Slider

6 vinkkiä minne Riiassa kannattaa mennä

torstai 30. toukokuuta 2019

Riga Riika love locks
Rakkauslukkoja

Olin pääsiäislomalla Riikassa torstaista sunnuntaihin. Hankimme Riika-kortit, joka maksoi 72 tunnilta 35€. Riika-kortilla pääsi kulkemaan ilmaiseksi julkisilla kulkuneuvoilla. Lisäksi kortin mukana tuli kuponkeja (jotka kannattaa pitää matkassa mukana koko ajan!), joilla pääsi ilmaiseksi tai sai alennusta eri nähtävyyksiin. Riika-kortteja pystyi ostamaan mm. lentokentältä "Welcome Riga"-pisteeltä.

Riikassa on monenlaista nähtävää, mutta aika ei mitenkään koskaan riitä kaiken mahdollisen näkemiseen. Seuraavassa kuusi vinkkiä kivoihin ja vähän erilaisiin ja lompakkoystävällisiin nähtävyyksiin!

Riga Riika nähtävyydet Riikassa kanaaliajelu

Kanaaliajelu

Kanaaliajelu on yksi kivoimpia tapoja nähdä uutta kaupunkia. Yleensä reissuilla kävellään paljon, joten kanaaliajelu tarjoaa loistavan vaihtoehdon lepuuttaa jalkoja ja selkää, mutta antaa silti mahdollisuuden nähdä paikkoja, joihin ei välttämättä muuten pääsisi tai ehtisi. Olemme käyttäneet kanaaliajelumahdollisuuden mm. Istanbulissa, Kööpenhaminassa sekä Pietarissa. Kanaaliajelut käynnistelivät ajeluitaan juuri huhtikuussa ja ajeluita tarjosi ainakin parikin eri firmaa. Me hyppäsimme veneeseen Bastionin kukkulan (Bastejkalns)  vierestä. Noin tunnin mittaisen ajelun normaalihinta oli 18€/hlö, joka on mielestäni melko suolainen, mutta Riika kortilla sai alennusta 50%. 9€ ajelusta oli jo huomattavasti kohtuullisempi.

Kanaaliajelu 18€/hlö, Riika-kortilla 9€

Zeppeliini Riika Riga tori

Riga centrals

view of Riga Riika näköalatorni

Zeppeliinihallit

Zeppeliinihallit sijaitsevat Riian keskustorilla, aivan Daugava-joen vieressä ja niitä käytettiin saksalaisten ilmalaivojen sijoituspaikkana ensimmäisen maailmansodan aikaan. Halleja on yhteensä viisi ja niissä myydään erilaisia tuotteita.

Tiedeakatemia Scienceacademy Riga Riika

Tiedeakatemian näköalatasanne

Tiedeakatemian rakennus on tehty Stalinin kunniaksi ja sitä aloitettiin rakentamaan 1951 ja se valmistui vuonna 1961. Rakennuksen ulkoasusta löytyy neuvostoaikaan liittyviä sirppejä ja vasaroita.
Rakennus on 111 metriä korkea ja siinä on 21 kerrosta. Rakennus suunniteltiin alunperin kolhoosityöläisten taloksi, mutta se lahjoitettiin Tiedeakatemialle. Alimmassa kerroksessa sijaitsee lipunmyynti ja lipun hinta on 5€. 

Tiedeakatemia 5€ / hlö


Great cemetery Riga Riika hautausmaa

Cemetery Riga Riika

Riika hautausmaa Riga

Riikan Suuri hautausmaa 

Riikan Suuri hautausmaa sijaitsee kaupungin laidalla, keskustasta koilliseen ja on nähtävyytenä hyvä vastakohta jugendtyylisien talojen ihailuun. Hautausmaalle pääsee mm. ratikalla, pysäkin nimi on Bralu kapi. Suuri hautausmaa koostuu useammasta erinimisestä hautausmaasta ja kaikille hautausmaille ei tavallinen turisti pääse. En tiedä onko Latviassa yleisesti tapana suunnitella metsäisempiä hautausmaita, mutta ainakin Suurella hautausmaalla hautausmaat ovat metsäisiä. Pääsiäisenä monelle hautapaikalle oli tuotu pajunkissanoksia ja talven jäljiltä hautapaikkoja oltiin siistitty. Mielenkiintoinen yksityiskohta monen haudan luona oli pieni penkki. Kynttilöitä näkyi muutamien hautojen luona, mutta ei läheskään siinä määrin kuin perinteisesti Suomessa on tapana tuoda kynttilöitä miltei läpi vuoden. 

Skyline bar Riga Riika näköala

Radisson blue Riika näköala Skyline


Skyline baarin näköala

Radisson Blue Latvija Conference&Spa hotellin ylimmässä kerroksessa on näköalabaari, jonne noustaan näköalahissillä eikä se maksa mitään. Hotellin pääovista suunnataan oikealle kohti hissejä, joita on kaksi. Jos nousee toisella hissillä ylös ja tulee toisella alas, niin saa maksimaalisen hyödyn näköaloista :)



Kansalliskirjasto Riika National library

Kansalliskirjasto

Latvian kansalliskirjasto on aivan Daugava-joen varressa toisella puoella jokea vanhaan kaupunkiin nähden ja ulkomuodoltaan varsin erikoinen. Omasta mielestäni se näyttää hieman jäävuorelta. Kirjaston on suunnitellut Gunnar Birkerts. Kirjastoa alettiin suunnitella jo silloin, kun Latvia kuului vielä Neuvostoliittoon (1988), mutta se valmistui vuonna 2014.

Me emme ehtineet kirjastossa käydä kuin ensimmäisessä kerroksessa (jossa muuten on matkamuistomyymälä ja sieltä saa myös postimerkkejä esim. postikorttien lähettämistä varten!) Tosi upean näköinen kirjasto. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan