Slider

Merenkurkun saaristo - Saltkaretin näköalatorni ja Svedjehamnin satama

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

 

saltkaret näköalatorni svedjehamn

Merenkurkun saaristo - Suomen ensimmäinen luonnonperintökohde ja yksi kansallismaisemista

Suomen Merenkurkun saaristo ja Ruotsin Korkea rannikko (Höga kusten) muodostavat kahden valtion yhteisen maailmanperintökohteen. Unesco hyväksyi 2006 Merenkurkun saariston maailmanperintökohteisiin. Merenkurkkua peitti 200 000 vuotta sitten kolmen kilometrin (!!) paksuinen jääkerros, joka oli painanut maankuorta alaspäin lähes kilometrin (!) verran. Jääkauden raskas mannerjää painoi maankuorta alaspäin niin, että se vielä nykyäänkin kohoaa kohti entisiä mittojaan, noin 8 mm vuosivauhtia. Merenkurkun saaristo on myös luokiteltu yhdeksi 27:stä kansallismaisemasta Suomessa. 



björkö panike luontopolku infotaulu

de geer moreenimuodotelmat jääkausi
Jääkauden jättämät jäljet näkyvät - De Geer -moreenimuodostelmat muistuttavat pyykkilautaa.

Roadtrip jatkuu


Me heräsimme Vaasassa hyvissä ajoin ja söimme maittavan aamupalan. Kirjauduimme ulos hotellista ja suuntasimme ensimmäisenä kohti Saltkaretin näköalatornia, joka sijaitsee noin 40 kilometriä Vaasasta pohjoiseen, Mustasaaressa. Matkalla Saltkaretin näköalatornille ohitettiin Raippaluoto, mutta siitä kerron seuraavassa blogipostauksessa. 

Saapuessamme Svedjehamnin satamaan, parkkipaikalla oli jokunen auto, mutta muuten oli rauhallista ja melko hiljaista vielä. Jätimme auton parkkiin (huom! pysäköinti maksaa) ja lähdimme kävelemään opastaulujen ohjaamaan suuntaan kohti näkötornia. Näkötorni vaikutti olevan ihan vieressä, mutta kävelymatkaa oli kuitenkin hieman vajaa kilometri. Matka kulki ohi kaislikon ja läpi pienen metsikön, kunnes musta torni avautui eteemme.

Tornin alatasanteelle pääsee ramppia pitkin esteettömästi. Tornissa on erilaisia "kurkitusaukkoja" eli jos ei halua tai pysty kiipeämään ylös asti, voi maisemia ihailla jo alemmissa kerroksissa. Mielestäni torniin oli miellyttävä kiivetä, portaat eivät olleet liian ahtaat vaan ympärillä oli koko ajan tilaa hengittää. (Mieleeni tulee eräskin Church of our Saviour Tanskassa, jonne kiivetessä ajattelin reissun olevan elämäni viimeinen.)

Jonkin aikaa maisemia ihailtuamme laskeuduimme alas ja matkalla takaisin autolle havaitsimme paikan kiinnostavan muitakin. Parkkipaikka alkoi täyttyä ja totesimme ystäväni kanssa saapuneemme paikalle juuri oikeaan aikaan - saimme rauhassa kävellä tornille ja ihailla maisemia. Loistava ajoitus siis!

Saltkaret - "suola-astia"

Saltkaretin näköalatorni on mustaksi tervattu puurakenteinen, noin 23 metriä korkea torni ja se sijaitsee noin 800 metriä Svedjehamnin satamasta, Björkö–Panike-vaellusreitin ja Bodvattnetin luontopolun varrella. Torni sai nimen Saltkaret eli ”Suola-astia” yleisökilpailun tuloksena vuonna 2010. Sanalle "salteriet" ei ole suoraa suomennosta, mutta sana tarkoittaa puista entisajan suola-astiaa. Nimi viittaa myös siihen, että ravintola Salteriet on alunperin ollut kalojen suolauspaikka ja sinne on kerätty suolatynnyrit. Näköalatorni sai 150 erilaista nimiehdotusta mm. Anselmi, Birk, Musta joutsen sekä Kotkanpesä. 

ravintola salteriet svedjehamn
Ravintola Salteriet perustettiin alunperin suolauspaikaksi, jossa punnittiin jopa 115 000 kg kalaa. Suolaustoiminta loppui vuonna 1989.

Svedjehamnin satama 

Svedjehamnista lähtee eri pituisia luontopolkuja, mm. Bodvattnetin kierto, joka on 4 kilometrin mittainen rengasreitti. Satamasta pääsee myös 7 kilometrin mittaiselle Björkö-Panike vaellusreitille. Lisätietoa luontopolkureiteistä löytyy täältä. Bodvattnetin kierto lähtee Saltkaretin näkötornin "takaa" eli poispäin satamasta.

Ravintola Salteriet - alunperin kalojen suolauspaikaksi perustettu - palvelee Svedjehamnin satamassa. Salterietista voi vuokrata mm. maailmanperintöpyörän, jolla pääsee kätevästi tutustumaan Merenkurkun saaristoon. 

saltkaret näköalatorni
 

kesä satama veneitä

Roadtrip 2020 muut postaukset

Tankarin majakalla

Roadtripille junalla - kohti Kokkolaa

saltkaret näköalatorni vaasa björkö mustasaari

MITÄ? Saltkaretin näköalatorni ja Svedjehamnin satama 
MISSÄ? Vaasan edustalla (Mustasaaren kunnassa) Björkön saarella 40 km Vaasan keskustasta.
MIKSI? Merenkurkun saaristo on yksi Suomen Unescon maailmanperintökohteista ja Suomen ainoa Unecon luonnonperintökohde sekä myös kansallismaisemaksi nimetty. Merenkurkussa näkyy jääkauden jäljet vahvasti vielä nykyäänkin, maa jatkaa kohoamistaan. 
MITEN?  Omalla autolla (maksullinen pysäköinti), vuokra-autolla tai omalla pyörällä. Joukkoliikenne palvelee lähinnä koululiikennettä ja kulkee kerran päivässä suuntaansa. 
MILLOIN? Saltkaretin näköalatorni on avoinna vuoden ympäri.


svedjehamn

Lähteet







2 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniita kuvia. Kesä <3 Täällä jo kesää ja uutta veneilykautta odotellaan kovasti, kevätkunnostukset aloitettu. Noin pohjoisessa emme ole veneellämme käyneet, lähinnä Turunsaaristossa. Mutta, ei tiedä vaikka joskus Vaasan seudullekin lähtisimme, emme kyllä omalla veneellä mutta muuten.
    Ihanaa alkavaa kevättä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa kommentistasi <3 Suosittelen Vaasan seutua, sillä suunnilla olisi myös monta majakkaa nähtäväksi, jotka ainakin mua jäivät kutkuttamaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan