Slider

Kesäilta Kortejärvellä - kaipuu kesään

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Tampere Kortejärven tila

Ensimmäiset lumihiutaleet ovat leijailleet maahan, talvivaatteet on kaivettu kaapista ja jouluun on jo kohta alle 50 päivää. On siis aika vielä palailla kesän fiiliksiin yhtenä iltana Kortejärvellä. 


nuotio Kortejärvi

Kortejärven tilaa vuokrataan ympäri vuoden


Vuosi sitten kesällä postasin Kintulammen retkeilyalueesta, joka sijaitsee Tampereella. Kintulammen suosio on yllättänyt (ainakin minut). Luontoretkeily on nyt todella in.

Tänä kesänä pääsin vierailemaan Kintulammen luonnonsuojelualueella sijaitsevalla Kortejärven tilalla. "Kortejärven ulkoilualue kuuluu osana vanhaa Kortejärven tilaa, joka siirtyi kaupungin omistukseen 1990-luvulla. Tilan rakennekset entisöitiin kunnioittaen vanhan ajan henkeä ja ihastuttava pihamiljöö puulämmitteisine saunoineen on vuokrattavissa tamperelaisten yhdistysten, seurojen ja yritysten käyttöön ympäri vuoden." (lähde)

Viikonloppu Kortejärvellä oli viimeinen ennen kesälomani päättymistä, joten ilmassa oli syystäkin haikeutta.

Kortejärvi Tampere Kintulammi

Kortejärvi Kintulammi



Tampere Kortejärven tila vuokraus

saunarakennus karjala Kintulammi Kortejärvi
Saunarakennuksen (vasemmalla) syntyperää ei tunneta varmaksi. On epäilty, että se olisi tuotu Karjalasta tai että sen olisi rakentanut  Arvid Ilmarinen.

lumpeenkukkia

"Minun Suomeni on kaunein päällä maan." -Lauri Tähkä


Näitä kuvia katsellessa jaksan ehkä odottaa seuraavaan kesään

kesäkukkia


saunarakennus Kortejärvi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan