Slider

Supermessut 2017

torstai 27. huhtikuuta 2017

supermessut 2017 Tampere

Viime viikonloppuna, 21.-23.4.2017 järjestettiin Supermessut Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Tapahtumakokonaisuuden muodostivat Puutarha, Design- ja käsityötori, OutdoorErä, Keräily sekä Kotimaan matkailu. Blogistina pääsin ilmaiseksi sisään blogikirjoitusta vastaan.

Itse poikkesin messuilla sunnuntaina iltapäivällä, jolloin pahimmat ruuhkat olivat jo helpottaneet ja liikkumaankin mahtui mukavasti. 

Supermessut 2017 Tampere

Supermessut 2017 design ja käsityötori

Aloitin messuiluni - mistäpä muualtakaan kuin Design- ja käsityötorilta. Kiertelin hallia ristiin rastiin ja tykästyin erityisesti mm. Paula Riikosen ihastuttaviin keppihevosiin ja ihanan värikkäisiin pöllöihin (kuva pöllöistä alla). Hänellä oli myös ihania pipoja ja pussukoita myynnissä. 

supermessut 2017 Paula Riikonen design ja käsityötori

Ateljee Agamin matkailumerkit ja -viirit olivat hauska idea ja osuipa sieltä silmääni pari tuttuakin paikkakuntaa, joiden vaakunat/viirit koristivat villakankaasta tehtyjä pussukoita, tauluja ja laukkuja.

Texomeristä ostin itselleni muutamia tuotteita, mm. handmade -nahkamerkkejä, silikonihelmiä sekä klipsejä.

texomer Supermessut  2017

texomer supermessut 2017

Seuraavaksi siirryinkin kiertelemään puutarhapuolella.

supermessut 2017

supermessut 2017 puutarha


supermessut 2017 puutarha

supermessut 2017 puutarha


supermessut 2017 puutarha

Puutarhapuolella löysin Eveliinan Taloon, josta päädyin ostamaan pyykkietikkaa. Eveliinan Talo sijaitsee Nokialla ihan Tampereen vieressä ja ajattelinkin jossain vaiheessa käydä piipahtamassa varsinaisessa kivijalkamyymälässä.

supermessut 2017 eveliinan talo nokia

eveliinan talo nokia supermessut 2017

supermessut 2017 eveliinan talo nokia


pyykkietikka eveliinan talo nokia supermessut 2017

eveliinan talo nokia


Puutarhapuolelta suuntasin Kotimaan matkailuun, sillä kesällä tiedossa on ainakin pari kotimaan reissua - viikonloppureissu Örön saarelle sekä myöhemmin kesällä Saariston rengastielle. Sain haluamani esitteet ja kiersin vielä nopsasti OutdoorErän ja Keräilyn.

eveliinan talo

Supermessut olivat ihan mukava kokemus, vaikkakin ilman seuraa oli hieman ehkä tylsää kierrellä - toisaalta, saipa mennä sitä tahtia mikä itseä huvitti. Oma messuiluni käsitti parin tunnin kiertelyä, jonka jälkeen koin nähneeni sen mitä halusinkin. Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan.

Kävikö joku muu Supermessuilla ja mikä fiilis muilla jäi käynnistä?

PS. Arvonnan voittaja on TiinaS! Onnea Tiina ja kiitos kaikille osallistuneille :) Erityiskiitos Shiilan Putiikille arpajaispalkinnosta! Muista hyödyntää alekoodi (voimassa 30.4.2017 asti.)!


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan