Slider

Sunnuntaifiiliksiä

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

virkattu sininen norsu vaunulelu

Ihana huhtikuu! Päivät ovat pidempiä ja pitkän pimeän talven jälkeen on todella outoa, että kuuden aikaan illalla on valoisaa. Kevätfiilis on saanut aikaan siivousinnon - viime aikoina kaapit, laatikot ja hyllyt ovat saaneet uuden järjestyksen. Kulunut viikonloppu on ollut ensimmäinen vapaa pitkään aikaan - edelliset neljä viikonloppua on ollut varsin hektisiä. Löysin myös uuden suomalaisen sarjan - Karppi, jota olen katsellut samaan aikaan kun kaapit ovat siistiytyneet. 

vaunulelu norsu vauvalle

Parin viikon päästä on taas superbuukattu viikonloppu - lauantaina Blogisisarien tapaaminen Helsingissä, illalla Poets of the Fallin keikka Circuksessa ja sunnuntaina pitäisi rientää Supermessuille Tampereen messu- ja urheilukeskukseen. Villi veikkaus, että kyseiseltä viikonlopulta päätyy muutama kuva tänne blogiinkin :)

sininen vaunulelu

Ihanaa sunnuntaita, täällä hörpitään aamukahvia ja katsotaan naisten 30km hiihtoa Taivalkoskelta. 

PS. Kuvituskuvina ihanat norsut hieman sinisemmissä sävyissä verrattuna totuttuun hempeän vaaleanpunaiseen. Toinen näistä vaunuleluista nähtiinkin helmikuussa tässä postauksessa jo aiemmin :)

sininen harmaa valkoinen vaunulelu norsu vauvalle



7 kommenttia:

  1. Kevään valoisuus on kyllä tänä vuonna yllättynyt, vieläkin olen vähän ihmeissäni kun töihin mennessä on valoisaa ja palatessakin! Siivousinto jos vielä jostain löytyisi 😂 Ihania nuo vaunulelut ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuu tosi hassulta kulkea kaupungilla ja katsella ympärilleen "ai tältä täällä näyttääkin", kun viimeiset puoli vuotta on kulkenut huppu päässä niska kenossa kenkiä tuijotellen tuulessa ja tuiskussa :D Ihan kuin olisi turistina, kun havaitsee jonkun uuden kahvilan/kaupan että milloinkas tuo on tuohon tullut ;D

      Heh, siivousinto käy kylässä vaan sillon tällön, voin vinkata sille, että poikkeaa teilläkin ;)
      Ja kiitos <3

      Poista
  2. Nuo norsut ihastuttavat kerta toisensa jälkeen <3

    Me katsoimme eilen Karpin loppuun ja pakko sanoa, että sarja yllätti minut täysin. Olin itsekin ajatellut mennä messuilemaan sunnuntaina, siitä viikonlopusta voi tulla aika vauhdikas :) Tiedätkö kovin täälläkin kutkuttaisi siivota kaappeja, tai ainakin se yksi viimeinen kaappi johon muuton lopussa vain tungin kaikki epämääräiset asiat. Kevät tuo kyllä kauheasti energiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, norsut on <3

      Mäkin katsoin Karpin loppuun tänään ja olin ihan positiivisesti yllättynyt. Lähinnä kokonaisuudesta, en niinkään loppuratkaisusta. Oon ihan iloinen, että suomalaisetkin ovat oppineet tekemään parempia tv-sarjoja (nimim. en voi sietää Salkkareita). Karpissa oli jotain ripauksia tanskalaisten Sillasta (Bron) ja Sorjosesta.

      Joo, kevät tuo kyllä energiaa, ihan kuin silmät olisivat auenneet - tältä varmaan myyristä tuntuu kun tavoittavat päivänvalon :D Ja tosiaan, hirveä himo järjestää ja siivota ja mua syyhyttäisi jo laittaa partsikin kuntoon..

      Poista
  3. Ihana tunnelma ja kauniita kuvia!! Pakko oli lukea ihan kaikki kotimaan matkailu postaukset. Monta hyvää kohdetta oli esittelyssä. Sinulla on todella silmää kauneudella ja olet taitava käsistäsi. Ihastuttavaa kevään odotusta ja terveiset Maitokahvimedian tiimiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira-Marie kommentistasi, se lämmitti mieltä kovasti! Ihanaa kevättä sinullekin ja kiva kun Maitokahvimedia poikkesi pienessä blogissani :)

      Poista
  4. Kauniit vaunulelut! Siellä vietetään ilmeisesti juuri nyt kiireistä superviikonloppua. Toivottavasti on ollut mukavaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan