Slider

Kätevä & Tekevä -messuilla Lahdessa

torstai 8. marraskuuta 2018

kätevä ja tekevä lahti

// Ilmainen sisäänpääsy saatu blogin kautta

Olin viime viikonloppuna (3.-4.11.18) Lahdessa Kätevä & Tekevä messuilla. Lähdin lauantaina aamulla aikaisin Tampereelta junalla. Ilmainen messubussi kuljetti minut kätevästi Lahden rautatieaseman edestä messukeskukselle. Bussin kaartaessa messukeskukselle oli jono jo melkoisen pitkä. Tällä kertaa iloitsin siitä, että asiakaskutsulla pääsin kulkemaan viereisestä ovesta suoraan sisään. Vein vaatteeni narikkaan ja suuntasin ensimmäisenä E-halliin, jossa oli bussissa jaetun messuohjelman mukaan eniten niitä näytteilleasettajia, jotka kiinnostivat minua. 

Positiivista oli, että Lahden näytteilleasettajista suurin osa oli itselleni uusia tuttavuuksia. Olin myös iloinen, että paikalle saapuneet messukävijät olivat iloisia. Joillakin messuilla ihmiset ovat välillä hyvin töykeitä, tuuppivat ja tönivät. 

kätevä ja tekevä

kätevä ja tekevä

Kätevä ja Tekevä -messut olivat mielestäni kokoluokaltaan järkevän kokoinen kokonaisuus. Mielenkiinto pysyi yllä kun näytteilleasettajien määrä oli kohtuullinen. Messukeskusta ei oltu pyritty täyttämään myöskään liian täyteen, joten käytävillä oli tilaa kulkea ja hengittää - messuilla pääsisi siis etenemään mukavalla tahdilla. Useimmassa paikassa kävi kortti maksuvälineenä. Jonot kahviloihin pysyivät kohtuullisena. 

kätevä ja tekevä nukkekoti

kätevä ja tekevä lahti

En ole itse perehtynyt nukkekotien rakentamiseen, mutta pitihän niitä minikokoisia tavaroita käydä ihailemassa, niin söpöjä ne olivat. Messuilla oli myös muutamia itsetehtyjä nukkekotihuoneita näytillä. 

Kaiken kaikkiaan Kätevä & Tekevä messuista jäi positiivinen maku, ainoa harmitus oli, etten saanut kaipaamaani täydennystä tarvikkeisiin, sillä suurin osa näytteilleasettajista myi valmiita tuotteita. Mutta tulipa hankittua kaunis pipo sekä heijastin. Nyt reppuani koristaa myös syntymävuotenani painettu vanhasta markasta tehty avaimenperä.

taika askartelulehti

kätevä ja tekevä

pienoismalli

Kävitkö sinä Kätevä & Tekevä -messuilla? 

nukkekoti



2 kommenttia:

  1. Minussa on alkanut kyteä mielenkiinto nukkekotien rakentamista kohtaan.Vaikka ainahan minä olen ollut miniatyyrien perään, jo penskasta asti:).Olisi ollut kyllä ihanaa päästä tutkimaan nuita minimaailmoita messuille.Kuopiossakin voisi joku taho järjestää vaikka nukkekoti-näyttelyn.Tuo viimeinen laavu-kuva on hurmaava:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä itsekin hypistelin ihaillen niitä pikkiriikkisiä pesuaine- ja ruoka-ainepakkauksia, joita joku oli väkertänyt (varmaankin hikeä otsaltaan pyyhkien). Puhumattakaan söpöistä minipipareista, pullista jne. Nyt sun pitää vinkata jonnekkin Kuopion taholle nukkekotinäyttelystä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan