Slider

Katariinan Meripuisto Kotkassa - entisestä öljysatamasta upeaksi virkistyspaikaksi

lauantai 3. helmikuuta 2024

Katariinan meripuistossa on pienoismalleja majakoista.
Katariinan meripuistossa on pienoismalleja Itäisen Suomenlahden majakoista.

Katariinan Meripuisto

Katariinan Meripuisto on yli 20 hehtaarin suuruinen puisto- ja virkistysalue, jossa on tekemistä ja nähtävää jokaiselle. Oma lempparini on pienoismalli Itäisen Suomenlahden majakoista Porkkalanniemestä Seiskarin saareen. Kotkalainen Mikko Taskinen valmistanut majakat. Alueella on varsin vaiherikas historia.

Heinikkoa Katariinan meripuistossa.


Katariinan niemi, jolla Katariinan Meripuistokin sijaitsee, on entistä öljysatama-aluetta. Öljysataman toiminta saavutti huippunsa 1950- ja 1960-luvuilla. 1970-luvulla öljysatama muutettiin nestesatamaksi, mutta määräysten tiukentuessa, toiminta siirrettiin Mussalon satamaan. Öljy- ja nestesataman toiminta päättyi 2000. Muistona entisestä elämästään, alueelle on jätetty laitureita, vanha tiilimakasiini, betonisia suojavalleja kallion sisällä oleva öljyvarastoluola.

Viimeinenkin öljysäiliö purettiin 2003 ja matka kohti upeaa virkistysaluetta alkoi. Kaikki ei kuitenkaan olleet samaa mieltä alueen tulevaisuudesta. Heikki Laaksonen, kaupungin puutarhuri ja puistosuunnittelija sai osakseen soraääniä. Rahojen laittaminen virkistysalueen kehittämiseen koettiin joidenkin mielestä tuhlaamiseksi.

Purjevene seilaa merellä.

Taulu Olavi Heinon runosta muistolehdossa Katariinan meripuistossa.


Nyt kun alueella kiertelee ja kulkee, on vaikea uskoa paikkaa entiseksi öljysatamaksi. Luulenpa, että viimeisetkin soraäänensä antaneet ovat hoksanneet muuttaa mielensä ja huomanneet alueen houkuttelevan matkailijoita aivan Tampereelta asti 😉

Katariinan meripuistossa on myös tuhkansirottelupaikka. Muistolehdon ja tuhkansirottelupaikan tunnistaa jättimäisestä ankkurista. Monelle paikka onkin ollut viimeinen leposija, sillä Katariina Suuri menetti Kotkan edustalle lähes koko sotalaivastonsa Ruotsinsalmen toisessa taistelussa vuonna 1970. Skandinavian ja Baltian alueen merkittävin hylkykeskittymä sijaitseekin Katariinan niemen läheisyydessä.

Lähteet



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan