Slider

Valokuvauksen vuosikymmen

tiistai 31. joulukuuta 2019



Vuonna 2011 Tallinnassa. 


Olen omistanut oman kameran vuodesta 2006 lähtien. Aloitin kuvaamisen pienellä pokkarilla, jonka jälkeen hankin Canon PowerShot SX 100 IS:n. Kolmas kamerani oli Canon 500D, josta siirryin ykkössarjalaiseen eli nykyiseen Canon EOS 5D Mark II:een. 

Tietokoneellani on 77 000 kuvaa, jotka on otettu vuosina 2005-2019. Nykyinen kamerani on tainnut olla minulla kohta 4 vuotta. Samoihin aikoihin siirryin editoimaan kuvia Lightroomilla. Nykyään otan kuvat aina RAW laadulla ja jokainen kuva, jonka julkaisen blogissa on editoitu. Itse suhtauduin jossain vaiheessa kuvien editointiin jonkinlaisena huijauksena. Itse editoin kuvia hyvin maltillisesti, lähinnä valotusta ja värisävyjä, joskus rajaamalla kuvaa eri tavoin. 


2012 Helsingissä
2013 Tampereen Arboretumissa
En ole koskaan itse ollut kiinnostunut kuvien rajusta muokkaamisesta, oma rajani menee siinä että en halua lisätä kuviin mitään, joka kuvassa ei alunperinkään ole ollut. En ole kiinnostunut studiossa kuvaamisesta, mutta ymmärrän heitä, joita se kiinnostaa. Minä pidän dokumentaarisesta kuvaamisesta, hetkessä ja tilanteessa elämisestä. On ihana katsella kuvia, joissa valokuvaaja on saanut tallennettua ruudulle jonkun sellaisen hetken esimerkiksi häistä, joka on kestänyt vain ohikiitävän hetken - hymy, nauru, poskelle vierivä kyynel, katse, kosketus. 


Viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana olen omasta mielestäni kehittynyt kuvaajana paljon. Tietenkin parempitasoinen kamera ja erilaiset objektiivit auttavat asiaa, mutta myös oma itsevarmuus kuvaajana on kehittynyt. Paljon on vielä opittavaa (varsinkin kun laitteiden teknisten ominaisuuksien opettelu on aina etonut) ja niin sen pitääkin olla. Mitä haastetta siinä olisi, jos osaisi kaiken :)

2014 Rauma
Olen vähitellen löytänyt itselle mieluisimmat kuvauskohteet ja tavat. Tykkään kuvata tapahtumia, mutta myös luontoa, kaupunkia, eläimiä - nykyään jo ihmisiäkin (monia läheisiäni on naurattanut kun kuvissa ei näy ihmisiä tai kun valokuvausvuosien alkuvaiheessa kuvasin mielummin kynttiläkippoja kuin ihmisiä :D) Viime kesänä onnistuin mielestäni yksissä häissä kuvaamaan ihmisten aitoja reaktioita ja taltioimaan häiden tunnelmaa. Tuo kyseinen hääkuvaus, 12 tunnin valokuvausmaraton oli haastava, jännittävä, mutta myös erityisen innostava kokemus. Kunpa saisin niitä kokemuksia lisää! Niinpä olenkin salaa toivonut, että seuraavan vuosikymmenen aikana voisin ehkä sivutyönä kuvata enemmän - oli se sitten tapahtumakuvausta, tuotekuvausta tai luontokuvausta. Valokuvaaminen kulkee varmasti mukanani seuraavankin vuosikymmenen ja odotankin innolla, mihin kaikkiin paikkoihin saan kamerani kanssa kulkea. 


Upeaa alkavaa vuotta 2020!
2015 Satakunta

2016 Helsinki
2017 Liesjärvi
2018 Tampere
2019 Lappeenranta

2 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea valokuvausmatkastasi. Toivottavasti uusi vuosi ja vuosikymmen tuo tullessaan sinulle paljon toivomiasi uusia mahdollisuuksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivotaan, että kameran ruudulta pääsisi näkemään ja kokemaan mitä upeimpia paikkoja :) Ihanaa uutta vuotta <3

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan