Slider

Mailman ainoo Pispala

perjantai 14. heinäkuuta 2017

 pispala tampere pyykkimettä

Yhteistyössä VisitTampere

Välillä on hauska leikkiä turistia omassa kotikaupungissaan ja tutustuttaa itsensä paikkoihin, jotka eivät välttämättä ole entuudestaan tuttuja.

Olen saanut sanoa Tamperetta kotikaupungikseni jo vuosikymmenen verran, mutta silti hävettää myöntää että Tampereelta löytyy edelleen paljon paikkoja, joissa ei ole käynyt lainkaan tai ainakin hyvin vähän. Pispala on eräs sellainen paikka - tai ainakin oli.

pyykkimettä tampere pispala

Osallistuin Visit Tampereen järjestämälle opastetulle kävelykierrokselle, jonka aihe oli Mailman ainoo Pispala.

Kierros alkoi Pispalan koululta ja paikalle oli saapunut lähes viitisenkymmentä Pispalasta kiinnostunutta. Oppaanamme toimi Leena, jolla oli paljon tietoa Pispalasta ja sen vaiheista, sillä hän paikallisena asukkaana tiesi paljon Pispalasta.


lauri viidan synnyintalo

Kierroksemme kulki mm. Pyykkimettän puiston kautta, josta avautui kaunis maisema Pyhäjärven ylle. Pyykkimettän puisto on alunperin ollut nimeltään Vesisäiliönmäki, sillä pispalalaiset saivat vetensä mäellä sijainneesta vesisäiliöstä. Vesisäiliöön vesi pumpattiin Tahmelan lähteestä.

Pyykkimettän puiston vieressä on talo, jossa runoilija Lauri Viita syntyi ja jota nykyään asuttaa Heikki Salo perheineen. Heikki Salo on tullut useimmille tutuksi Miljoonasade -yhtyeen keulakuvana ja hieman nuoremmille Herra Heinämäen Lato-orkesterista. 

pispala

Pyykkimettän puistossa sijaitsee myös punakaartilaismuistomerkki vuodelta 1983. 

pispala tampere muistomerkki

Matkamme jatkui Pyykkimettän puistosta "Jaakobin portaiksi" ainakin epävirallisesti nimettyjen portaiden luo. Rinnekadulla päinvastaisessa suunnassa ihailimme näkymää, joka avautui puolestaan Näsijärven ylle.

pispala tampere

aita

maisema

näsijärvi

Matkamme jatkui kauniiden puutalojen ohitse jälleen Pispalan koulun vierestä kohti Lauri Viita museota, joka toimi myös Viidan lapsuudenkotina. 

Kuka oli Lauri Viita? Lauri Viita syntyi 17.12.1916 Pispalassa, Santamäen talossa Harjutien varrella (silloisessa Pirkkalassa ennen kuin Pispalakin liitettiin Tampereeseen vuonna 1937). Viita oli runoilija, kirjailija ja kirvesmies. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat runokokoelma Betonimylläri ja romaani Moreeni.

Viita oli naimisissa kaksi kertaa, ensimmäisen avioliiton hän solmi Kerttu Solinin kanssa ja tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta. Avioliitto päättyi eroon ja Viita avioitui pian uudelleen Aila Meriluodon kanssa. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta. Lauri Viidan elämää varjosti mielenterveysongelmat, sillä hän sai skitsofrenia-diagnoosin 1940-luvun lopulla ja hän vietti pitkiä aikoja hoidossa, mm. Tuusulan Kellokoskella.

Viita menehtyi liikenneonnettomuudessa ollessaan taksissa matkalla Mäntsälään ystävänsä Heikki Varjan luokse joulukuun 21. päivänä 1965. Taksi törmäsi kuormaautoon, ja Viita toimitettiin Helsinkiin sairaalaan, jossa hän seuraavana päivänä kuoli saamiinsa vammoihin.

Lauri Viita on haudattu Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle.

Lähteet: KLIK ja KLIK

lauri viita museo

lauri viidan lapsuudenkoti

haulitorni pispala tampere

Lauri Viidan museolta jatkoimme Haulitornin läheltä kohti Uittotunnelia, jonne kierros päättyisi. 

Haulitornin luona käytiin tornin historiaa läpi ja puhuttiin mm. Järvensivuista ja Heinäsistä. Heinäset ja Järvensivut muodostivat Haulitornin työväestön ja näiden perheiden kanssa tehtiin mm. elinikäiset sopimukset, jotka velvoittivat pitämään salassa kaiken haulien valmistukseen liittyvän tiedon.

Kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni sai vuonna 1990 Tampereen kaupungilta hallintaoikeuden haulitehtaan tehdasrakennukseen. Yhdistys on kunnostanut rakennuksen talkoovoimin kokous- ja juhlatilaksi. Haulitorni on suljettu yleisöltä.


olavi virta mäkikatu


Eräs tunnettuja pispalalaisia oli Olavi Virta, joka vietti viimeiset vuotensa Mäkikatu 75:ssä. Virran muistoksi kiinnitetty laatta julkistettiin kesällä 2015.

mäkikatu tampere

wivi lönn

kottikärryt

wivi lönn

Tämä keltainen talo on Wivi Lönnin suunnittelema.

tampere pispala

tampere pispala

uittotunneli pispala tampere

Mailman ainoo Pispala -opaskierros päättyi Uittotunnelille.

Uittotunneli kulkee Hyhkyn, Ala-Pispalan ja Santalahden kaupunginosien ali. Sitä alettiin rakentaa syksyllä 1966 ja se valmistui vuonna 1968. Tunnelia pitkin oli tarkoitus uittaa puutavaraa nippuina Näsijärvestä Pyhäjärveen. Tukinuittoon sitä ei kuitenkaan tarvittu, vaan se säilyi käyttämättömänä yli 40 vuotta, ennen kuin se vuonna 2013 otettiin käyttöön veneiden kuljetustunnelina. (lähde)

Uittotunnelin Näsijärven päässä on Uittotunnelin kahvila, joka on kesällä auki joka päivä klo 11-19.

uittotunneli näsijärvi

Tunnettuja Pispalalaisia:
  • Lauri Viita
  • Heikki Salo
  • Olavi Virta
  • Esko Kovero
  • Pauli Hanhiniemi
  • Aki Kaurismäki
  • Seela Sella

Pispalan nähtävyyksiä ja paikkoja:
  • Pyynikin näkötorni
  • Pyynikin portaat
  • Uittotunneli ja Uittotunnelin kahvila
  • Cafe Pispala
  • Rajaportin sauna
  • Haulitorni
  • Kurpitsatalo


uittotunnelin kahvila


Mailman ainoo Pispala -opaskierroksia:
  • ma 17.7. 16:00-17:30 Mailman ainoo Pispala
  • ma 24.7. 16:00-17:30 Mailman ainoo Pispala
  • ma 31.7. 16:00-17:30 Mailman ainoo Pispala
  • ma 7.8. 16:00-17:30 Mailman ainoo Pispala
Katso muiden kierrosten ajankohdat täältä, KLIK.

Joko sinä olet tutustunut Pispalaan?


8 kommenttia:

  1. Pispala on kyllä ihanan sympaattinen kaupunginosa :) Uittotunnelissa en ole vielä(kään) käynyt, mutta muuten Pispalassa on tullut lenkkeiltyä ristiin rastiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pispala on nimenomaan symppis, olisin voinut muuttaa heti johonkin ihanaan puutaloon :) Uittotunnelissa olen itse käynyt ennen kierokävelyäkin, mutta pitkään pitkään aikaan en ole käynyt Tahmelan lähteellä! Sinne voisikin suunnata seuraavaksi..

      Kiva kun kommentoit!

      Poista
  2. Pispala on kyllä tosi idyllinen. Tampereella on niin ihania puutalokaupunginosia. Oletko tutustunut Käpylään ja Petsamoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käpylä ja Petsamo ovat jääneet vähän vieraammiksi, jonkun verran tosin olen ohi mennyt pyörällä jne. Sinnekin voisi VisitTampereelle ehdottaa jotain kierrosta ensi kesäksi :) Olen käynyt tähtitornilla sekä Kaupinojalla ja hieman myös kulkenut Kaupin metsissä. Tampere on just niin ihana, että täältä löytyy koko ajan kaikkea uutta ja ihanaa :)

      Poista
  3. Tuolla on tullut käveltyä useampaankin otteeseen, mutta silti tuollainen kierros olisi oivallinen juuri historian takia! Sain tästäkin postauksesta paljon mielenkiintoista uutta tietoa, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi Emilia :)

      Noita kierroksia on tosiaan Tampereella tosi erilaisia - pääsee mm. tutustumaan Tehtaiden Tampereeseen tai Hatanpäälle jne. Itselläni on vielä postaamatta "Ulkomaille Teiskoon" -bussikierroksesta, josta tykkäsin tosi kovasti!

      Poista
  4. Mulla on ollut aina vähän ennakkoluuloja Tamperetta kohtaan, koska olen käynyt vain ihan keskustassa rautatieaseman ympärillä ja Hämeenkadulla. Ne ei ole kaunista seutua yhtään :D Mutta Pispala on kyllä suloisuudessaan ja järvimaisemallaan ihan huikean näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se Hämeenkatu ainakaan sieltä rautatieaseman suunnasta kovin hääviltä näytä (eikä tällä hetkellä varsinkaan kun joka puolella Tamperetta tehdään tietöitä ratikan vuoksi). Jokainen tykkää erilaisista jutuista - itseeni kolahtaa puutalot, vehreys, punatiili, vesi jne. Pispala, Pyynikki, Petsamo - keskustaa lähellä olevat kaupunginosat ovat hurmaavia puutaloineen ja vihreine alueineen. Hatanpään Arboretum on aivan ihana erityisesti kesällä, kun ruusut kukkivat. Tampere on ihana, kannattaa rohkeasti tutustua muuhunkin kuin vain Hämeenkadun kauppoihin. Olen piakkoin julkaisemassa postauksen Teiskosta, joka on näin pitkäänkin Tampereella asuneelle melko vierasta seutua ja voin sanoa, että Teiskokin on aivan ihana!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan