Slider

Unohdettujen hautausmaa - Pitkäniemen sairaalan vanhalla hautausmaalla

perjantai 23. elokuuta 2019

pitkäniemi tampere
Hautausmaalle saapujaa tervehtii ensimmäisenä portti.

Pitkäniemen hautausmaa on paikka, jossa minun on pitänyt käydä jo kauan. Heinäkuussa, heti tämänvuotisen roadtripimme jälkeen päätimme lähteä etsimään hautausmaata. Yllätykseksemme hautausmaa ei sijaitsekaan Pitkäniemen sairaalan puolella vaan moottoritien toisella puolella parin kilometrin päässä sairaalasta. Auton saa ajettua Sarpatientien varessa olevan metsätien alkupäähän, mutta alue on hyvin pieni, ehkä vain 1-2 auton mahduttava. Sateelliittikartassa näyttää että tienpätkä olisi autonmentävä, mutta metsätien alkupäässä on portti, joten tietä pitkin pääsee vain jalan tai pyörällä.

426 haudattua


Pitkäniemen hautausmaa sijaitsee Nokialla, aivan moottoritien kupeessa. Hautausmaata on kutsuttu myös nimellä Kappelinmäen hautausmaa. Nimi juontunee siitä, että hautausmaa sijaitsee Maatialanharjun Kappelinmäellä. Niille, jotka eivät tunne Pitkäniemeä niin se on psykiatrinen sairaala, jossa hoidetaan aikuisia ja nuoria.

Tälle hautausmaalle on haudattu vuosina 1902-1964 426 Pitkäniemen sairaalassa kuollutta potilasta. Hautausmaalle haudattiin pääasiassa Pitkäniemen sairaalan kriminaaliosaston potilaita sekä kunnan holhouksessa olleita potilaita, joilla ei ollut omaisia eikä ruumista haluttu kuljettaa kotikuntaan. Sotavuosien 1939–1944 jälkeen hautausmaalle haudattiin myös luovutetuilta alueilta kotoisin olleita potilaita. 

Pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa

Pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa:
  • hautausmaalle on haudattu 426 Pitkäniemen sairaalassa kuollutta potilasta
  • hautausmaalla on 37 hautamuistomerkkiä tai niiden jäännettä



hautausmaa mielisairaat



Pitkäniemi Tampere nähtävyys

Hautausmaalle kuljetaan metsätietä pitkin. Pimeällä hautausmaalle kulkeminen on varmasti melkoisen jännittävää. Keskellä kesäpäivää hautausmaa ei kuitenkaan vaikuta yhtään pelottavalta vaan salaiselta piilopaikalta metsän suojassa vilkkaan autotien kohinan kantautuessa korviin. 

Kiertelemme hautausmaa-alueella ja luen puhelimella tietoa hautausmaasta seuralaisilleni, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Pitkäniemen sairaalan vanhasta hautausmaasta ennen tätä. Jollain tavalla tästä hautausmaasta tulee hyvin paljon mieleen Seilin saaren hautausmaa, jonne sinnekin on haudattu mielisairaita, unohdettuja, yhteiskunnasta eristettyjä.

unohdettujen hautausmaa

Viivymme hautausmaalla tovin eikä paikalle tuona aikana tule ketään muita kävijöitä.

muistomerkit

pitkäniemi

pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa

pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa

pitkäniemi

Muuta aiheeseen liittyvää


Radio Suomi Tampere julkaisi 3.8.2019 haastattelun, jossa toimittaja Anna Sirén haastatteli Pitkäniemen hautausmaalla Onni Torikkaa, joka teki lähes 40 vuotisen työuran Pitkäniemen sairaalassa ja kuuluu myös Pitkäniemen sairaalan perinneyhdistykseen ja tuo esimerkiksi jouluisin hautausmaalle kynttilät haudoille. Tuon haastattelun voi kuunnella Yle Areenassa.


Nelliina on myös vieraillut Pitkäniemen vanhalla hautausmaalla ja hän kirjoitti siitä blogissaan.

opaskyltti tampere pitkäniemi



Taidetta, musiikkia ja kahvia - Annen Taidekahvila

maanantai 12. elokuuta 2019

annen taidekahvila karvia

Olen oivaltanut reissatessani Suomessa, että Suomi on pullollaan matkakohteita, joiden olemassaolosta en ole koskaan kuullutkaan aiemmin. Tutkiessa ja tutustuessa uusiin paikkoihin pääsee kokemaan uudenlaisia elämyksiä. Eräs sellainen elämys on Satakunnan Karviassa sijaitseva Annen Taidekahvila, jonka perustaja on iskelmälaulaja Anne Mattila. 


taidepolku kyltit

lupiineja

Taidekahvilalla on hyvät parkkitilat ja vierailupäivänämme parkkialueella oli liikenteenohjausta, sillä Mikko Harjulla oli keikka Taidekahvilalla illalla. Pääsimme itse asiassa kuuntelemaan soundcheckiä istuessamme kahvilla ulkona.

Annen Taidekahvilasta löytyy kahvila, jonka emäntänä häärii Annen äiti Tarja. Kahvilan seinillä on Annen tekemää taidetta. Kahvilan vierestä lähtee myös taidepolku, jonka varrelle on ripoteltu taidetta. Taidepolulla pääsee kulkemaan esim. pyörätuolilla tai rollaattorilla, mutta ohittaminen polulla on haasteellista - kaksi pyörätuolia tai rollaattoria eivät pysty kulkemaan toistensa ohi. 

Kahvilan alueella on terassi, joka on esteetön, lisäksi sisällä on tilava wc, jonne mahtuu myös apuvälineen kanssa. Jos sää sallii, suosittelen liikuntarajoitteisen kanssa jäämistä ulos, sillä kahvilassa sisällä on melko ahdasta. Liikuntarajoitteiset ovat oikeutettuja pysäköimään aivan kahvilan viereen (invapaikoilla), sillä osa autopaikoista ovat kauempana "pellolla". Liikuntarajoitteisen kulkeminen jäi kirkkaana mieleen, sillä vierailin kahvilassa läheiseni kanssa, joka tarvitsee rollaattoria kulkemisen tueksi. 

karvia taidekahvila

Kyseisenä sunnuntaipäivänä sää oli aurinkoinen, paikka paikoin tuulinenkin hieman. Kiertelimme piha-alueella mm. Galleriassa ja tuossa punaisessa talossa, jossa oli myynnissä mm. vaatteita. Nautimme kahvit ulkoterassilla ja lähdimme vähän ennen sulkemisaikaa. 

vanha reki kukka-asetelma



vesiaihe karvia


MITÄ: Annen Taidekahvila
MISSÄ: Sarapohjantie 173, 39930 KARVIA
MILLOIN: Katso aukioloajat nettisivuilta
MITEN: Omalla autolla. n. 80 km Seinäjoelta, n. 120 km Tampereelta ja n. 100 km Porista. 
MUUTA: Taidekahvilassa sekä galleriassa käy maksuvälineenä kortti.



Annen Taidekahvila sijaitsee muuten Lauhanvuoren kansallispuiston lähellä, josta postasin blogissanikin. Lauhanvuoren kupeessa sijaitsee myös Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto.

anne mattila taidekahvila



Paukaneva - sisällissodan kauhuista viehättäväksi retkeilykohteeksi

lauantai 10. elokuuta 2019

paukaneva seinäjoki

Olin toukokuussa ystäväni luona jälleen Seinäjoella ja tällä kertaa päätimme toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelman ja lähdimme käymään Paukanevalla. 

Kyseinen viikonloppu oli hyvin lämmin. Junakin oli täpötäynnä ja ilma ei kiertänyt nimeksikään. Onnistuin saamaan istumapaikan, vaikka alkuun näytti siltä, että juna on loppuunmyyty. Lähdimme ystäväni kanssa Paukanevalle alkuillasta, kun kuumottavin aurinko oli jo porottanut. Hiki virtasi siltikin, kun aurinko oli vielä kuudenkin jälkeen melko korkealla. 

Jätimme auton Lehtisalon laavun läheiselle parkkipaikalle, ohitimme laavun ja suuntasimme nevan toiselle puolelle lintutornille. 

karvamato

neva paukaneva

Matkalla lintutornille kuulimme lintujen laulua ja muita ääniä. Emme kuitenkaan nähneet juurikaan eläimiä tai lintuja lukuunottamatta muutamaa varista. 

Matkaan oli lähtenyt muitakin samoilla aikeilla, vastaan tuli myös lenkkeilijä, joka tottunein askelein juoksi pitkospuita pitkin. Itselläni tuotti riittävästi haastetta kävellenkin olla puljaamatta suohon. Tai lähinnä eniten pelotti, että kamerani putoaa ;) 

neva seinäjoki

linnunpönttö metsässä

Nevan karu historia


Matkalla näimme infotauluja, jotka kertoivat mm. Paukanevan teloituksista sisällissodan aikana keväällä 1918. Seinäjoella teloitettiin helmikuun ja toukokuun välisenä aikana yli 44 punaista, joista valtaosa haudattiin Paukanevalla vierekkäin sijaitsevaan kahteen suohautaan. Marraskuussa kokkolalaisten teloitettujen omaiset pyysivät Nurmon kunnallislautakuntaa siirtämään vainajat kirkkomaahan, mutta pyyntöön ei suostuttu. Tämän jälkeen omaiset tulivat vielä saman vuoden aikana Nurmoon ja kaivoivat salaa esiin yhdeksän tunnistamaansa kuollutta, jotka vietiin haudattavaksi kotipaikkakunnalleen. Lisäksi teloitettuja siirrettiin kesäkuussa 1919 joukkohautaan Ähtärin hautausmaalle.

Jatkosodan päätyttyä syksyllä 1944 poliittinen tilanne Suomessa muuttui ja suohauta avattiin uudelleen, jolloin sieltä nostettiin vielä 18 vainajaa. Heidät haudattiin tuntemattomina Nurmon kirkkomaahan. Nurmolainen työväenrunoilija Niilo Lepänhaara oli mukana avaamassa hautaa ja kertoi, että paikalla oli jo aikaisemmin kaivettu. Hänen saamiensa tietojen mukaan haudasta oli sisällissodan jälkeen nostettu 20 vainajaa, joten yhteensä teloitettuja saattoi olla jopa 38. (Lähde



Lehtisalon laavu Seinäjoki

Päästyämme jonkin ajan kuluttua lintutornille, kiipesimme ylös torniin ja ihailimme maisemia. Hassua oli huomata, että Seinäjoen rakennukset näkyivät horisontissa. Neva kaupungin laidalla.
Loggasimme tornilta myös geokätkön, jonka jälkeen lähdimme paluumatkalle. Ihmisiä tuli edelleen vastaan pitkospuilla.

pitkospuut retkeily

Palasimme Lehtisalon laavulle, jonne ryhdyimme tekemään nuotiota. Jonkin ajan kuluttua seuraamme liittyi myös pariskunta, jonka kanssa juttua riittikin ja lähdimme vasta iltamyöhällä laavulta. Aurinko oli laskenut jo hyvän aikaa sitten ja nevalla kävelyn synnyttämät hikipisarat kuivuneet ihoon viilentäen oloa ehkä hieman liikaakin.

Kävellessämme takaisin autolle kuulimme ääniä ja havaitsimmekin nuorison viettävän iltaa vain jonkin matkan päässä nuotiopaikastamme. 

nuotio tuli kesä

geokätköily purkki loggaus

infotaulu retkeily

Lisätietoa Paukanevasta:

Luontoon.fi
Lakeuden elämysliikunta - Paukanevan pitkosreitti

opaskyltit seinäjoki



Juhannus valokuvina

perjantai 2. elokuuta 2019


juhannus suomi satakunta

Olen ottanut kesän aikana kuvia satapäin ja kohta kovalevyni natisee liitoksistaan. Julkaisematta ovat jääneet juhannuksena otetut kuvat. Näistä tuli aika idyllisiä, suomalaista maalaismaisemaa ♥

Kyllä meidän Suomi on niin tajuttoman kaunis ♥

juhannus kesä suomi maalaismaisema

peltoaukea suomi kesä

päivänkakkara

auringonlasku suomi

päivänkakkara

juhannus auringonlasku

kissankellot

kissankellot

heinää suomi kesä

hämähäkinverkko kesä auringonlasku

kesä maalaismaisema



CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan