pari metallipurkkia vähän kivemman näköisiksi :) Purkkien alkuperää en tiedä, mutta niissä on se hyvä puoli, ettei purkkien sisäreunat ole terävät - ei ole siis pelkoa sormiensa viiltämisestä.

Käytin purkkien tuunaamisessa lahjapaperia, servettejä, nauhoja, puisia sydämiä ja pitsinauhaa. 

DIY

tuunattu purkki

Näissä purkeissa säilytän mm. erilaisia saksia ja kyniä. :)



Virkattu tuolinpehmuste.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

virkattu isoäidinneliö tuolinpäällinen

Viime kesänä pelastin valkoisen pinnatuolin joutumasta kaatopaikalle. Vähän pesuainetta ja rätti ja pahimmat liat olivat poissa pinnatuolista. Jalkojen alle pehmusteet äänenvaimentimiksi ja avot! Vai ei ehkä sittenkään? 

Pitihän tuoliin saada pehmuste :) Virkkasin sellaisen siis valkoisesta ja vaaleanpunaisesta matonkuteesta. Virkkasin pehmusteen isoäidinneliö menetelmällä, kulmiin virkkasin ketjusilmukoita, joilla pehmusteen saa solmittua tuoliin. 

isoäidinneliö

Tuoli hakee edelleen paikkaansa kodissamme, tällä hetkellä se on päässyt ruokapöydän tuolien kaveriksi pöydän päätyyn :) 




Virkattu peitto.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

peitto isoäidinneliöistä

Monen kuukauden projekti tuli viimein päätökseen, lankakriisistä (KLIK) huolimatta. Aloitin viime kesänä/syksynä virkkaamaan isoäidin neliöistä peittoa. Käytin lankana Red Heart Sun merkkistä lankaa, jota löytyi Prismoista.

Virkkailin neliöitä aina sopivan paikan tullen ja kiinnitin niitä toisiinsa. Peiton virkkaaminen jäi muiden inspisten varjoon, sillä innostuin herkkujen virkkaamisesta. Nyt keväällä, kun peiton jatkamiselle löytyi intoa, lankaa ei enää löytynytkään. Hamstrasin aina sopivin väliajoin Red Heart Sun lankaa, kunnes sitä ei löytynyt enää mistään. Kaikkein kipeimmin olisin tarvinnut erityisesti tuota valkoista lankaa, sillä virkkasin sillä palat toisiinsa. Otin yhteyttä maahantuojaankin, mutta he myivät minulle ei oota. 

neutraalit sävyt

Peiton jättäminen kesken ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, joten virkkasin pari viimeistä riviä valkoisella Hanko -langalla (sävy 010), joka tosin pistää peitosta silmään niin että sattuu ;) Syynä siihen on se, että Hanko lanka on luonnonvalkoinen sävyltään. En anna kuitenkaan sävyn haitata, vaan iloitsen siitä, että pitkällinen projekti saatiin päätökseensä. Harmi, että en ehtinyt saada peitosta isompaa. 

peitto virkkaaminen

Kuten ei elämässäkään, ei virkkauksessakaan kaikki mene kuten Strömsössä ;D 
Viimeistelin peiton reunat ruskealla Hanko -langalla (066) virkkaamalla piparkakkureunan.



Pöllölle kaveri.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

virkkaaminen pöllö

Virkkasin taannoin pöllön (KLIK) ja innostuin tekemään sille kaverinkin. Ensimmäinen pöllö syntyi harmaasta Novitan Kaste -langasta ja tämän toisen tein keltaisesta (sävy 246) langasta.

Ohje on Prinsessajuttu blogin Miran käsialaa, joten hänelle kaikki kunnia tästä ohjeesta :) Täältä (KLIK) voit käydä nappaamassa ohjeen itsellesi.

virkattu pöllö

Silmissä käytin valkoista ja mustaa Novitan Puuvilla-Bambu lankaa sekä ruskeaa DROPS Muskat lankaa. Mielestäni väriyhdistelmästä tuli aika hauska, se tuo mieleeni suklaabanaanijäätelön ;P

pöllö kaveri virkattu


Milavida, part 2.

maanantai 20. huhtikuuta 2015


tampere näsilinna

milavida tampere näsilinna

Kun Milavidaan, Näsilinnaan astutaan ovesta sisään, saavutaan eteisaulaan. Suoraan edessä on portaikko, jonka rappuset johtavat yläkertaan. Yläkertaan avataan kesäkuussa 2015 Museo Milavida. Toisen kerroksen näyttelytila jaetaan kahtia: esillä on aina kaksi näyttelyä, jotka vaihtuvat eri tahtiin. Rakennuksen, von Nottbeck -suvun ja Hämeen museon historia ovat aina esillä jollakin tavoin.

Näyttelyt tehdään pääosin Tampereen museoiden omista kokoelmista, mutta esille tuodaan myös soveltuvia kiertonäyttelyitä. Museo Milavidan näyttelyiden perustan luovat muodin ja muotoilun teemat laajalla perspektiivillä. Tekijöinä vaihtelevat mm. Haiharan pukumuseo ja Vapriikin kenkämuseo, mutta näyttelyt voivat esitellä myös muita muotoilun aloja (huonekaluja, astioita, koruja, kelloja, silmälaseja jne.) 

Tilaa voidaan myös tarjota galleriatyyppisesti yhteistyökumppaneille, mm. TR1:n entisille toimijoille. Tarvittaessa näyttelyt voivat levittäytyä myös toisen kerroksen aulatiloihin. Erilaiset tapahtumat ja näyttelyiden teemoihin niveltyvät oheispalvelut täydentävät Museo Milavidan tarjontaa.

Museo Milavidan ensimmäinen päänäyttely kertoo von Nottbeck -suvun vaiheista Tampereella. Dramatisoitu näyttely on moderni ja elämyksellinen, se yhdistää kerronnassaan aitoja, upeita esineitä ja näyttäviä pukuja sekä uutta ääni- ja kuvatekniikkaa. Tarina alkaa 1830-luvun Pietarista, jonne kantautuu tieto syrjäisessä suomalaiskaupungissa myynnissä olevasta pienestä mutta potentiaalisesta tehtaasta. Kolme varakasta liikemiestä ostaa tehtaan, joka uusien omistajien tieto-taidon ja pääoman myötä lähtee nopeaan kasvuun. Tehtaan johtamista opettelemaan lähetetään 20-vuotias Wilhelm Nottbeck.

kattokruunu


Näyttelyssä tutustutaan Wilhelm von Nottbeck perheeseen, kurkataan 1800-luvun kosmopoliittien elämään ja varaudutaan mm. keisarin vierailuun. Peter ja Olga von Nottbeck tavataan suunnittelemasta Milavidaa, ja nähdään tarinan traagiset käänteet. Olga von Nottbeck kuoli ennen rakennuksen valmistumista syksyllä 1898 synnytykseen ja Peter jo seuraavana keväänä umpisuolen leikkaukseen. Talo jäi heidän neljän leikki-ikäisen lapsensa omistukseen. Lapset asuivat Milavidassa parin vuoden ajan 1900-luvun alussa palveluskuntansa kanssa.

Osa Wilhelm von Nottbeckin perheenjäsenistä on näyttelyssä läsnä luonnollisenkokoisina näköisnukkeina. Vaikka Wilhelm von Nottbeckin kuudesta pojasta kolme suunnitteli elämäänsä Tampereen seudulle, perheen viimeisetkin jäsenet jättivät Tampereen 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Se minne he muuttivat kuten myös Milavidan myöhemmät vaiheet selviävät tarinan lopuksi. Näyttely tarjoaa kävijöille monia aktiviteetteja, kuten mahdollisuuden tutustua von Nottbeckien kirjastoon, lukea kirjeitä, selailla perhealbumeita tai arpoa itselleen nimen aatelisnimigeneraattorilla. Ensimmäistä teemanäyttelyä ei tiukan aikataulun vuoksi tehdä omista kokoelmista, vaan yhteistyökumppania haetaan muotia esittelevien museoiden joukosta. Neuvottelut ovat vielä kesken, ja näyttelyn teema julkistetaan myöhemmin keväällä.

kahvila nottbeck

kahvila milavida

Näsilinnassa toimii Cafe Milavida ja Ravintola von Nottbeck. Lisätietoa voit lukea täältä, KLIK

milavida

kattaus

Näsilinna oli vuoden 1918 sisällissodassa punaisten päämaja ja kärsikin sodassa pahoja vahinkoja. Rakennukseen osui silloin 4000 ammusta. Näitä jälkiä löytyy edelleen, tai ainakin luulen niin, sillä mm. eräässä tolpassa oli tällainen jälki:

luodinreikä

Milavida, Näsilinna - millä nimellä rakennusta haluakaan kutsua - on henkeäsalpaavan kaunis ja ottamani kuvat eivät missään nimessä anna parhainta kuvaa rakennuksesta - se pitää itse kokea.

En malta odottaa, että Milavida saadaan täysin valmiiksi ja kokonaan avatuksia yleisölle! Kesäkuussa avautuu museo ja siellä pitää ehdottomasti vierailla :)

ornamentit

orkidea


tyylikäs wc

Nottbeckien vaikutukset näkyvät edelleen Tampereen katukuvassa, sillä aivan Milavidan lähistöltä löytyy Tallipiha, (KLIK) joka on alunperin Wilhelm von Nottbeckin asuinpalatsin yhteyteen kuulunut talouspiha. Tallipihalla on tapahtumia ympäri vuoden, mm. käsityöläisten ihania käsitöitä, hevosajelua, Tallipihan Suklaapuoti (KLIK), Tallipihan kahvila (KLIK) - joka muuten oli mukana Suomen paras leipomo ohjelmassakin :) Lisäksi Tampereelta löytyy Finlaysonin palatsi (KLIK), joka sijaitsee myös Milavidan ja Tallipihan vieressä. Halutessaan voi kulkea Patruunanraittia, KLIK, joka johdattaa Finlaysonin ja Nottbeckien historiaan :)

narikka milavida

Kaikkea ihanaa voi siis tehdä Tampereella :)

Lähteet: KLIK, KLIK


Milavida, part 1.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

nottbeck tampere

milavida näsilinna


Kuluneena viikonloppuna vierailin Milavidassa, monille tutummin, Näsilinnassa. Minä kuitenkin pidän enemmän nimestä Milavida :) Milavida kuului aikanaan Nottbeckien suvulle. Keitä sitten olivat Nottbeckit ? Mennään ajassa taaksepäin:

Wilhelm von Nottbeck oli Finlaysonin puuvillatehtaan johtaja vuosina 1860-1890. Wilhelm syntyi Pietarissa, mutta Nottbeckeilla oli sukujuuria Saksassa. He olivat asuneet useiden sukupolvien ajan Tallinnassa. Wilhelmin vanhemmat olivat isä Carl Samuel von Nottbeck (1779–1847) ja  äiti Charlotta Dorotea zur Mühler. Carl osti vuonna 1836 hän yhdessä Georg Rauchin kanssa puuvillatehtaan James Finlaysonilta (joka oli Finlaysonin puuvillatehtaan perustaja).

tampere sisällissota

tampere milavida

Wilhelm von Nottbeckin isä Carl Samuel Nottbeck oli viidennen polven tallinnalainen. Hän solmi avioliiton 23.3.1809. Puoliso Charlotta Dorotea von zur Mühlen oli tallinnalaisen raatimiehen tytär, alkuaan saksalaista sukua hänkin. Perheen pojat Carl (1814 - 84) ja Wilhelm (1816 - 90) syntyivät Pietarissa. Vanhempi pojista Carl tuli isänsä jälkeen Finlaysonin tehtaan Pietarin konttorin johtajaksi ja nuorempi Wilhelm muutti Tampereelle valmistuakseen tehtaan johtajan tehtäviin.

näsilinna

etuovi pääsisäänkäynti

Tampereella Wilhelm ryhtyi isännöitsijä Ferdinand Uhden rinnalla perehtymään tehtaan toimintoihin. Ennen siirtymistään tehtaan johtoon Nottbeck perusti puuvillatehtaan yhteyteen trikootehtaan. Jo vuonna 1836 olivat tehtaan uudet omistajat perustaneet Stocking Manufacture Tammerfors -nimisen sukkatehtaan, joka toimi puuvillatehtaan alaosastona. Sitä pidetään suomalaisen trikooteollisuuden alkuna.

Wilhelm sai vuonna 1850 senaatilta tehtaalleen oman toimiluvan. Nottbeckin sukkatehtaasta tuli viralliselta nimeltään Tampereen trikootehdas. Tehtaanjohtajana Wilhelm pyrki vaikeinakin aikoina saamaan tehtaansa tuotteille tunnustusta ja siten Finlaysonin nimeä tunnetuksi. Hänellä oli uskoa tulevaisuuteen. Finlaysonin lanka- ja kangasnäytteitä lähetettiin Euroopan maiden suurkaupunkeihin kilpailemaan englantilaisten ja muiden kuuluisien puuvillatuotteiden kanssa. Finlaysonin tuotteita palkittiin mitalein ja diplomein.

kurun matkustajalaiva onnettomuus

cafe milavida sunnuntaibrunssi

Työntekijöiden määrä kasvoi Nottbeckien aikana eli 1800-luvun loppuun mennessä 48:sta liki kahteen tuhanteen. Finlaysonista kehittyi hyvin toimiva, oma yhdyskuntansa. Monet toimenpiteet, jotka Finlaysonilla oli tehty työväen olojen parantamiseksi, on myöhemmin nähty kuuluviksi yhteiskunnalle. Finlaysonin ja Tampereen keskinäistä suhdetta kuvaa monesti käytetty nimitys Valtio kaupungissa.

Wilhelm Nottbeck ja Constance Marie Elise Mengden avioituivat Pietarissa 20.5.1847. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, kaikki poikia. Yksi lapsista kuoli synnytyksessä. Puolisoiden avioliitto säteili ylhäisön keskinäistä rakkautta ja lämpöä koko heidän pitkän elämänsä ajan. Constance Marie Elise von Mengden oli syntynyt Liivinmaalla 23.4.1824 kreivi Georg Fredrik von Mengdenin ja hänen puolisonsa Anna Maria Constancen, o.s. von Gersdorff, tyttärenä. Suku oli saksalainen.
Constance Marie Elise kuului Baltian maiden ja Venäjän korkeimpaan aateliin. Sukulaisuussuhteidensa kautta hän oli läheisissä suhteissa Venäjän keisarilliseen hoviin.

lamput milavida


Milavida on uusbarokkinen palatsi Tampereen Näsikalliolla. Sen rakennutti Finlaysonin pietarilaislähtöisen patruunan Wilhelm von Nottbeckin poika Peter von Nottbeck. Vuonna 1898 valmistuneen palatsin alkuperäinen nimi oli Milavida. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Karl August Wrede.Nimen Milavida merkitys ja historia ei ole tiedossa.

Alkuperäinen Milavida, jossa Nottbeckin perhe asui, oli puurakenteinen huvila Näsikallion vieressä. Koko perhe ei kuitenkaan ehtinyt uudessa Milavidassa asua, vain lapset asuivat siellä pari vuotta palvelijoiden kanssa. Peterin vaimo Olga von Nottbeck kuoli ollessaan synnyttämässä kaksosia Baden-Badenissa vuoden 1898 lokakuussa. Vain puoli vuotta myöhemmin Peter von Nottbeck kuoli umpisuolileikkauksen jälkeen pariisilaisessa sairaalassa. Lasten holhoajaksi määrätty Edvard von Nottbeck myi palatsin Tampereen kaupungille vuonna 1905.

Kaupunki muutti palatsin nimen Näsilinnaksi, ja siihen avattiin vuonna 1908 Hämeen museo, jonka ensimmäinen museonhoitaja oli Gabriel Engberg. Engberg myös asui Näsilinnassa. Sisällissodan aikana Näsilinna oli punaisten päämajana, ja rakennus kärsi sodassa pahoja vaurioita. Rakennukseen osui silloin noin 4 000 ammusta. Toisen maailmansodan aikana rakennuksessa asui ilmatorjuntajoukkoja sekä Porin radan siltavartijat. Hämeen museona palatsi toimi vuosina 1908–1997. Vuodesta 1998 lähtien rakennus oli 17 vuotta suljettuna tyhjillään odottamassa remonttia.

kyltti opaste

Milavida on jälleen avannut ovensa ja rakennus on saanut uuden nimenkin, Museo Milavida. Milavidassa toimii ruokaravintola ja kahvila. Kesän aikana rakennuksen yläkertaan avataan museo.

Lähteet: KLIK, KLIK, KLIK, KLIK !

Miltä Museo Milavidassa näyttääkään sisällä, se selviää seuraavalla kerralla :)



CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan