Slider

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko - Talkoilla rakennettu

torstai 22. helmikuuta 2018

tyrvään pyhän olavin kirkko

Viime syksynä syyskuussa toimin kisakuskina sukulaislapselle. Kisat pidettiin Sastamalassa. Paluumatkalla koukattiin Tyrvään kirkolle, jossa juuri hääpari oli astellut kirkosta ulos. Tovin odoteltuamme hääväen lähtemistä, kiertelimme katselemassa kirkkoa ja kaunista järvimaisemaa. Valitettavasti emme päässeet kirkkoa ihailemaan sisäpuolelta, sillä se meni juuri kiinni.

tyrvään pyhän olavin kirkko

Tyrvään kirkko


Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko (ruots. S:t Olofs kyrka i Tyrvis) on noin vuosina 1506–1516[1] rakennettu myöhäiskeskiaikainen harmaakivikirkko Tyrväällä Sastamalassa. Se sijaitsee Vanhankirkonniemellä, Rautaveden rannalla Kallialan kylässä.

Suomen keskiaikaisia kirkkoja tutkineen Markus Hiekkasen mukaan kirkko on rakennettu vuosien 1506 ja 1516 välissä. Ajankohdan vahvistavat kirkkorakennuksen piirteiden lisäksi kirjalliset lähteet.
Tyrvään vanha kirkko on myöhäisgotiikan ajalta. Kirkkoja rakennettiin tuolloin Suomessa paljon, noin 50 kappaletta.

Kirkon suunnittelijana pidetään Huittisten mestaria. Kirkon ulkomitat ovat 27,1 m × 14,5 m, eli se on suhteellisen pieni. Muurauksessa käytetyt kivet ovat suuria ja eri kokoisia. Koillis- ja luoteiskulmissa on kulmakivet, jotka ovat tyypillisiä myöhäiskeskiajan Hämeessä, ja niiden oletetaan olleen tyypillisiä tietylle rakennusmestarille. Poikkeuksellista on että ikkunat ovat säilyneet alkuperäisen muotoisina ja kokoisina.

Kirkon päädyissä on poikkeuksellisen runsas koristelu. Satakuntalaisille kivikirkoille tyypillisen koristekomeron porrasfriisi ja valkoiset ruusukkeet on muurattu 1510-luvulla. Kirkon eteläpuolella on asehuone ja pohjoispuolella sakaristo, jonka alla on pieni viinikellari. Alttarin alla on ollut kolme hautahuonetta. Luterilaisen sisustuksen, penkit ja saarnatuolin, kirkko sai 1600-luvun kuluessa.

Vuonna 1851 kirkkoherra Antero Warelius löysi kirkon koillisnurkkauksessa olleesta syvennyksestä Kallialan seurakunnan tilikirjat vuosilta 1469–1524. Kyseessä ovat ilmeisesti ainoat keskiaikaa koskevat Suomesta löydetyt tilikirjat ja ne on talletettu Valtionarkistoon. Warelius sai kyseisistä tilikirjoista paljon arvokkaita tietoja vuonna 1853 julkaisemaansa Tyrvään pitäjänkertomukseen.

tyrvään pyhän olavin kirkko

tyrvään pyhän olavin kirkko

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon vaiheita vuosilukuina:

1506-1516 kirkko rakennettiin
1518 piispa Arvid Kurki tarkasti Tyrvään seurakunnan, ja kirkko saatettiin vihkiä samalla matkalla.
1600 luvun alkupuolella kirkossa oli tulipalo.

1855 Vammaskosken partaalle valmistui uusi kaksikerroksinen kirkkorakennus, jolloin Tyrvään Pyhän Olavin kirkon säännöllinen käyttö ja kaikki korjaus- ja uudistustyöt lopetettiin ja se jäi autiokirkoksi. Kirkon vanha sisustus säilyi siten yli 100 vuotta muuttumattomana.

1960 -luvulla kirkkoa korjattiin. Vuosina 1964–1965 tehdyn kirkon perustusten vahvistamisen yhteydessä löydettiin kirkon lattian alta useita vanhoja solkia ja soljen palasia, erilaisia koriste-esineitä sekä yli 700 tunnistettua rahaa vuosien 1363 ja 1921 väliseltä ajalta. Pääosa rahoista oli Ruotsin vallan aikaisia, parikymmentä Venäjän vallan ajalta sekä muutama tanskalainen ja anglosaksilainen raha. Kansallismuseo tutki ja luetteloi kaikki korjauksen aikana löydetyt esineet.

1970 -luvulla Kirkko otettiin uudelleen käyttöön, jonka jälkeen siitä tuli suosittu vihkikirkko. 
1995-1997 Katto korjattiin talkoilla.
31.8.1997 Juhlittiin haapapaanuista tehdyn eteläisen lappeen, asehuoneen ja sakariston katon valmistumista.

21.9.1997 tuhopolttaja raunioitti kirkon. Kirkon ainutlaatuinen 1700-luvun sisustus tuhoutui täysin. Kirkossa olleet harvinainen barokkisaarnastuoli, alttariseinän triumfikrusifiksi, puiset penkkikorttelit ja lehterien peileissä olleet Andreas Löfmarkin 1780 maalaamat Kristuksen kärsimystä esittävät kuvat ja kuoritilassa olleet luomiskertomukseen ja paratiisiin liittyvät maalaukset sekä muutkin palavat osat paloivat. Vain kivi- ja tiilirakenteet säilyivät käyttökelpoisina. Kirkkoa oli aiottu ehdottaa Unescon maailmanperintökohteeksi.

1997-2003 kirkko jälleenrakennettiin. Kirkon jälleenrakennukseen osallistui 1200 talkoolaista. 
3.8.2003 Turun piispa Ilkka Kantola vihki kirkon uudelleen käyttöön.
2005 kesällä 2005 kirkkomaalausten työt aloitettiin, jolloin kirkko suljettiin yleisöltä.
15.8. 2009 Maalaustöiden valmistuttua kirkko avattiin uudestaan käyttöön.


tyrvään pyhän olavin kirkko

tyrvään pyhän olavin kirkko

Nyt hieman perehdyttyäni kirkon eri vaiheisiin, en olisi uskonut millaisen historian kirkko on läpikäynyt olemassaolonsa aikana. Upea kirkko upeassa maisemassa!

tyrvään pyhän olavin kirkko

tyrvään pyhän olavin kirkko




rautavesi sastamala

tyrvään pyhän olavin kirkko

MITÄ? Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
MISSÄ? Sastamalassa
MILLOIN? Tyrvään Pyhä Olavi on avoinna ja opas paikalla 27.5.–31.8.2018 su–pe klo 11–17 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11–17. Aukiolopäivinä klo 12 ja 14 järjestetään säännöllinen opastus Tyrvään Pyhän Olavin historiasta ja kirkon taiteesta. Lauantaisin Pyhän Olavin kirkko on avoinna vain ennalta varatuille ryhmille klo 12 asti. Iltapäivät on varattu kirkollisille toimituksille.
MITEN? Omalla autolla kulkeville kirkon vieressä on parkkialue.

MITÄ MUUTA? Sastamalasta löytyy muutakin, mm. Herra Hakkaraisen talo, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Sastamalan Pyhän Marian kirkko.




8 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä hyvä ote näihin miljöökuviin!

    VastaaPoista
  2. Minä olen usein ihastellut valokuviasi, joita olet pitkin viime ja tätä vuotta jakanut nähtäväksi myös meillekin lukijoille. Sinulla on taito vangita kuviin tunnelmia, jotka välittyvät tänne ruudun toiselle puolelle. Ihana myös, että jaat samalla lyhyen katsauksen paikan historiasta. Kyllä Suomessa on paljon kauniita paikkoja, sellaisia, joissa monikaan ei ole koskaan käynyt. Ihana, kun jaat reissukuviasi tännekin blogiin!

    Viikonlopun iloa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kaaru, kiitos paljon kauniista sanoistasi! Ja tuo on niin totta, että Suomesta löytyy vaikka mitä hienoja paikkoja. Se onkin ehkä se oma "missioni" - tuoda ne kauniit paikat muidenkin nähtäville. Itseäni kiehtoo kovasti paikkojen historia - usein mietin, mitä eri paikkojen seinät kertoisivat jos osaisivat puhua. Odotan innolla jo tulevaa kesää, kun suuntaamme ystäväni kanssa jo perinteeksi tulleelle road tripille. Kohteenamme on tänä vuonna mm. Bengtskärin majakka, Hanko, Mathildedalin ruukkikylä, Paavolan tammi.. En malta odottaa, mitä kaikkea huikean hienoa saan nähdä ja kokea reissullamme.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin Kaaru!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus upeasta kirkosta! :) Vaikka Tyrväälle ei täältä Tampereelta kovin pitkä olekaan, en ole koskaan huomannut käydä tuolla. Kiitos siis vinkistä, pitää ottaa ensi kesän reissulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteestasi! Itseäni jäi harmittamaan, kun kirkkoon emme ehtineet sisälle ja netissä olevista kuvista olen nähnyt, että varsin erilainen kirkko on sisältä kuin yleensä. Täytynee vielä ottaa uusintavisiitti kyseiseen kirkkoon :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan