Slider

5 kotimaanmatkailukohdetta Satakunnassa

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020



ahlströmin ruukki

noormarkun ruukki

Olen käynyt syntymässä Satakunnassa ja suurimman osan elämästänikin siellä asunut, vaikkakin veri veti jo vuosia sitten Tampereelle. Satakunnassa on silti lukuisia mahtavia paikkoja ja Satakunnassa on aina olo, että on tullut kotiin. Niinpä onkin aika listata muutama kohde, jotka äkkiseltään tuli mieleen.

1. Ahlströmin ruukki

Ahlströmin ruukki sijaitsee Noormarkussa, hieman Porista pohjoiseen. Ruukki on todella kaunista aluetta ja se onkin suosittu juhlapaikka. Noormarkun Klubi tarjoaa maistuvaa lounasta maanantaista perjantaihin ja heinäkuussa myös lauantaisin. Ahlströmin ruukissa voi myös majoittua hotelliin. 

Pääset Ahlströmin ruukki-postaukseeni tästä

taidekahvila anne mattila

anne mattilan taidekahvila

2. Anne Mattilan Taidekahvila

Anne Mattilan Taidekahvila sijaitsee Karviassa, n. 100 kilometriä Porista pohjoiseen. Taidekahvilasta löytyy Anne Mattilan taidetta, lisäksi kesällä kahvilassa pääsee nauttimaan livemusiikista. Onpa alueella myös pieni luontopolkukin. Taidekahvila on auki kesäkuusta elokuuhun joka päivä. Syyskuusta joulukuuhun kahvila on kiinni maanantain ja tiistain. Pääset blogipostaukseen tästä.

vanha rauma

rauma vanha rauma

3. Rauma

Oi Rauma on! Ol niingon gotonas - joskus nimittäin olin, sillä olen opiskellut Rauman seminaarinmäellä muutama vuosi takaperin. Opiskeluajoilta syttyi rakkaus Raumaan ja itse asiassa kesällä 2020 aionkin suunnata sinne pitkästä aikaa. Parasta Raumassa on tietenkin Vanha Rauma, joka on itse asiassa yksi Unescon Maailmanperintökohteistakin. Rauman kupeessa on myös toinen Unescon Maailmanperintökohde, nimittäin Sammallahdenmäen kiviröykkiö. Omia lempparikohteitani on ehdottomasti vanhan kaupungin nupukivetyksellä kävelyn lisäksi Jätti-Rätti, josta taidan haalia hieman matonkudetta. Cafe Sali on mahtava kahvila Raatihuoneentorilla. 
Nähtävyyksistä suosittelen Kiikartornia ja Poroholmaa. Kuuskajaskari sekä Kylmäpihlaja on edelleen käymättä ja tilanne pitäisikin korjata mahdollisimman pian! Ehkä ensi kesänä?

leineperin ruukki

leineperin ruukki

4. Leineperin ruukki

Leineperin ruukki sijaitsee melko lähellä Ahlströmin ruukkia. Porista Leineperiin on noin 20 kilometriä. Leineperissä kädentaidot ovat vahvasti esillä, sillä ruukilla toimii 17 käsi-/taidetyöläistä. Ruukki tarjoaa myös opastuksia ryhmille. Ruukkialueelta löytyy juhla- ja kokoustiloja sekä mahdollisuus muunlaiseenkin ohjelmaan kuten frisbeegolffaamiseen, Aarre-etsintärataa erityisesti perheen nuoremmalle väelle, rantasaunaa, melonnan ohjausta. Lisäksi vähän matkan päässä on  Kotieläinpiha MiniFarmi (Kullaalla), Joutsijärven retkeilyaluetta ja erilaisia tilamyymälöitä.


yyteri hiekkaranta

yyteri meri

5. Yyteri

Yyteri on varmasti kaikista tunnetuin monelle suomalaiselle hiekkarannoistaan. Hiekkarantaahan siellä riittää, peräti kuuden (!!) kilometrin verran. Jos et ole rannalla makoilevaa sorttia niin älä huoli, eiköhän jokaiselle löydy jotakin mieluisaa tekemistä - nimittäin Yyteristä löytyy luontopolkua, lintutornia, fatbike pyöräilyä, seikkailupuistoa, Reposaaren linnakepuisto ja vaikka mitä. Lista on niin pitkä, että tokkopa niiden kaikkien elämysten kokemiseen riittää enää yksi viikonloppu. 



2 kommenttia:

  1. Juuri näin, nämä ovat kyllä Satakunnan parhaimmat ja kauneimmat matkailukohteet.
    Terveiset Raumalta!

    VastaaPoista
  2. Satakunnasta löytyy paljon kiinnostavia kohteita! Melkein kaikki näistä minulle tuttuja olivatkin, paitsi Karvia. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan