Slider

Kesäpäivä Tampereella - maalaismaisemien keskellä Pohtolassa ja Aitolahdessa

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022


Kävin muutama vuosi takaperin Visit Tampereen järjestämällä kiertoajelulla Teiskossa (klikkaa postaukseen tästä). Tuolloin Teisko oli itselleni vielä melko tuntematonta seutua Tampereella. Muistan kuitenkin nauttineeni reissusta valtavasti. Erityisesti mieleeni jäi aivan hurmaava Liutun maalaistalo Tampereen Pohtolassa, jossa pysähdyimme omakustanne kahville. 

Rakastan maalaisromanttista sisustustyyliä ja nähtyäni paikan, olin myyty samantien. Liutun maalaistalon pihapiiristä voi bongata eläimiä; mm. lampaita, aaseja ja kanoja. Kesällä pihalla on ollut myös suloisia kaneja. Tämän postauksen kuvat ovat jo parin vuoden takaa, mutta paikka on silti edelleen yhtä ihana ja palaan Liutun maalaistaloon kerta toisensa jälkeen yleensä aina silloin kun se vain on auki - kesällä enemmän, mutta myös joulun tienoilla sekä pääsiäisenä. 

Kesällä 2022 Liutun maalaistalo on 4.6.-28.8.2022 lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Vielä siis on hyvin aikaa poiketa kahvilla, jos liikkuu Tampereen suunnilla :) Ja hehkutukseni on ihan oma henkilökohtainen mielipide, ei mikään maksettu mainos,  mikäli joku epäilee tarkoitusperiäni.








MISSÄ? Tampereen Pohtolassa, osoite Viitapohjantie 521 34240 Kämmenniemi, Tampere
MIKSI? Kauniita maisemia, itsetehtyjä leipomuksia, karvakorvia rapsuteltavana, sisustuspuoti
MITEN? Lähin bussipysäkki on nimeltään Kurjentie. Keskustorilta lähtee bussi 90 klo 11.45, 12 min vaihto Sorilassa bussiin 92, perillä n. klo 13.00 Bussit toiseen suuntaan klo 13.20 ja 16.20. Tarkista ajankohtaiset tiedot Reittioppaasta


Toinen paikka, jossa olen halunnut käydä on Aitolahden vanha kirkko. Kivikirkoissa vaan on sitä jotain. Valitettavasti kirkko ei ole tiekirkko vaan kirkkoon pääsee aina kun on jotain toimintaa. Tällä kertaa ei päästy sisälle asti, mutta ehkä vielä jonain päivänä :) 


MITÄ? Aitolahden vanha kirkko
MISSÄ? Aitoniementie 268, 33680 Tampere
MITEN? Bussi numero 91 kulkee vierestä. Tarkista ajankohtainen aikataulu Reittioppaasta.


Katso myös:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan