Slider

Keksejä.

maanantai 21. syyskuuta 2015

prinsessakeksit

Life with Mari -blogin (KLIK) kirjoittaja Mari tulikin toisiin ajatuksiin blogin lopettamisesta (onneksi!) ja hän postasi ihanan idean Prinsessakekseistä, jonka minä tietenkin menin heti omimaan ja testaamaan :) Marin idean löydät täältä, KLIK.

neilikat

virkatut prinsessakeksit

Nämä keksit syntyivät useammasta eri langasta kuten Bambu-langasta, Blend bamboosta, Luxor-langasta ja Bommix bamboo -langasta. Ohjetta näihin kekseihin ei ole, jonka voisin jakaa, mutta virkkasin renkaaseen ensin 3 kjs, sitten 14 p ja suljin kerroksen piilosilmukalla.

Toiseen kerrokseen virkkasin jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen 2 p, joten toisen kerroksen jälkeen pylväitä on 30 kpl. Kolmannella kerroksella ryhdyin tekemään pitsireunusta siten, että tein ensin 1 ks, 4p, 1 silmukka väliin ja 1 ps. Näin toistin yhteensä 7 krt, jolloin pitsikaaria tuli 7 kpl.

Lopuksi ompelin pieniä helmiä nonparelleiksi ja kiinnitin Marin antamalla ohjeella kaksi osaa toisiinsa siten, että langasta erotettiin n. 1/3, jolla ommeltiin osat yhteen ja loput 2/3 päättelin piiloon keksiosien väliin. Näin ompelulanka ei jäänyt niin helposti näkyviin.

neilikat

prinsessakeksit

virkatut keksit

Kiitos Mari ihanasta ideasta!

virkatut keksit



2 kommenttia:

  1. Voih, niin suloisia ja herkullisen näköisiä! Kiitos jälleen linkityksistä ja ihanasta toteutuksesta! <3 Näihin tulen kyllä pian ohjeen itsekin kirjoittelemaan jahka saan kuvat niihin napsittua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, kiitos itsellesi ihanasta ideasta! Eihän sitä voi itselleen ottaa krediittejä tämmöisistä niin mielestäni on oikein ja kohtuullista antaa kunniaa sille, joka sen ansaitsee :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan