Slider

Ystadissa.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Ystad

Kesälomalla pääsin toteuttamaan yhden pitkäaikaisen haaveeni, sillä matkustimme Kööpenhaminasta Juutinrauman sillan yli junalla ensin Malmööseen ja siitä vielä Ystadiin. Mitä ihmettä Ystadissa on?

Ystad on Henning Mankellin rikosromaanien tapahtumapaikka, jossa rikospoliisi Kurt Wallander selvittää monia rikoksia. Hennig Mankellin Wallander-sarjaan kuuluu 12 kirjaa, joista ensimmäinen on ilmestynyt 1991. Kurt Wallander on itselleni tullut tutuksi kirjoista, sillä olen lukenut ne kaikki.
Vasta myöhemmin sain tietää elokuvista, joista olen nähnyt suurimman osan. Kuten tiedämme - kirjat antavat kokonaisvaltaisemman kuvan kuin elokuvat, niin Wallanderinkin kohdalla. Kirjoista käy ilmi paljon paremmin mm. Kurt Wallanderin ja hänen tyttärensä Lindan problemaattinen isä-tytär suhde. 

Henning Mankell menehtyi syöpään vain 67-vuotiaana lokakuussa 2015 ja hänet on haudattu Göteborgiin Ruotsiin. Vaikka Henning Mankell on tullut monille tutuksi Wallander-sarjasta, ehti hän kirjoittaa myös lukuisia muita romaaneja.

Fridolfs konditori

Ystad

Henning Mankell

Kierroksemme Ystadissa alkoi Ystads turistbyrå:sta eli Ystadin matkatoimistosta, josta kävimme hakemaan kartan sekä ostimme Wallander -oppaan. Oppaassa kerrotaan pääsääntöisesti elokuvista, joita Ystadissa on kuvattu jopa 44 kappaletta (osa englanniksi). Karttaan on merkitty yhteensä 109 kuvauspaikkaa Etelä-Ruotsin, Skånen alueella. Sanomattakin on selvää, että me emme ehtineet vierailla kuin Ystadin keskustassa olevilla kuvauspaikoilla, joista yksi tärkeimmistä on tietenkin Mariagatan, jossa Wallander asuu.

Kurt Wallander

Ystad

Ystad

Ystad on pieni kunta, jonka taajamassa asuu vähän yli 18 000 asukasta. (lähde: KLIK) Ystad elää Kurt Wallanderista ja pitää pienen paikan vilkkaana turistikohteena. Ystad on myöskin satamakaupunki sekä sieltä löytyy myöskin rautatieasema. Malmöstä Ystadiin menee junalla noin tunnissa.

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad

Ystad



8 kommenttia:

  1. Oih! Ihania rakennuksia. Erityisesti nuo kattohuoneet ja niiden ikkunat ovat ihastuttavia! Löytyi taas uusi paikka, jonne on pakko päästä.

    Kiitos osallistumisesta Kivemman blogin Viikonlopun linkkirikiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystad kieltämättä teki lähtemättömän vaikutuksen sympaattisuudellaan! Kiitos kun sain osallistua ja kiva kun olet käynyt blogissani :)

      Poista
  2. Tosi ihanan tunnelmallisia kuvia :) Toivottavasti itekki pääsis joskus käymään Ystadissa kun seurannut Wallanderia ja muita siellä kuvattuja ohjelmia ja näyttää tosi kivalta paikalta :)

    http://neeacamillaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, anteeksi että vastaukseni on viipynyt, olin hyväksynyt kommentin, mutta unohtanut kommentoida :) Kiitos kehuista! Ystad oli todella sympaattinen pikkukaupunki kauniine rakennuksineen. Malmöstä tosiaan ei ole enää pitkä matka :)

      Poista
  3. Minäkin olen Wallander -kirjojen ystävä. Myös elokuvia on tullut nähtyä, mutta eiväthän ne kirjoille vedä vertoja.
    Olemme ahkeria Ruotsin kävijöitä. Miehen kalastusharrastuksen vuoksi suuntana vaan yleensä on saaret Gotlanti ja Öölanti, joista onkin jonkun verran juttua tuolla minun blogini puolella. Ruotsin rannikkokaupungit on kyllä ihan mielettömän upeita paikkoja. Kolmen viikon päästä ollaan taas menossa Öölantiin ja minua myös kutkuttaisi käydä Ystadissa. Sinne kun ei enää Kalmarista niin kovin pitkä matka olisi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjat ovat ehdottomasti lemppareitani, sillä itseäni harmittaa, että elokuviin on otettu hahmoja, joita ei oikeasti esiinny kirjoissa. Harmittaa, että Kurt Wallanderin ja hänen tyttärensä Lindan suhde elokuvissa jää kovin ohueksi eikä suhteen problemaattisuutta esitetä lainkaan kuten se kirjoissa on esitetty. Englanniksi en ole kovin montaa Wallanderia nähnyt, mutta ruotsalaiset versiot taidan olla kaikki nähnyt.

      Ystad oli todella symppis paikka, itseäni harmitti, ettei meillä ollut reissullamme enempää aikaa (teimme vain päiväreissun Kööpenhaminasta Ystadiin), sillä moni kuvauspaikoista sijaitsi kauempana keskustasta. Mutta iloinen olen ylipäänsä päästyäni käymään Ystadissa, sillä olin jo pitkään haaveillut vierailusta!

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut monta Wallender-kirjaa ja elokuvat olen katsonut kaikki. Olipa mukava katsella kuvia Ystadista. Harmi, kun en näe päivämäärää, koska nämä kuvat on otettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin viime heinäkuussa (2016) päivävisiitillä Kööpenhaminasta Ruotsin puolella Ystadissa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan