Slider

KOTOTEKOJA - Ihanasti itse tehty

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

kototekoja sanna suonpää

Kirja saatu arvostelukappaleena Tammi Kustannusosakeyhtiöltä

Postaus sisältää affiliatelinkin


Mikäpä voisikaan olla parempi päivä tälle postaukselle kuin Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä! Nimittäin Blogisisareni Sanna on julkaissut kirjan "Kototekoja - Ihanasti itse tehty".

Olen käsityökirjojen hankkijana hieman valikoiva - kauppakoriin tarttuu yleensä lähinnä vain virkkauskirjoja, sillä sukkapuikot pysyttelevät suurimman osan vuodesta laatikostossa - aika ajoin iskee inspiraatio ja sukkia saattaa syntyä useampi kappale. Sannan Kototekoja -kirja on kuitenkin jo ulkoisesti kuin karkki - kirjan sävyt iskivät allekirjoittaneeseen kuin tuhat volttia enkä ollut vielä edes avannut kirjaa. 

sanna suonpää kototekoja kirja

Kirja sisältää mukavan vaihtelevasti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, joista valita. Jos virkkuukoukku tai sukkapuikot eivät istu käteen niin aina voi testata kirjontaa, ompelua tai kankaanpainantaa. Kirja jakautuu viiteen eri osa-alueeseen: kaunista ylle, ihana arki, inspiroiva juhla, tyylikkäästi tallessa, koti kauniiksi sekä ihanasti mukana

Kirja sisältää vinkkejä mm. siihen, miten opitaan kototekoilijaksi ja miten se tehdään kestävästi. 


kototekoja

Omat lempparit kirjassa liittyvät yllättäen virkkaamiseen, joten jossain vaiheessa kokeiluun lähtee virkattu saippuapussi, vohvelisiivousliina tasseleiden kera ja solmeillut miniamppelit. Kirjassa on myös ompeluideoita ja olisipa hauska testata miten korkkikangas taipuu erilaisiksi säilytys- ja kuljetuspussukoiksi.

kototekoja

Lue muita Kototeko-kirjaan liittyviä postauksia:

Mehukekkerit - Kototekoja -käsityökirja
Kirjailijan oma postaus kirjasta blogissa Kototeko
Suvikukkasia - Tee itse ihania kototekoja
Craft candidate - Kototekoja -kirja-arvostelu


Onnea vielä Sannalle upeasta kirjasta

Kototeko-kirjaa voi tilata Adlibriksesta.

kototekoja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan