Slider

Talvinen Tampere.

lauantai 19. marraskuuta 2016

sorsat

Vajaa pari viikkoa sitten kävin viikonloppuna kuvailemassa talvisen lumipeitteen peittämää Tamperetta. Aurinkokin vilahti ja oli oikein kaunis ilma valokuvaukselle ja kävelylle mukavan rapsakassa säässä :)

sorsat

sorsat

Iidesjärvi

Sää tarjosi mahtavat olosuhteet valokuvaamiselle ja aurinkoinen ilma oli saanut myös liikkujat vauhtiin, nimittäin järven toisella puikkelehti pyörillään jonkinlaisen pyöräilytapahtuman innoittamat ihmiset, joita vilahteli tasaisesti puiden välissä välillä puuskuttaen ylämäkeen ja välillä vauhdin hurmassa jyrkkiä mäkiä alaspäin. Itse yritin parhaani mukaan olla törmäämättä kehenkään ja pysyttelin mahdollisimman sivussa, etten häiritsisi kenenkään suoritusta. Oli hauska seurata, että siinä missä itse innostun kuvailemaan viimeisiä pihlajanmarjoja puussa, toiset innostuvat pyöräilemään hyvinkin vaihtelevassa maastossa :) 

pihlajanmarjat

sorsat

sorsat

sorsat

Tänä viikonloppuna tuhannet käsitöihin jollain tavalla hurahtaneet ihmiset suuntaavat Tampereen messu- ja urheilukeskukseen Pirkkalaan - itsekin alunperin ajattelin meneväni tänään lauantaina messuille, mutta eilen illalla totesin, että josko keräisin raskaan työviikon jäljiltä vähän voimia ja menisin vasta sunnuntaina kun pahin ihmisryysis on ehkä jo hieman takana. Tänään siis ajattelinkin jatkaa villasukkien neulomista, juoda glögiä ja nauttia aikatauluttamattomasta päivästä. 

Iidesjärvi


Iidesjärvi

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua jokaiselle, miten sen sitten vietätkin! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan