Slider

Billnäs.

tiistai 2. elokuuta 2016

billnäs ruukki

Billnäsin vierailussa toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni, sillä olen jo useamman vuoden halunnut vierailla Billnäsissä sekä Fiskarsissa kesäaikaan. Fiskarsissa olen käynyt muutama vuosi sitten, joulukuussa, jolloin hyinen tuuli puhalsi ja Fiskarsin kadut olivat autiot ihmisistä.

billnäs ruukki

Tuona heinäkuisena päivänä Billnäsissä oli Antiikkimarkkinat ja alueelle tulvi autoja ja ihmisiä. Mekin teimme kierroksen ihanien antiikkiesineiden keskellä, mutta matkaan ei tarttunut mitään löytöjä- sen sijaan kävelimme ympäriinsä ihaillen kauniita maisemia :)

billnäs antiikkipäivät

"Billnäsin vaiheikas historia ulottuu lähes 400 vuoden taakse. Aikaisemmin menestyvä rautaruukki on väistynyt nykyajan teollisuuden tieltä ja tilalle on tullut matkailijoiden ihastelema idyllinen kylä. Menneisyys on kuitenkin Billnäsissä edelleen vahvasti läsnä: kylän vanhimmat asuin- ja talousrakennukset ovat peräisin 1700-luvulta ja vanha käsityöläisperinne elää edelleen.
Asukkaita ja matkailijoita ruukissa palvelevat useat eri alojen yrittäjät. Ruukin aukion Ruukkituvassa voi istahtaa kahville ja tutustua paikallisten osaajien käsitöihin. Suomen vanhimman taimiston vierellä olevassa vanhassa riihessä on monipuolinen valikoima käsitöitä ja vanhaa tavaraa. Rakennusapteekki on puolestaan erikoistunut perinteisiin rakennusmateriaaleihin ja –menetelmiin. Ostosmahdollisuuksien lisäksi Billnäsissä on mm. ravintola- ja kahvilatoimintaa sekä majoitusmahdollisuus Bed & Breakfast Eden Billnäsissä.
Billnäsissä toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka järjestää kylässä tapahtumia ympäri vuoden. Heinäkuussa Billnäsin Antiikkipäivät keräväät vuosittain tuhansia kävijöitä ympäri Suomen viehättävään ruukkimiljööseen. Joulun aikaan puolestaan kannataa piipahtaa Billnäsin Ruukkijoulussa, jolloin tapahtumia ja myyjäisiä järjestetään ympäri kylää.
Alun perin tukholmalainen Carl Billsten (1605–1673) perusti Mustionjoen kosken rannalle Billnäsin rautaruukin vuonna 1641. Ruukkiin hän rakensi masuunin ja kaksi kankirautavasaraa. Energia vasaroihin saatiin viereisestä koskesta, jossa oli lyhyellä matkalla putousta kuusi metriä. Hiiliä poltettiin lähimetsän puista. Kankirautaa Billnäsissä tuotettiin aina vuoteen 1904 saakka.
1700-luvulla ruukin omistus siirtyi ruotsalaiselle Hisingerin suvulle. Hisingerit pyrkivät parantamaan ruukkityöläisten asemaa ja aloittivat Billnäsissä kansakouluopetuksen ensimmäisten joukossa Suomessa. Lisäksi ruukkiin perustettiin panimo sekä kasvihuoneita, joissa kasvatettiin ulkomaalaisia kasvilajeja, kuten appelsiinejä ja viinirypäleitä.
Hisingerien aikana uudistettiin ja monipuolistettiin myös ruukin tuotantoa. Billnäsiin perustettiin tehdas, joka tuotti erilaisia rautatyökaluja, kuten lapioita, vasaroita ja kirveitä. Perinteinen kankirautapaja toimi kuitenkin muun tuotannon ohessa. 1800-luvun lopussa ruukkiin rakennettiin lähes joka vuosi uusi verstas mm. hienotaepaja, saha ja puusepänverstas, jossa myöhemmin valmistettiin kuuluisia Billnäsin konttorihuonekaluja.
Patruunaomistus alkoi käydä vanhanaikaiseksi 1900-luvun taitteessa ja ruukista tehtiinkin osakeyhtiö nimeltä Billnäs Bruks Aktiebolag. Osake-enemmistö säilyi Hisingerillä aina vuoteen 1920 saakka, jolloin enemmistö osakkeista siirtyi nykyiselle Fiskars Oyj:lle ja Billnäsistä tuli sen tytäryhtiö. Kokonaan tehtaat siirtyivät Fiskarsin omistukseen vuonna 1957 ja vuonna 1970 tytäryhtiö sulatettiin lopullisesti emoyhtiö Fiskarsiin. Samalla lopetettiin huonekalutehtaan toiminta.
Teollisuustoiminta jatkuu Billnäsissä edelleen ja siellä valmistetaan tätä nykyä Fiskarsin maailmankuuluja oransseja saksia. Entisen rautaruukin vanhat tuotantotilat siirtyivät vuonna 2008 Management Events Oy:n omistukseen. " lähde: KLIK
ruukki billnäs

billnäs

rakennusapteekki

Kuljimme ohi Rakennusapteekin sekä piipahdimme myös Ruukintuvassa. Hienoinen sadekin ehti yllättää meidät, mutta onneksi kyseessä oli pieni kesäsade, joka ei kovin kauaa kestänyt. 

omenapuu

billnäs

book cafe

Palattuamme kävelykierrokseltamme tutkimme myös Antiikkipäivien tarjonnan ja olihan tarjolla paljon kaunista antiikkia, pääsääntöisesti erilaisia astioita. Muumimukeja löytyi myös ja niitä olisi tehnyt mieli tuoda kotiin muutama tullessaan, mutta lähestyvä Kööpenhaminan matka sai pitämään kukkaron nyörit tiukkana ;) 

book cafe

paja billnäs

kukkapelto

tuomi

Seuraavaksi starttasimme jälleen auton ja auton nokka osoitti kohti Fiskarsia, mutta siitä lisää kuvia seuraavalla kerralla!


Loviisassa.

torstai 21. heinäkuuta 2016

loviisa bistro cantor

Matka Porvoosta jatkui kohti Loviisaa.

loviisa

loviisa

Kiertelimme Loviisaa ja löysimme Loviisan linnoituksen (KLIK). 

ehrensvärdinpolku loviisa

loviisa

loviisa

loviisa

loviisa

loviisa

loviisa


loviisa

loviisa

loviisa

loviisa

loviisa


Porvoossa.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

porvoo

Viikonloppuna teimme ystäväni kanssa pienen roadtripin. Kierroksemme lähti ihanasta Porvoosta liikkeelle. Aurinko helli, vaikka oli luvattu vähän epävakaista säätä. 

jokiå design

porvoon paahtimo

metallinen penkki

pariisin ville

porvoo

porvoo

porvoon kirkko

porvoo

raatihuone porvoo

porvoo

porvoo

porvoo jokilaiva


Sateinen loman aloitus.

torstai 7. heinäkuuta 2016

mummi&minä

Kesäloman ensimmäinen viikko on sujunut melkoisen pilvisissä ja sateisissa tunnelmissa. Suunnitelmat piknikille ja Arboretumiin menemisestä ovat saaneet toistaiseksi odottaa, kun taivaasta on ripotellut vettä ja sää on ollut kylmä. 

No, loma on aina loma, vaikka sää olisi millainen tahansa - me suomalaiset olemme vähän taipuvaisia pilaamaan itse omat lomafiiliksemme sen mukaan millaista säätä meille tarjoillaan. Itse olen ainakin nauttinut hitaista aamuista, virkkaillut ja katsellut hömppäsarjoja. 

Toivon kuitenkin, että säät lämpenisivät, niin lomalla pääsisi testaamaan uuden piknikhuovan :)


mummi&minä

Vuosi sitten bongasin Tampereen Tallipihalta  Valjashuoneesta Mummi ja minä -sarjan tuotteita. Käytin pitkään Maison Belle -tuotteita ennen kuin ne poistuivat S-ryhmän kaupoista. Joitakin Maison Belle -tuotteita olen löytänyt sen jälkeen Stockmannilta, mutta hinta on kaksinkertaistunut. 

mummi&minä

Mummi ja minä -sarjan tuotteet ovat kotimaisia ja kasviöljypohjaisia eikä niitä ole testattu eläinkokein. Tuoteperheessä on käytetty hauskoja tuoksuja kuten sitruunasooda, mansikkamarenki, polkkakarkki ja laventeliunelma.

mummi&miinä sitruunasooda

mansikkamarenki

mansikkamarenki


Loma.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

virkattu meikkipussi

Loma. Se on viimeinkin koittanut, pitkän ja työntäyteisen vuoden jälkeen. Miten onkin hassua, että se aika juuri ennen kesäloman alkua tuntuu matelevan aina ? Jollain tavalla kamalaa on myös huomata se, että kesä on jo yli puolenvälin! Onneksi nyt saa muutaman viikon huilata ja kerätä energiaa, niin jaksaa taas pitkän syksyn ja talven läpi. 

virkattu meikkipussukka

Loman alkamisen kunniaksi jostain kätköistä löytyi myös virkkausinto :) Virkkaamiseen on tullut useamman kuukauden tauko - lienee luonnollista kun on lähes kolme vuotta virkannut erittäin aktiivisesti lähes päivittäin, että jossain kohtaa iskee motivaation puute. 

virkattu meikkipussukka

 Inpiraationi kohteena toimivat Prinsessajuttu - ja Life with Mari -blogit (KLIK ja KLIK). Minä päätin käyttää langanjämiäni ja virkkasin kuudella eri langalla pussukkani. Pussukkaan luotiin 100 ketjusilmukkaa ja virkattiin spiraalina (sulkematta kerroksia) 18 cm. Minä virkkasin kutakin lankaa/väriä aina n. 3 cm. Prinsessajuttu- blogista löytyy alkuperäinen ohje niin vetoketjuun kuin pohjankin ompeluun. :) 
virkattu meikkipussi

Parin viikon päästä tiedossa on reissu Tanskaan, Kööpenhaminaan ja hankin taannoin muutamat matkapakkaukset, jotka antavat vähän mielikuvaa siitä, minkä kokoisesta pussukasta on kyse :)

virkattu meikkipussi


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan