Slider

Lapaset ja hiippapipo

maanantai 6. tammikuuta 2020

hiippapipo välke novita

Hyvää alkanutta vuotta 2020! Olen saanut kerätä voimia pitkällä joululomalla ja huomenna koittaa paluu arkeen ja töihin. Loma on tullut todella tarpeeseen pitkän ja kiireisen syksyn jälkeen. Lomalla on ollut aikaa nukkua, juoda aamukahvi rauhassa, neuloa, tavata kavereita ja läheisiä, katsoa lempparisarjoja ja olla vaan. 

Tein loppuvuodesta koosteen vuoden aikana tehdyistä käsitöistä. Tämä hiippapipo ei ehtinyt aivan mukaan, sillä pipon kuvaaminen oli unohtunut joulutouhuihin. Neuloin pipon Prinsessajuttu -blogin Miran tekemällä ohjeella. Olen aiemminkin neulonut pipon kyseisellä ohjeella, silloin lopputuloksena syntyi vaaleanpunainen pipo. Tällä kertaa päätin neuloa pipon loppuun asti. 

hiippapipo

lapaset

Innostuin neulomaan pitkästä aikaa lapaset - päätin testata kiilapeukaloa. Aiemmat lapaset olen neulonut aukkopeukalolla. Löysin ohjeen lapasen neulomiseen Yhteishyvän sivuilta. Kiilapeukalo soveltuu mielestäni erityisesti vähän isompiin käsiin, jolloin peukalolle jää paremmin tilaa. Itse asiassa näiden lapasien kanssa kävi vahingossa niin, että neuloin kaksi vasemman käden lapasta, kun aloin automaattisesti katsoa samaa ohjetta kuin ensimmäisenkin lapasen kohdalla. Onneksi kiilapeukalon kohdalla virhe ei ole niin suuri, lapanen istuu kumpaankin käteen mielestäni ihan hyvin - toisin olisi aukkopeukalon kohdalla.

Lapasten kuvio on peräisin Life with Mari -blogista. Mari on käyttänyt kuviota monissa villasukissa, lapasissa sekä pipoissa. 

lapaset neulominen

Parin viikon päästä on Matkamessut Helsingin messukeskuksessa. Olemme suuntaamassa road trip ystäväni kanssa messuille hakemaan ideoita ja vinkkejä ensi kesän reissulle. En ole koskaan ennen käynyt Helsingin Matkamessuilla, Tampereen Kotimaanmatkailumessuilla kylläkin. Ajattelimme  ystäväni jäädä Helsinkiin hotelliin yöksi niin ehtii seuraavanakin päivänä käydä vielä jossain. Olisikohan Ateneumissa tai Kansallismuseossa mielenkiintoisia näyttelyitä tarjolla? Latasin Museokorttiini juuri vuodeksi taas aikaa eteenpäin.

Matkamessujen teemat ovat tänä vuonna Viro, vastuulliset elämykset sekä perhematkailu. Samalla voisin katsella ideoita Viroon, eteläiseen naapurimaahamme. Seuraavalla kerralla Tallinnaan mennessä haluaisin päästä ainakin käymään vastikään avattuun Fotografiskaan. Myös Bastionin tunnelit sekä uudelleen avattu Patarein vankila houkuttaisi. Patarein vankila oli jonkin aikaa suljettuna, sillä sisätiloissa ei ollut ilmeisesti turvallista liikkua, kun rakennus oli päässyt niin huonoon kuntoon. 



Oletko sinä neulonut viime aikoina lapasia tai pipoja? Onko kiilapeukalo sinulle tuttu? Aiotko osallistua tänä vuonna Matkamessuille?


PS. Blogin Facebook -sivuilla on käynnissä arvonta la 11.1.2020 klo 24 asti. Arvonnassa voi voittaa lipun Matkamessuille. Sain kaksi lippua arvottavaksi Matkamessuilta, sillä osallistun messuille bloggaajapassilla. Käy osallistumassa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan