Slider

Roadtripille junalla - kohti Kokkolaa

lauantai 13. helmikuuta 2021


kokkola roadtrip

Raiteita pitkin kohti Kokkolaa


Kesän 2020 roadtripille uskallettiin lähteä, kun koronatilanne oli rauhallisempi. Pitkään oli harkinnassa, jätetäänkö reissu välistä, mutta päätettiin kuitenkin tehdä pieni reissu Kokkola-Vaasa -seudulle. Minä matkustin ystävääni vastaan junalla Tampereelta. Reissumme alkoi 14.7.2020. Reissun ensimmäinen etappi oli Kokkola, jonne päästyäni piti etsiä minulle virkkuukoukku, kotiin unohtuneen tilalle (paluumatkaa ajatellen).
Neristan Kokkola
Virkkuukoukku löytyi Isokadun varrella olevasta Askarteluhuone Ihan itse:stä. Sen jälkeen suuntasimme Kahvipuu -kahvilaan nauttimaan hieman jotain pientä syötävää. Molemmilla oli takana useamman tunnin matkustus, joten kuppi kahvia ja pieni suolainen oli tarpeen.
Kokkola kukkia

Neristan ja Sunti


Kahvittelun jälkeen suuntasimme kiertelemään Kokkolan vanhaan kaupunkiin eli Neristaniin. Neristan jaettiin varhain Neristaniin ja Oppistaniin eli alakaupunkiin ja yläkaupunkiin. Jako tapahtui varallisuuden mukaan ja raja kulki Pormestarinkadussa. Oppistanissa asuivat vauraat kauppiaat ja laivanvarustajat. Oppistanissa sijaitsee myös raatihuone ja kirkko.Käsityöläiset ja merimiehet asuivat Neristanissa. Nykyinen kaupallinen keskusta sijaitsee suurimmaksi osaksi Oppistanin alueella. (lähde)

Kuljeskelimme Suntin ympäristössä - Suntti on siis kaupunginsalmi, joka halkoo Kokkolan keskustaa ja virtaa aina merelle asti. Kävimme Englanninpuistossa katsomassa Halkokarin taistelussa, Krimin sodassa, sotasaaliiksi saatua maihinnousuvenettä.

Kahvilta lähtiessä poikkesimme Chydeniuksen puistossa. Puistossa on muistomerkki Anders Chydeniukselle. Chydenius oli kirkkoherra, valtiopäiväedustaja, taloustieteilijä ja liberalismin esitaistelija.

Suntti Kokkola kaupunginsalmi
Sunti -kaupunginsalmi kulkee kaupungin halki merelle asti.

Monia mielenkiintoisia vierailukohteita


Kävimme tarkistamassa mistä Tankarin majakkasaarelle lähtevä laiva lähtisi seuraavana päivänä. Olimme ostaneet liput etukäteen Suuntasimme Meripuistoon (Meritie 7),josta M/S Jenny liikennöisi Tankariin. Meripuiston välittömässä läheisyydessä sijaitsee Kokkola Camping uimaranta, leikkipuisto, piknik-alue ja rantaravintola. 

Alkuillasta kävimme Trullevinniemessä, Trullevinniemen näkötornissa (Trullö utsiktstorn). Matkan varrelle osuu myös Punakallio ja Valkohieta -uimarannat. Molemmilla rannoilla on käymälä, pukukopit ja nuotiopaikka.

Aikamme ei riittänyt Harriniemen "majakalla" käymiseen. Harriniemi ei oikeasti ole majakka vaan linjaloisto, joka rakennettiin 1953 ja poistettiin käytöstä 1979. Betoninen torni on päässyt rapistumaan ja tulevaisuudessa mahdollisesti vielä puretaankin. Harriniemessä jonkin legendan mukaan kummittelisi, tunnetuin tarina on Harrbådan kummittelevasta neidosta. Torniin ei pääse sisälle, mutta alueella voi nauttia luontopoluista, sillä alue on linturikasta aluetta. Retkipaikka on kirjoittanut ulkoilualueesta postauksenkin.

Illalla kävimme hieman "tylsästi" syömässä majoituksemme ravintolassa (yövyimme Sokos hotel Kaarlossa). Silloin harvoin kun yövyn hotellissa, usein toiveena on kylpyhuone kylpyammeella. Tällä kertaa toiveemme ei toteutunut. Nukuimme kuitenkin yön ihan hyvin ja seuraavana päivänä suuntasimme Tankarin majakalle, mutta se onkin sitten jo seuraavan blogipostauksen arvoinen reissu se.
Eskon saari Kokkola Tankar

suihkulähde Kokkola Sunti

Neristan Kokkola vanha kaupunki

Baltija patsas Kokkola Marijampole
Baltija -patsas on lahja ystävyyskaupungilta Marijampoleesta.

Trullevinniemi Kokkola meri
Trullevinniemen näkötornista avautuu näköala merelle.
Trullö fiskehamn Kokkola
Trullö fiskehamn - Trullevinniemen kalasatama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan