Rantahaan lintutorni
Vuoden 2022 roadtripin ensimmäisenä majoituspaikkana toimi Hotelli Leikari. Hotellin vierestä lähtee luontopolku ja luontopolun varrella on lintutorni. Ensimmäisen reissupäivän iltana iltakävelyn kohteeksi valikoitui läheinen lintutorni, jonne oli matkaa vain puolisen kilometriä.
Ilta oli alkanut hämärtää jo siinä määrin, että oli vaikea erottaa lintuja kaislikosta. Mukana olisi pitänyt olla kiikarit, joilla olisi nähnyt paremmin. Varsinaista luonnonrauhaa alueella ei pääse kokemaan, siitä piti huolen viereisen moottoritien liikenne.
Salminlahti
Salminlahti on luonnonoloiltaan merkittävä, pitkä ja matala merenlahti virtaamaltaan vaatimattoman Nummenjoen edustalla. Linnuston edustavimmat ryhmät ovat vesilinnut ja kahlaajat. Lahdella on tavattu myös harvinaisuuksia sekä muuttovieraina että pesivänä.
Luontomerkityksensä ja saavutettavuutensa vuoksi Salminlahti on vuodesta 1979 lähtien kuulunut Kotkan kaupungin opetusvarauskohteisiin.
Lahden pohjoisosan linnustollisesti arvokkaimman osan katkaisee nykyisin uusi itä-länsisuuntainen E18 -moottoritie. Pohjoisreunaa sivuava maantie on jo aiemmin heikentänyt pohjoisosan niitty- ja luhta-alueen merkitystä. Maantien varrella lahden kohdalla on motelli ja sen osin asfaltoitu täyttömaapiha. (lähde)
Lahden pohjoisosan linnustollisesti arvokkaimman osan katkaisee nykyisin uusi itä-länsisuuntainen E18 -moottoritie. Pohjoisreunaa sivuava maantie on jo aiemmin heikentänyt pohjoisosan niitty- ja luhta-alueen merkitystä. Maantien varrella lahden kohdalla on motelli ja sen osin asfaltoitu täyttömaapiha. (lähde)
Salminlahti kuuluu valtakunnallisen lintuvesiensuojeluohjelman Suomenlahden rannikon valtakunnallisesti arvokkaisiin kohteisiin
Haminan kaupungin alueella sijaitseva kohteen itäosa on Neuvottoman osayleiskaavassa merkitty luonnonsuojelualueeksi. Kohteen suojelu on tarkoitus toteuttaa luonnonsuojelulailla (luonnonsuojelualue) ja vesilailla. Suojelun kohteena on nelisenkymmentä erilaista lintulajia, kuten esimerkiksi nuolihaukka, merikotka, pikkulepinkäinen, kivitasku, suokukko, sääksi, huuhkaja ja tukkasotka. (lähde)
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)