Slider

Voiko lankoja olla koskaan liikaa?

lauantai 29. lokakuuta 2016

langat

Vierailin huhtikuussa 2015 Liljan lankakaupassa Satakunnassa, Leväsjoella (KLIK). Tuolloin matkaan lähti lankoja ja virkkuukoukkuja. Sain taannoin lahjakortin ystäviltäni kyseiseen lankakauppaan ja nyt oli aika kotiuttaa "muutamat" lankakerät ;)

langat

Viimeksi ostin Muskat -merkkistä puuvillalankaa ja olin erittäin tyytyväinen lankaan: lanka oli helppoa virkattavaa, se oli sopivan paksua eikä se ollut liian säikeistä. Muskat lankaa tulikin hamstrattua useissa ihanissa sävyissä! Lisäksi otin Cotton light lankaa, joka on uusi tuttavuus.

langat

langat

Puuvillalankojen lisäksi otin Baby merino -lankaa, joista itse asiassa olen aloittanut neulomaan tumppuja vauvalle. Lanka on melko ohutta, mutta joustavaa - ja ihanan pehmeää! Baby merinoa otin valkoisena, hennon vaaleanpunaisena sekä pinkimpänä punaisena. 

langat

Ostoskoriin tipahteli myös Karisma lankaa harmaana ja marjapuuron värisenä. Vielä en ole ideoinut mitä näistä voisi syntyä, mutta onneksi valmiina on jo muiden lankojen osalta kivoja ideoita :)

langat

Lankoja on nyt siis ehdottomasti vähäksi aikaa kaappi täynnä ja enää pitää laittaa vain virkkuukoukku ja puikot heilumaan :)


PS. Seuraava postaus on jo blogini sadas ja sen kunniaksi ajattelin laittaa pystyyn pienen arvonnan :)



9 kommenttia:

  1. Lankoja ei ole koskaan liikaa, on vain liian vähän aikaa niiden käyttämiseen. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen täysin samaa mieltä :) Toisaalta jos aikaa olisi liikaa, kokisi sekin varmaan inflaation :) Kiitos samoin! Kiva kun kävit blogissani ja jätit kommentin!

      Poista
  2. Hyvän värisiä lankoja olet löytänytkin. Mukavaa nähdä mitä niistä saat aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itseäni miellyttävät eniten nuo puuvillalangat, jotka ovat niin herkullisen sävyisiä, että melkein tekisi mieli syödä ne ;P

      Poista
  3. No ei voi olla liikaa näitä ihanuuksia, ei todellakaan 😄😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aivan samaa mieltä! Aina voi ottaa vähän eri sävyisiä lankoja ;) Pahinta on tietenkin se tilanne, että lanka pääsee loppumaan!

      Poista
  4. ihania värejä, ja ei, ei voi olla lankoja liikaa niin kauan, kuin mahtuvat asuntoon sisälle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sävyt ovat kyllä tosi kauniit, en malta odottaa, että ehdin niistä tekemään vaikkapa virkattuja herkkuja tai muuta mukavaa :) Ja joo, kieltämättä olisi ihan kätevää, että lankoja varten ei tarvitse vuokrata erillistä tilaa ;P

      Poista
  5. Upeita värejä!! Mie olen liljan lankakaupan nettikaupasta tilaillut juurikin muskatia ja aina ollu tyytyväinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan