Slider

Laukon kartano Vesilahdella

maanantai 1. lokakuuta 2018

laukon kartano
Laukon kartanon päärakennus.

Kesäpäivä kartanossa



Pääsin tänä(kin) kesänä vierailemaan Suomessa mitä hienompiin maisemiin ja miten monta kertaa olenkaan huokaillut rakkaan kotimaamme kauniita maisemia - peltoaukeita, jyhkeitä kallioita, sinistä vettä sekä rakennuksia, jotka voisivat kertoa tarinan jos toisen, jos osaisivat puhua.

Eräänä sunnuntaina heinäkuussa ajoin ystävän kanssa Laukon kartanoon Vesilahdelle, sillä kartanoissa on sitä jotain

laukon kartano


laukon kartano

Laukon kartano


Olen kuullut useita kertoja Laukon kartanon nimen ja tiedostanut suurinpiirtein sen sijainninkin. Silti minut pääsi yllättämään, miten upea ja mielenkiintoinen historia kartanolla on. En tiennyt esimerkiksi sitäkään, että Elias Lönnrot on viimeistellyt Kalevalan Laukon kartanossa.

Mitä kartanosta oikeastaan tiedetäänkään?

Laukon kartano sijaitsee Vesilahdella, Pyhäjärven rannalla. Kartanon nimi on mainittu v. 1416 ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä, joten kartanon historia ulottuu hyvin kauas. Kartanon historia ulottuu kuitenkin vielä kauemmas, sillä alueelta on löydetty runsaasti hauta- ja uhripaikkoja sekä esimerkiksi kaupantekoon viittaavaa esineistöä, mikä viittaa siihen, että paikalla on sijainnut vilkas kauppakylä jo ennen ensimmäisen vuosituhannen vaihdetta.

Kartano on kuulunut historiansa aikana useille eri suvuille (Kurki, Törngren-, Hallonblad-, Standertskjöld-, Standertskjöld-Nordenstam-, Haarla- ja nykyisin Lagerstam-suku).

Törngrenien aikana Laukosta avattiin laivayhteys Tampereelle, jonka avulla kuljetettiin mm. raaka-aineita tehtaiden tarpeisiin sekä elintarvikkeita. 1859 yhteys otettiin käyttöön ja höyrylaiva Laukko aloitti matkansa kohti Tamperetta. Näin syntyi Laukontori nimitys. (lähde)

laukon kartano

laukon kartano

Laukon kartano nykyään


Nykyään Laukon kartanossa on noin 500 hehtaaria maata, josta 100 hehtaaria on viljelymaita ja 500 hehtaaria metsää. Vuonna 2016 kartano avattiin yleisölle ja se toimii nykyisin matkailukeskuksena. Kartanon rakennuksia on restauroitu niin näyttelytiloiksi kuin vuokra-asunnoiksikin. Kartanossa toimii myös kahvila ja ravintola, ja sen puistossa järjestetään kesäisin konsertteja ja muita tapahtumia. Laukkoon liikennöi myös Suomen Hopealinja ja Kuutar.

Vuonna 2015 kartanon mailta löytyi laaja rauta-aikainen hauta-alue sattumalta siellä kuvatun Menneisyyden metsästäjät -tv-ohjelman kuvauksissa metallinpaljastimella. Löydöt ovat merkittäviä ja kesällä 2018 avatussa "Laukon ritarit ja muinaiset sankarit" -näyttelyssä esitellään niitä. (lähde)

laukon kartano

Laukon kartano on kaunis paikka. Erityisen mielenkiintoinen oli päärakennuksessa sijaitseva näyttely kartanon historiasta. Muista kartanoalueella olevista näyttelyistä jäi mieleen valokuvaaja Signe Branderin "Kadonnut kartano". 


Onko Laukon kartano sinulle tuttu paikka?

laukon kartano


4 kommenttia:

  1. Kävin Laukon kartanossa muistaakseni toissakesänä. Hieno paikka. Tutumpi se on minulle kuitenkin siitä, kun mummullani oli mökki ihan kartanon vieressä, jossa lapsena välillä kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kartanoalue on todellakin kaunis. Kuulostaa aika kivalta mummun mökin sijainnilta :)

      Poista
  2. Laukon kartano on hieno ja itse asiassa ajomatkakin sinne on kiva. Silmä lepää kauniita maisemia katsellessa. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän meinattiin lähempänä määränpäätä hortoilla kun gepsi olisi halunnut ilmeisesti kierrättää jotain vielä pienempää hiekkatietä pitkin perille :D Lopulta luotettiin omaan suuntavaistoon ja päästiin perille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan