Jokin aika sitten Mira bloggasi (
KLIK) virkkaamistaan macarons-leivoksista. Postauksen luettuani tajusin, että omasta kirjahyllystäni löytyy kyseinen kirja (
Amigurumiherkut! 25 virkattua makupalaa), jonka ohjeella Mira teki maracons leivokset. Itseäni lähinnä huvitti, että näin hyvin sitä tuntee kirjahyllynsä sisällön ;)
Näitä macaronseja virkatessani opin tekemään taikarenkaan, johon löytyi ohje kirjastakin. Ensimmäinen virkkaamani macaron muistutti lähinnä ufoalusta ja vasta kahdeksas virkkaamani macaron näytti sellaiselta, johon saatoin olla tyytyväinen.
Muokkasin macaronin ohjetta siten, että ompeluvaiheessa käänsin palat täyttöaukon kautta ympäri, jolloin reunasta tuli siisti ja pyöreämpi. Virkkasin valkoisen "täytteen" näihin ompelusta syntyneisiin "silmukoihin" käyttämällä piilosilmukkaa.
Macaron -leivoksien lisäksi olen virkannut donitsin ja parit keksit. Donitsin alkuperäisohjeella tehty kuorrute jää mielestäni liian pieneksi, joten olen virkannut muutaman kerroksen lisää, jolloin kuorrute peittää donitsin paremmin.
Pääsiäisloma hurahti sukuloidessa ja virkkaillessa näitä macaron leivoksia ja muuta pientä. Kävin ennen pääsiäistä Lankamaailmassa täydentämässä lankavarastojani. Toivottavasti vielä joku päivä Hjertegarn laajentaisi hempeän vaaleanpunaisen sävyn myös Bommix bambooseen - ehkä vielä joskus!
Kotoseudulla oli hämmentävän paljon lunta vielä maassa verrattuna Tampereeseen - tuntui muutenkin, että säiden herralla sääteli vipua miten sattuu, kun välillä paistoi aurinko, välillä satoi lunta niin, että ei meinannut eteensä nähdä. Talvirenkaatkin jäi vielä vaihtamatta, sillä ajelen töihin välillä kukonlaulun aikaan, eikä ole kiva jännittää, pysyykö auto tiellä vai ei. Täytyy toivoa, että poliisit ovat ymmärtäväisiä ;)
/postaus sisältää mainoslinkkejä: Adlibris
Aurinkoa arkiseen aherrukseen!
♥