Slider

Kööpenhamina kuudessa päivässä: päivä 2 - Christiansborgissa ja kanaaliajelulla

maanantai 3. heinäkuuta 2017

christiansborg slotsplads

Kerroin ensimmäisestä päivästä Kööpenhaminassa täällä, KLIK.

Lauantai-aamu alkoi melko harvinaisten uutisten saattelemana - Turkissa oli käynnissä vallankaappausyritys. Olimme käyneet Turkissa Istanbulissa 2009 ja sen vuoksi uutiset tuntuivat jotenkin läheisiltä. Muutenkin matkamme alkoi hieman ristiriitaisissa tunteissa, kun torstai-iltana uutisissa kerrottiin Nizzassa tapahtuneesta terroristi-iskusta. Ei mitään ihan kevyitä uutisia! Olin tehnyt matkustusilmoituksen ja olimme hankkineet Eurooppalaiset sairaanhoitokortit siltä varalta, että jompi kumpi meistä vaikka sairastuu matkalla. Jostain syystä uutisia lukiessa matkustusilmoituksen tekeminen ja muiden toimien tekeminen ei tuntunut enää liitoitellulta vaan jopa erittäin ajankohtaisilta. Onneksi matkamme kaiken kaikkiaan sujui hyvin eikä matkustusilmoitukselle tai Eurooppalaiselle sairaanhoitokortillekaan tullut tarvetta!

slotskirken

CHRISTIANSBORG

Lauantain ensimmäinen nähtävyys oli Christiansborg, johon kuului monta erillistä nähtävyyttä.

PALATSIKAPPELI

Ensimmäiseksi menimme Slotskirkeniin (engl. The Palace Chapel), kirkkoon, jossa Tanskan kuningasperheen useimmat kirkolliset toimitukset ovat tapahtuneet.

slotskirke copenhagen

Kirkko oli melko pieni, valoisa ja todella kaunis. Usein kirkot saattavat olla tummasävyisiä ja hämyisiä, mutta Slotskirken oli täysin päinvastainen. Kirkonpenkit oli pehmustettu punaisilla pehmusteilla ja penkkien päitä koristivat kullanväriset koristeet. 

copenhagen

slotskirke copenhagen

CHRISTIANSBORGIN PALATSI

Christiansborgin yhteydessä on kuninkaalliset huoneistot sekä Tanskan eduskuntatalo.
Christiansborgin palatsi on rakennettu yhteensä viisi kertaa historian aikana ja palatsin nimikin on muuttunut matkan varrella.


Christiansborg Copenhagen

Absalonin linna

Ensimmäinen Slotsholmenille rakennettu linna oli nimeltään Absalonin linna. joka rakennettiin vuonna 1167. Saxo Grammaticuksen mukaan linnan rakennutti Roskilden piispa Absalon. Linna seisoi paikalla noin 200 vuoden ajan, ja se koki monia hyökkäyksiä ja miehityksiä. Vuonna 1349 linnan valloitti kuningas Valdemar IV:n viholliset Hansaliitosta. Hansaliiton kaupungit lähettivät kivenhakkaajia tuhoamaan linnan kivi kiveltä, siinä myös onnistuen.

Kööpenhaminan linna

Kööpenhaminan linna rakennettiin nopeasti tuhotun Absalonin linnan tilalle. Uusi linna oli edeltäjänsä Absalonin linnan tavoin Roskilden piispan omistuksessa, kunnes Tanskan kuningas Eerik Pommerilainen anasti oikeudet linnaan vuonna 1417. Siitä lähtien linnaa asuttivat Tanskan hallitsijat.

Kööpenhaminan linna koki useita kertoja monia suuria muutoksia. 1720-luvulla kuningas Fredrik IV rakennutti sen kokonaan uudestaan. Uudelleenrakennetusta linnasta tuli kuitenkin niin painava, että sen perustukset alkoivat horjua. Fredrik IV:n seuraaja, kuningas Kristian VI näkikin parhaaksi tuhota Kööpenhaminan linnan ja rakennuttaa täysin uuden linnan sen tilalle heti valtaannousemisensa jälkeen.



Christiansborg Copenhagen

Ensimmäinen Christiansborg

Kuningas Kristian VI ryhtyi välittömästi rakennuttamaan uutta Christiansborgia Kööpenhaminan linnan tilalle päästyään vallan kahvaan. Linna oli arkkitehti Elias David Häusserin suunnittelema, ja se edusti barokin tyylisuuntaa. Linna valmistui suurimmaksi osaksi vuonna 1754. Vuonna 1794 linnan kuitenkin tuhosi raivoisa tulipalo.

Toinen Christiansborg

Barokkilinnan tuhouduttua maan tasalle asui Tanskan kuninkaallinen perhe tilapäisesti Amalienborgin linnassa. Vuonna 1803 aloitettiin toisen Christiansborgin linnan rakentaminen. Sen suunnitteli arkkitehti C. F. Hansen, ja se edusti ranskalaissävytteistä empiretyyliä. Kun linna valmistui vuonna 1828, kuningas Fredrik VI ei kuitenkaan halunnutkaan asua linnassa, vaan käytti sitä vain seremoniallisissa tilaisuuksissa.

Ainoa empirelinnassa asunut monarkki oli Fredrik VII, joka asutti linnaa vuosina 1852-1863. Vuonna 1884 linna koki saman kohtalon kuin sitä edeltänyt barokkilinna, kun tulipalo tuhosi sen. Hansenin suunnittelema linnan kappeli sekä muutama sivurakennus kuitenkin saatiin pelastettua.

Kolmas (ja nykyinen) Christiansborg

Kolmannen ja nykyisen Christiansborgin linnan suunnitteli Thorvald Jørgensen, joka valittiin suunnittelijaksi arkkitehtikilpailun kautta. Linna rakennettiin vuosina 1907-1928, uusbarokki-tyylisuuntaa noudattaen. Linnan omistaa täysin Tanskan valtio, ja sitä valvoo sekä hoitaa linna- ja kiinteistöhallinto.

Copenhagen

Copenhagen

ABSALONIN LINNAKKEEN RAUNIOT

Absalonin linnakkeen rauniot sijaitsevat nykyisen (kolmannen) Christiansborgin alla.

Rauniot löytyivät nykyisen Christiansborgin palatsin rakentamisen yhteydessä vuosina 1907-1917, ja ovat osa vanhinta paikalla sijainnutta linnoitusta. Tämä Absalonin linnakkeeksi kutsuttu linna rakennettiin jo vuonna 1167. Ja osia alkuperäisestä linnasta on nykyään nähtävissä Christiansborgin alapuolella.

Absalon Copenhagen

Absalon Copenhagen


Absalon Copenhagen

Yllä olevassa kuvassa on pienoismalli ensimmäisestä Christiansborgista, joka valmistui vuonna 1754, mutta jonka tulipalo tuhosi vuonna 1794.

Copenhagen

Yllä olevassa kuvassa on Absalonin linnakkeen raunioita - kuvassa näkyy vesiputkia.

CHRISTIANSBORGIN TORNI

Christiansborgin torniin oli ilmainen sisäänpääsy. Torniin kuljettiin hissillä, mutta loppumatka mentiin portaita pitkin. Maisemat olivat huikaisevan hienot!

Copenhagen

Copenhagen

Copenhagen

KUNINKAALLISET HEVOSTALLIT

Kuninkaalliset hevostallit löytyivät aivan Christiansborgin vierestä, mutta päästyämme perille kello oli niin paljon, että tallit olivat menossa kiinni ja itse asiassa hevosetkin olivat päässeet laitumelle kesälomanviettoon.

Copenhagen

KANAALIKIERROKSET

Christiansborgin kierrettyämme hyppäsimme vielä kanaalikierrokselle, joka lähti aivan Christiansborgia vastapäätä. Veneet olivat matalia, jotta ne mahtuisivat myös kaikkein matalimpienkin siltojen alta kulkemaan. Veneessä istuessa oli mahdollista reunapaikoilla avata ja sulkea "kattoikkuna". Ikkuna mahdollisti seisomaannousun, jos halusi nähdä paremmin tai ottaa valokuvia. 

Kanaalikierroksilla oli opas, joka tulkkasi hyvin monella kielellä ja erittäin nopeasti. Meillä ollut kuljettaja oli äärimmäisen kokenut kuski, sillä välillä veneen moottorit piti esimerkiksi sammuttaa, jotta kuljettaja pystyi ohjaamaan veneen törmäämättä siltojen alla oleviin seiniin. Eräskin käännös oli lähes 90 asteen kulma ja en voinut muuta kuin ihailla kuskin taitoa!

Näimme kanaalikierroksella monta paikkaa, joita emme muuten olisi reissullamme ehtineet näkemään ollenkaan. Esimerkiksi Pieni merenneito -patsas nähtiin ensimmäisen kerran veden puolelta :) Oli itse asiassa hauska katsella sitä turistien määrää hieman kauempaa, kun kymmenet ihmiset ahtautuvat pienelle alueelle ottamaan kuvaa. 

Copenhagen

Copenhagen

Copenhagen

Copenhagen

KUNINKAALLISEN KIRJASTON PUUTARHA

Kuninkaallisen kirjaston puutarha sijaitsi sekin lähellä Christiansborgia. Eksyimme sinne ikäänkuin sattumalta kuljeskellessamme kanaalikierroksen jälkeen. Puutarha oli hyvin rauhallinen paikka, siellä oli vain muutamia ihmisiä. Löysimme puutarhasta myös Kierkegaardin kunniaksi pystytetyn patsaan.



Copenhagen

Copenhagen


Copenhagen

Copenhagen

Kierkegaard näyttää uppoutuneen ajatuksiinsa ja sanotaan, että hänen katseensa osoittaa toiselle puolelle puutarhaa, taloon, jossa hänen kihlattunsa kerrotaan asuneen.

Copenhagen

Palatessamme hiljalleen hostellia kohti näimme vielä ulkoilmanäyttelyn, joka kertoi Afrikassa elävistä nuorista naisista, jotka olivat tulleet hyvin nuorina (teini-ikäisinä) äideiksi. Tanskan prinsessa Mary poseerasi yhdessä kuvassa nuoren äidin kanssa, jolla oli lapsi sylissään.

Copenhagen

Päivän 2 nähtävyydet:
  • Palatsikappeli
  • Christiansborgin linna
  • Absalonin linnakkeen rauniot
  • Christiansborgin torni
  • (Kuninkaallinen hevostalli)
  • Kanaalikierros
  • Kuninkaallisen kirjaston puutarha
Tsekkaa koko reissumme päivä kerrallaan oheisista linkeistä:

Päivä 1
Päivä 2
Päivä 3
Päivä 4
Päivä 5
Päivä 6

Ihanaa alkanutta viikkoa!


3 kommenttia:

  1. Olettepa ehtineet päivän aikana paljon näkemään. Ja, noiden papereiden täyttäminen yms ei todellakaan ole turhaa. Onneksi teidän reissu sujui ilman ongelmia.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meidän Köpisreissu oli aikamoinen urheilusuoritus :D Aamulla lähdettiin hostellilta ysin maissa ja illalla palattiin joskus ysin maissa takaisin, koko päivä oltiin käytännössä menossa. Alunperinkin oli tiedossa, että paljon halutaan nähdä! Kööpenhamina kortit olivat loisto sijoitus, sillä niistä oli todella iso hyöty - ilman niitä olisi ehkä iskenyt pihiys ja muutama paikka oli sellainen, että jälkikäteen mietti, että onneksi ei joutunut maksamaan erikseen siitä. Mukavaa viikkoa sinullekin, kiva kun kävit blogissani ja kommentoit! :)

      Poista
  2. Blogisiskoista tulin tänne ja upealta näyttää blogisi. tykkään

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan