Slider

Norsuvaunulelu x 2

tiistai 28. toukokuuta 2019


virkattu vaunulelu norsu crochet baby toy

Pitkästä aikaa käsitöitä! Blogini on päivittynyt viime aikoina paljon matkailuaiheisilla postauksilla ja niitä on jonossa jatkossakin. Tähän väliin kuitenkin pari pirtsakkaa vaunulelua, jotka virkkasin alkuvuodesta.

Käsityöinspiraatio on ollut jossain piilossa alkuvuoden vauvasukkien neulomisen jälkeen. Huomaan, että käsityöt, valokuvaus ja reissaaminen kulkevat kausittaisesti - välillä teen käsitöitä paljon, välillä en tartu virkkuukoukkuun tai kutimiin lainkaan. Samalla tavalla kamera oli koko talven monta viikkoa kameralaukussa koskemattomana. Sen sijaan olen editoinut ja teettänyt viime vuotisia reissukuvia sekä metsästänyt sopivia valokuvakansioita, jotta pääsen liimailemaan Pietarin ja Riikan reissukuvia. Pietarin reissukuvia teetin lähemmäs kolmesataa ja niiden liimaamiseen menee tovi jos toinen. Sain juuri liimattua albumiin myös erään läheisen synttärijuhlien kuvat. On niitä valokuvia ihan erilainen selata paperisina kuin ruudulta!

Mukavaa päivää!

PS. Laskin, että kesälomaan on enää 3 viikkoa!

crochet baby toy

virkattu norsu vaunulelu

virkattu norsu crochet elephant

vaunulelu puuhelmet

vaunulelu norsu virkkaaminen crochet

baby elephant toy



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan