Slider

Torisevan rotkojärvet talvella - Alainen-Toriseva

torstai 23. joulukuuta 2021

 

Torisevan rotkojärvet Virrat

Torisevan rotkojärvet Virroilla


Helmikuussa 2021 tehtiin kaveriporukalla retki Virroille Torisevan rotkojärville, olin kuullut paikasta työkaverilta ja ohikin ajanut pari kertaa. Tällä kertaa oli vihdoin aika pysähtyä. Helmikuussa lunta oli runsaasti maassa. 

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat Virroilla, aivan Kantatie 66 vieressä. Rotkojärviä on kolme - Alainen, Keskinen ja Yläinen Toriseva. Alainen-Toriseva on järvistä pisin, 1,2 km ja syvin Keskinen-Toriseva, joka on peräti 37 m syvä. 

Visit Virrat talvimaisema

Jyrkiltä kallioharjanteilta alas nuotiotulen ääreen


Jätimme auton Alaisen torisevan levähdyspaikan luo ja lähdimme etsimään reittiä korkeiden kinosten läpi kohti luontopolkua. Ohitimme Kahvimajan ja lähdimme kiertämään luontopolkua Alisen Torisevan kalliorinnettä pitkin. Hanki oli täysin koskematon, joten sitä ei ollut vähään aikaan kukaan kiertänyt. Oli oltava tarkkana, jottei kulkisi liian lähelle kallioreunaa. Pysähdyimme matkalla I.K.Inhasta ja Inkerinkalliosta kertovien taulujen kohdalle ja jatkaen matkaa taas. 

Pääsimme kalliorinteet turvallisesti alas, päätyen nuotiopaikalle. Muutama puukin onneksi löytyi ja saimme tulet aikaan. Nuotiopaikan läheltä löytyi myös puucee. Sää oli mainio retkeilylle ja eväät maistuivat makoisilta - kuten ne aina ulkona tekevätkin. 

Huomasimme, että järvelle oli tehty jäätie - joka oli melkoinen helpotus, sillä takaisin ylös kipuaminen ja tarpominen syvässä hangessa ei houkutellut. Ihailimme korkeita kallioita jäältä käsin ja pohdimme, olimmeko todella juuri äsken kulkeneet niin korkealla. 

Torisevan rotkojärvet

I.K.Inha Toriseva Virrat

Kuka I.K.Inha?


Into Konrad Nyström (12.3.1865-3.4.1930) oli suomalainen  valokuvaaja, kirjailija, suomentaja ja toimittaja. Inha syntyi Virtain Jäähdyspohjassa, mutta lapsuusvuosien jälkeen muutti perheineen Ikaalisiin. Vuonna 1877 Inha muutti Hämeenlinnaan opiskelemaan. Inha oli ensimmäisiä, jotka välittivät polkupyöriä Englannista Suomeen, sanaa polkupyörä väitetäänkin hänen keksimäkseen. 

I.K.Inha teki lukuisia kansallisia valokuvausprojekteja. Hän mm. lähti Huhtikuussa 1894 K. F. Karjalaisen kanssa Vienan Karjalaan kuvausmatkalle. Siellä hän kuvasi asukkaiden elinympäristöä, heidän elämäänsä ja tapakulttuuriaan. Reissusta otettuja kuvia oli esillä näyttelyssä loppuvuodesta 1894. Seuraavana vuonna Inha kiersi polkupyörällä Suomea lähes koko vuoden ja kuvasi maisemia Finland I bilder, Suomi kuvissa -teosta varten. Inha oli Uuden Suomettaren ulkomaan osaston toimittaja vuosina 1888–1906. 

Vuonna 2015 Vuonna 2015 paljastettiin I. K. Inhan muistomerkki Torisevan levähdysalueella Virroilla.

Lähde: Wikipedia

euroopan kaukovaellusreitti E6

Euroopan kaukovaellusreitti E6:n Suomen osuus alkaa Kilpisjärveltä ja päättyy Turkuun.

kirves lunta

Torisevan Inkerinkallio - Inkerin taru


Inkerinkallio on Alaisen Torisevan korkein kallionjyrkänne, jota kutsutaan myös Inkerinvuoreksi. Kallion kerrotaan saaneen nimensä nuorelta aatelisneidolta Inkeri Kurjelta

Vesilahden Laukon kartanon Inkeri-tytärtä oli kasvatettu kuin kukkaa kämmenellä. Ylhäisellä ja varakkaalla perijättärellä oli kosijoita ympäri Ruotsin valtakuntaa, mutta neito rakastuikin tavalliseen talollisen poikaan - ja poika oli aivan yhtä hullaantunut kauniiseen ja vilkkaaseen Inkeriin. Nuorten rakkaus tuli kuitenkin pian ilmi ja heidät päätettiin erottaa pikimmiten, sillä aatelisneidon ei sopinut avioitua talonpojan kanssa. Inkeri lähetettiin kartanon tiluksille Virtain erämaihin katumaan syntiään. Poika sen sijaan vietiin Ruotsin armeijan mukana sotimaan Baltian tai Puolan maille.

Inkeri vaelsi usein Torisevan kalliolle rukoilemaan rakastettunsa puolesta toivoen ja odottaen tämän palaavan kotiin. Kun lopulta eräänä elokuisena päivänä saapui tieto nuoren miehen kuolemasta, muuttui Inkerin odotus katkeraksi suruksi.

"Joka ilta kävi hän kallion huipulla, polvillaan ollen rukoillen anteeksi tekoansa, ja viimein eräänä kuulakkaana syysyönä heittäytyi hän kolmannen Toriseva-järven synkkään veteen. Vielä näkyvät kalliossa tytön polven jäljet, ja kuutamoisena yönä voi mielikuvitukselle vapaa ihminen nähdä neidon haamun rukoukseen vaipuneena ja kuulla lohduttoman haikeata valitusta Inkerin kalliolta."


nokipannukahvit talvella


nuotiopaikka talvella Toriseva

Inkerinkallio Torisevan rotkojärvet

jäätie Alainen-Toriseva

jäätie talvella Virrat
Alaisen Torisevaa pitkin kulki jäätie.
MITÄ? Torisevan rotkojärvet ja luontopolku

MISSÄ? Virroilla, kantatie 66 varressa, Torisevajärvientie 493 (Vt 66), Virrat. N. 4 km Virtain keskustasta etelään. Tampereelta n. 105 km. Orivedeltä n. 72 km. Seinäjoelta n. 94 km. 

MITEN? Torisevan kahvimajan lähellä on bussipysäkki Toriseva. Katso tarkemmat aikataulut matkahuolto.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan