Slider

Viikinsaari

torstai 16. elokuuta 2018

tampere viikinsaari kesä


Kesäloman päättymisen jälkeen lomafiilistä sai jatkettua tekemällä pienen kesäretken Tampereen Viikinsaareen. Niille, jotka eivät Tamperetta tai Viikinsaarta kovin tunne niin Viikinsaari on pieni saari Tampereen Pyhäjärvellä ja Hopealinjat liikennöivät saareen tunnin välein Laukontorilta. Itse laivamatka laivalla kestää n. 20 minuuttia ja matkalla voi nauttia kivoista Tampereen maisemista :)


visittampere viikinsaari pyhäjärvi

Edellisestä vierailusta Viikinsaareen ehti kulua aika monta vuotta, veikkailin, että olen käynyt edellisen kerran varmaan vuonna 2010. Silloin Juha Tapio esiintyi Viikinsaaressa ja vettä satoi kaatamalla :D Oli siis viimeinkin aika suunnata laivan kokka kohti Viikinsaarta!

hopealinjat viikinsaari

tammerkoski pyhäjärvi

Lähdimme ystävän kanssa klo 14 laivalla ja paattiin nousi melko moni muukin; oli nelijalkaista, pitkää ja pätkää, nuorta ja vanhaa. Pääseepä saareen myös liikuntarajoitteisetkin.

luontopolku viikinsaari tampere
"Mikä tuo oikein on?"

Mitä Viikinsaaressa oikein sitten on?


"Viikinsaareen tutustuu parhaiten luontopolkua astellen. Polkujen varrella on ihastuttavia uimapoukamia kiireettömän kesäpäivän viettoon. Rantasaunakin Viikinsaaresta löytyy. Sen voi joko varata yksityiskäyttöön tai suunnata saunaan yleisillä saunavuoroilla kesäsunnuntaisin. Poukamien ja polkujen lisäksi Viikinsaaressa on pelikenttiä, minigolfrata ja lasten leikkipaikka. Infossa sijaitsevasta välinevuokraamosta voi vuokrata pallot, frisbeet, tikanheittovälineet, Mölkyn ym. pelivälineet kohtuuhintaan. Lisäksi tarjolla on monenlaisia vesiaktiviteetteja flyboard-tunneista ja vesijettivuokrauksesta soutuveneiden ja kanoottien vuokraukseen.

Viikinsaaressa vieraillessa kannattaa piipahtaa myös Pyhäjärven ekumeenisessa kappelissa. Tamperelaistaiteilija Ilkka Väätin johdolla kappeliksi kunnostettu entinen putka on taideteos itsessään." lähde
luonnonsuojelualue
Viikinsaaresta löytyy mm. luontopolku ja meditaatiopolku.
Suuntasimme alkajaisiksi Viikinsaaren luontopolulle, jahka olimme ensin käyneet ihailemassa söpöjä vasikoita, jotka toivottivat saareen saapujat tervetulleeksi heti alkumatkasta. 
Viikinsaaren luontopolku on pituudeltaan n. 1,3 km. Reitin varrelta löytyy 14 rastia, jotka kertovat saaren luonnosta. Saman reitin voi kulkea myös hiljentyen, sillä Meditaatiopolku tarjoaa luonnolliseen hiljentymiseen ohjaavia harjoitteita.

Me kuljimme reitin "tavalliseen tapaan", pysähtyen aina rastille tutkimaan, mitä tietoa saaresta kerrotaan. Muutamia muitakin poluntallaajia kohtasimme, mutta reitti mahdollisti mukavan "vetäytymisen" omiin oloihin.

Palattuamme takaisinpäin kuljimme uimarannan ohi, joka olikin yllättäen täynnä innokkaita uimareita ja iloiset vesileikit täyttivät rannan. 

vene kesä pyhäjärvi

Viikinsaaren historiaa


Viikinsaaren historia alkaa seitsemänneltä vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin saari syntyi maan­kohoamisen seurauksena. Kivikauden asutuksen jäljiltä on tehty hajalöytöjä, muun muassa Viikinsaaren kaksoiskirves ja kaksoistaltta. Varhaisin kirjallinen maininta löytyy Pirkkalan syyskäräjien pöytäkirjoista vuodelta 1596. Tuolloin käräjöitiin heinän varastamisesta.

Saaren vanha nimi on ollut Kaidesaari tai Iso Kaidesaari, koska länsipuolella sijaitsevaa Lehtisaartakin on kutsuttu Kaidesaareksi. Viikinsaari on jo kauan ollut tunnettu kesävirkistyspaikkana, sillä sen luonnon vehreyttä ja kauneutta on aina kiitetty. Viikinsaari kuului aikoinaan Pirkkalan Nikkilän talon maihin, mutta se myytiin viinakannun hinnalla Viikin kartanolle, ja saarta alettiin kutsua nykyisellä nimellään.

Viikinsaari on toiminut virkistysalueena jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Vuonna 1866 Carl Gustaf Tallqvist perusti sinne ensimmäisen ulkoilmaravintolan. 1870- ja 1880-luvuilla saaressa vietettiin iloista elämää, kun siitä aluksi tuli herrasväen huvittelupaikka. Tallqvist osti saaren omakseen vuonna 1881. Maanmittaustoimituksessa mainittiin tuolloin ison osan saaresta olleen hoidettua puistoa.

Tallqvistin kuoltua Viikinsaari oli jonkin aikaa oman onnensa nojassa. Pässien ja pirkkalalaisten talojen varsojen lisäksi saarella kävi paljon joutoväkeä, joka harrasti muun muassa viinanjuontia ja tappeluita. Saaresta korjattiin myös heinää. 1893 Tampereen kaupunki osti Viikinsaaren Tallqvistin perikunnalta ja rakensi sinne uuden ravintolan vuonna 1895. Myöhemmin saari oli etupäässä työväenyhdistyksen käytössä. Myöhemmin kaupunki on rakentanut ravintolan lisäksi saareen muun muassa ulkoilmanäyttämön, tanssilavan, keilaradan ja saunan. Rakentaminen ja virkistystoiminta on keskittynyt saaren itäosaan. Viime sotien jälkeen Viikinsaaren virkistyskäytössä oli jälleen pieni tauko, mutta nykyään sen käyttö on jälleen lisääntynyt säännöllisen laivaliikenteen myötä.
hopealinjat kesä laivaliikenne
Viikinsaaren päärakennuksessa on ravintola.
Kävelyretken jälkeen piti saada jotain suolaista ja tällä kertaa emme ottaneet omia eväitä mukaan, joten suuntasimme kioskille, josta sai mm. makkaraa, jäätelöä, virvokkeita, makeisia ja hamppareita.
Seuraavalla reissulla voisi ottaa omat eväät ja alustat mukaan ja laittaa pystyyn piknikin! 

kesä minne mennä tampereella

viikinsaaren putka
Viikinsaaren kappeli on entinen putka.
Vähän ennen paluumatkaa istahdimme vielä ja odottelimme laivan saapumista. Tällä kertaa tehtiin vain parin tunnin pikavisiitti, seuraavalla kerralla voisi matkaan pakata vaikkapa mölkyn, kroketin tai jonkun muun pihapelin ja viettää pidemmänkin ajan saarella.

"Heippa Viikinsaari, ehkä ensi kesänä näemme taas uudestaan!"

Viikinsaari on avoinna 2.9.2018 asti. 

Laivalippujen hinnat verkkokaupasta:
Aikuinen 12 €
Eläkeläinen/Opiskelija 9 €
Lapsi 3-12 v 7 €

Perhelippu 2 aik. + 2 lasta 30 €

viikinsaari
"Hei hei! Ensi kesänä ehkä uudestaan?"



4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Kaunis paikka ja tuollahan voisi vierailla ensi kesänä kun Tampereella taas kesälomaa vietämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiva paikka! Tosin vaatii sellaisen kelin, että pystyy olemaan ulkona, koska suojaan ei oikein pääse kuin ravintolan tiloihin. :)

      Poista
  2. Minulla oli tänäkin kesänä tarkoitus käydä Viikinsaaressa, mutta niinpä se vain jäi. Täytyy siirtää ensi kesän bucketlistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mun piti jo viime kesänä käydä Viikinsaaressa, mutta se sitten jäi. Tänä kesänä tehtiin kaverin kanssa extempore reissu yhtenä sunnuntaina!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan