Slider

Kyrkösjärven rannalla, esteettömällä Järvilaavulla

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

seinäjoki kyrkösjärvi

seinäjoki järvilaavu

luontopolku seinäjoki retkeily


Talviloma on enää kaukainen muisto vain. Maailman tilanne on muuttunut sen jälkeen täyskäännöksen. Maahamme on julistettu poikkeustila jo muutama viikko sitten. Elämme historiallisia aikoja. Mietin, mitä lapset muistavat tästä ajasta? Itse olen ollut lapsi silloin, kun 90-luvulla iski lama. En tosin muista juurikaan niistä ajoista mitään. 

No, palataan kuitenkin talvilomaviikkoon (viikko 9), jolloin kaikki oli vielä hyvin ainakin Suomessa.

Kävin lomalla moikkaamassa hyvää ystävääni, jonka kanssa lähdimme metsäretkelle Kyrkösjärvelle. Väkeä oli paljon liikkeellä ja nuotiopaikalla riitti makkaranpaistajia. Kyrkösjärvi oli itselleni uusi tuttavuus. Polut olivat paikka paikoin erittäin jäässä, mutta silti paras tapa edetä polulla oli kävellä jäisellä osuudella sen sijaan, että yrittäisi rämpiä ojassa, jossa oli sulempaa. Minä lähinnä pelkäsin, että kaadun ja kamera menee rikki ;) Se onkin yleinen vitsi kaverini kanssa, kun Paukanevalla vieraillessa murehdin kaatumista ja päätymistä suohon - näin itseni sieluni silmin uponneena suohon, vain kameraa pitelevän käden pilkistävän esiin. 


näkötorni luontopolku kyrkösjärvi maisema

Lähdimme liikkeelle hieman puolen päivän jälkeen. Jätimme auton parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään sitä jo aiemmin mainittua jäistä polkua pitkin kohti Järvilaavua. Parkkipaikalla oli paljon autoja jo meitä ennen, joten yksin ei tarvitsisi olla. Järvilaavulle päästyämme havaitsimme, että järveltä tuulee todella kylmästi. Grillasimme makkarat ja yritimme tehdä "perinteistä retkiherkkua" eli banaania, johon on laitettu suklaapaloja. Sanotaanko näin, että kyseisen kokeilun perusteella siitä ei ainakaan toistaiseksi tullut meidän retkiherkkuamme. Suklaa ei meinannut millään sulaa ja asiaa ei auttanut ainakaan hillittömän kylmä tuuli, joka puhalsi järveltä. 

metsä kyrkösjärvi luontopolku

Eväiden syönnin jälkeen piti päästä liikkelle, ennen kuin jäätyisimme kokonaan. Metsään päästyämme ei tuullut enää ja lämpötila oli oikein sopiva. Kuljimme Kyrkösjärven luontopolkua pitkin pysähtyen ainakin siirtolohkareen ja rajapyykin kohdalla. Kiipesimme Kyrkösvuorelle ja näkötorniin katselemaan Kyrkösjärveä. Loggasimme myös matkalla yhden geokätkön.

Paluumatka Kyrkösvuorelta olikin melkoista tasapainoilua, sillä alaspäin meneminen melko jäistä mäkeä pitkin vaati tarkkaa keskittymistä ja jokaisen liikkeen harkitsemista. Selvisimme kuitenkin ehjin nahoin. Loppumetrit sujuivatkin leppoisasti. Parkkipaikallakaan ei ollut enää niin paljon autoja kuin tullessa. Oli kiva reissu, vaikka nuotiopaikalla olisi ollut kiva istua pidempään, mutta kylmän tuulen vuoksi se ei ollut mahdollista. Oli hauska tutustua taas uuteen luontokohteeseen Seinäjoella. Saa nähdä mihin seuraavaksi suunnataan ja erityisesti, MILLOIN se edes on mahdollista. 

näkötorni kyrkösjärvi seinäjoki

näkötorni seinäjoki

luontopolku seinäjoki talviloma

luontopolku metsä luontokuvaus retkeily

luontopolku kartta metsä loma talviloma


2 kommenttia:

  1. Hienot maisemat tuolla luontopolulla :) Nyt onkin mukavaa liikkua luonnossa kun muuten elämä on kotoilua ja työtä tuon Koronan takia ollut....Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli ihan kivat maisemat vaikka kevät oli vasta tuloillaan :) Luonnossa liikkuminen on nyt pop, tosin lähiaikoina on ollut haasteena, mistä löytää paikan joka ei olisi hirveän ruuhkainen.
      Ihanaa sunnuntaita sinnekin <3

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan