Slider

Avoimet Puutarhat 7.7.19 Tampereella

maanantai 8. heinäkuuta 2019

kesä kukkaset puutarha

Facebookin feed ehdotti minulle lauantaina 6.7. Puutarhan Maja nimistä puotia ja mainosti myös Avoimien Puutarhojen päivää sunnuntaina 7.7. Klikkasin itseni kiinnostuneeksi tapahtumasta, painoin Nekalan siirtolapuutarha-alueella olevan Puutarhan Maja nimisen pop up-puodin osoitteen mieleeni ja sain kaverinkin mukaan seuraavaksi päiväksi. Sunnuntaina Nekalan siirtolapuutarha-alue vilisikin ihmisiä jo ja katujen varsille oli pysäköity jonoittain autoja.

Tampereelle oli luvattu hieman epävakaista säätä, mutta puolen päivän jälkeen aurinko paistoi ja oli lämmin ilma. Suuntasimmekin ensimmäiseksi tutkimaan puodin tarjontaa!




avoimet puutarhat nekala

sinikkatie nekala tampere

Puutarhan Maja -puodissa oli myynnissä mm. Saarentaika saippuoita ja pesuaieita, PIP mukeja, kasviaiheisia kortteja, puutarhurointiin liittyviä tarvikkeita (essuja, pieniä lapioita, polvisuojia, kastelukannuja ja puutarhahanskoja..) sekä erilaisia kauniita puutarhakoristeita.

Meillekin tarttui kaverini kanssa muutamia ostoksia mukaan, jotka maksettuamme jatkoimme kiertelemään ja ihailemaan muita avoinna olevia puutarhoja. Kävimmekin muutamassa puutarhassa ja huokailimme syvään niitä kauniita luomuksia katsellessamme. Emme olleet suinkaan ainoa, sillä kuulin ohi kulkeneen lapsen sanovan "Ostetaan tää!" kun kyseisen puutarhan luona oli kyltti "Myynnissä". 


kukka

Puutarhan Maja Tampere

Piipahdimme myös varsinaisen pääsisäänkäynnin luona, jonne oli pystetty infopiste, jonka luota sai itselleen kartan avoinna olevista puutarhoista, kirppiksistä sekä pop up kahviloista. Pääsisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsi Pirtti, jonka uumenista leijailikin ihana tuoreen pullan tuoksu. 

Emme malttaneet kuitenkaan istahtaa, sillä taivaalle oli kerääntynyt melko tummia pilviä ja halusimme ehtiä kiertämään muutamat pihat ennen kuin taivaat aukenisivat. Vierailimmekin eräässä puutarhassa, joka muistutti hallittua kaaosta - melkein kuin viidakkoa, mutta hyvällä tavalla :) Kyseisen viidakon kätköistä kuului myös lintujen viserrystä ja juttelinkin omistajan kanssa hyvän tovin hänen upean värisistä kanarianlinnuistaan, jotka olivat viettämässä kesää siirtolapuutarhalla.

Lintuja ihaillessa taivaalta alkoi tipahdella pisaroita ja päätimme vähitellen tehdä lähtöä. Pääsimmekin sopivasti juuri autoon kun alkoi sataa oikein kunnolla!

Kaiken kaikkiaan Avoimet Puutarhat päivät oli oikein kiva tapahtuma ja toivonkin, että kyseisiä teemapäiviä järjestetään jatkossakin :) 

Puutarhan Maja

Puutarhan Maja

Puutarhan Maja

ruukku penkki lyhdyt

Pelargoniat

ruukkuhahmot

Nekalan siirtolapuutarha

Nekalan siirtolapuutarha

Nekala Tampere

kukkia maljakossa




3 kommenttia:

  1. Herkullisia kuvia! Kiva, että järjestetään tällaisia tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, olen muistaakseni joskus kauan sitten ollut tällaisessa avoimet puutarhat tapahtumassa, mutta se taisi silloin olla Litukassa.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan