Jokioisten museorautatie
Jokioisten museorautatie on 14 km pitkä rautatie Jokioisten ja Humppilan kuntien alueella Lounais-Hämeessä. Museorautatien asemat sijaitsevat Humppilassa, Jokioisilla ja Minkiössä. Minkiön asemalla toimii lisäksi kahvio ja matkamuistomyymälä.
Jokioisten museorautatie on ainoa nykypäiviin saakka säilynyt, yleiselle henkilö- ja tavaraliikenteelle avoinna ollut kapearaiteinen rautatie. Raideleveys on vain 750 mm eli vajaa puolet valtion rataverkon raideleveydestä.
Jokioisten rautatie avattiin vuonna 1898, ja se kulki Humppilan rautatieasemalta Jokioisten kautta Forssaan. Vuonna 1954 radalla lakkautettiin henkilöliikenne ja vuonna 1974 tavaraliikenne. Samana vuonna rautatiestä purettiin seitsemän kilometrin osuus Forssasta Jokioisten asemalle. Seuraavana vuonna, 1975, purettiin kahdeksan kilometrin osuus Minkiöltä Humppilaan. Museoliikenne aloitettiin uudelleen vuonna 1978 ja Minkiö-Humppila välisen rataosuuden jälleenrakentamisesta alettiin keskustella 1980-luvulla ja rataosuus toteutettiin vuosina 1992-1994. Museojunaliikenne palasi Minkiön ja Humppilan välille 5.6.1994.
Humppilan asema
![]() |
| Humppilan aseman asemarakennus on alunperin Kälviän Riipan asemarakennus. |
Minkiön asema
Extempore piipahdus
![]() |
| Minkiön asema sai ylleen punamultavärin 1980-luvun alussa. |
Lähteet
Mediajuttuja
Riipan asema saapui onnellisesti perille – Humppilassa ryhdytään pian kunnostustöihin 12.12.2018










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)