![]() |
| Ahvenkosken voimalaitos näkyy taustalla. |
Käytyämme Strömforsin ruukilla, jatkoimme Porvooseen yöksi. Toimin apukuskina ja huomasin kartalla sattumalta paikan nimeltä Savukosken museosilta. Päätimme pysähtyä sillan luona. Saavuimme sillan luo Vanhan Viipurintien kautta etelästä, mutta sillalle pääsee myös Savukoskentien kautta, jolloin kartan mukaan ohittaa vuoden1918 sisällissodan päättymisen muistomerkin ja Ahvenkosken linnoituksen muinaisjäännökset.
Heinäkuisena arkipäivänä silta oli hiljainen, ketään ei tullut vastaan. Kävelimme siltaa pitkin Pyhtään suunnasta toiselle puolelle, mutta emme pidemmälle, koska piti ehtiä Porvooseen.
![]() |
| Ruotsinpyhtään ja Pyhtään raja kulki keskellä vesistöä. |
Savukosken museosilta kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin
Savukosken silta sijaitsee Pyhtään ja Loviisan rajalla. 14 metriä pitkä silta on avattu vuonna 1927, jolloin silta oli osa Viipurin ja Helsingin välistä maantietä. Vuosina 1743-1809 paikalla on ollut Ruotsin ja Venäjän valtioiden raja. Savukosken silta on rakenteeltaan harvinainen yksinivelinen teräsbetonin kaarisilta, jonka vuoksi sitä on sanottu rakenteeltaan maailman ensimmäiseksi. Sillan on rakentanut tanskalainen Christiani & Nielsen. Savukosken silta jäi pois käytöstä, kun uusi maantie valmistui Ahvenkosken voimalan alapuolella vuonna 1967. Silta vihittiin museosillaksi 1984.
Pyhtää ja Ruotsinpyhtää
Jos olet joskus ihmetellyt samaa kuin minä, miksi on olemassa Pyhtää ja Ruotsinpyhtää, niin se liittyy vanhoihin valtion välisiin rajoihin. Ahvenkoskesta tuli vuonna 1743 Turun rauhan myötä Ruotsin ja Venäjän välinen raja lähes 70 vuodeksi (vuodet 1743-1809). Pyhtää jaettiin kahtia, Ruotsille jäänyt osa sai nimeksi Ruotsinpyhtää (ruotsiksi Svenska Pyttis, myöhemmin Strömfors) ja Venäjän puoleinen osa sai pitää Pyhtää nimen. Knoppitiedon mukaan rajasillan ruotsinpuoleisessa päässä on ollut täisauna, jossa venäläiset joutuivat käymään mennessään asioimaan rajan yli.
![]() |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)