Slider

Tammisaaren vanhassa kaupungissa ja lummepolulla Mustion linnassa

maanantai 12. marraskuuta 2018



Kesän roadtrip Paavolan tammelta jatkui Mustion linnalle. Minua on aina viehättäneet kartanot ja linnat, joita Suomessa on yllättävän paljon jäljellä. Mustion linna osui sopivasti matkamme varrelle, joten koukkasimme sen kautta. 



Mustion linna ja kirkko


"Kartano rakennettiin vuosina 1783–1792 Magnus Linder II toimesta. Rakennus on Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus ja se edustaa tyylisuunnaltaan siirtymäkautta rokokoosta uusklassismiin. Eräs Mustion Linnan loistokkaimmista aikakausista oli Hjalmar Linderin aikana 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Hän omisti mm. maata yhteensä 64 000 ha ja osti yhden Suomen ensimmäisistä autoista vuonna 1902. Muiden mukana Hjalmar Linderin vieraina Mustiolla ovat olleet Jean Sibelius ja Louis Sparre. Puurakenteista päärakennusta ympäröi yksi Suomen suurimmista yksityisistä puistoista. Puisto rakennettiin alun perin barokkityyliin vuonna 1787, mutta Fridolf Linder uudisti puiston 1800-luvun lopulla englantilaistyyliseksi puistoksi." (lähde)


Kulkiessamme Mustion linnan pihapiirissä saatoin kuvitella itseni lukuisiin kesäjuhliin. Ympäröivät maisemat olivat mielettömät. Jos Mustion linnalla pitää häät niin aikaa säästää, kun potrettimaisemia ei tarvitse lähteä etsimään kauempaa - niitä on joka nurkalla. Suurempi ongelma voinee olla se, että mitkä paikat valitsee runsaudenpulasta ;)  Mustion linnan vierestä löytyy myöskin Mustion kirkko, joten häävieraiden siirtyminen kirkosta juhlapaikalle hoituu parissa minuutissa. Tässä siis all-in-one juhlapaikka! 




Mustion kirkko.



Tammisaaren puutaloja.

Tammisaari vai Raasepori?

Nyt kirjoittaessani juttua Tammisaaresta (vai Raaseporista?) olen hämmentynyt, missä oikeastaan olenkaan käynyt. 

Wikipedian mukaan "Tammisaari (ruots. Ekenäs) on entinen Suomen kaupunki, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa entisessä Etelä-Suomen läänissä. Ennen lakkauttamistaan vuonna 2009 kaupungissa asui 14 754 ihmistä. Kaupunki oli kaksikielinen kunta ja enemmistönä 81 prosenttia asukkaista puhui ruotsia ja 17 prosenttia suomea. Sen naapurikunnat olivat Hanko, Karjaa, Pohja ja Perniö.

Tammisaaren kaupunki lakkautettiin vuoden 2009 alussa ja sen tilalle perustettiin yhdessä Karjaan kaupungin ja Pohjan kunnan kanssa Raaseporin kaupunki. Tammisaaren keskustaajama on Raaseporin suurin taajama ja hallinnollinen keskus."

Mikäli oikein ymmärsin, kävimme siis entisessä Tammisaaressa, nykyisessä Raaseporissa. Tämä on vähän samanlainen juttu kuin viime kesän Saariston rengastiereissullamme, jossa monet entiset pienemmät kunnat (Iniö, Houtskari, Korppoo) ovat nykyisin kaikki vain Paraista. Pahoittelen siis jos nimitykset ovat sekaisin :D 

Tammisaaren kirkko
Tammisaaressa ehdimme piipahtaa hyvin lyhyesti ja paikasta jäi sellainen olo, että sinne on palattava ajan kanssa uudelleen. Vanhat puutalot toivat mieleeni Porvoon tai Rauman. Todella ihastuttava pieni kaupunki meren äärellä. Kävimme Tammisaaren kirkossa, joka on sekin kaunis, 1680-luvulla rakennettu kivikirkko. Saarnastuoli on kultaisin yksityiskohdin koristeltu, upea yksityiskohta kirkon sisustuksessa. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan