Slider

Projekti Pajuneliön välikatsaus

perjantai 26. toukokuuta 2017

pajuneliö

Aloitin Paju neliö -projektin maaliskuussa 2017. Tuolloin virkattuna oli vasta pari ruutua, mutta nyt paloja on jo reilu parikymmentä. Olen virkannut Paju neliöpaloja "välipaloina" aina silloin tällöin, kun olen odotellut sopivaa inspiraatiota johonkin toiseen virkkuuseen. Samalla tahdilla olen myös yhdistellyt paloja ja paloista on alkanut syntyä ihan oikea peitto.

virkkaaminen pajuneliö

Malli ja värisävyt miellyttävät edelleen omaa silmääni ja pidempikestoisen projektin motivaatio on säilynyt juurikin sillä, että paloja on syntynyt silloin tällöin ilman suurempaa stressiä projektin etenemistahdista.

Joki aika sitten Lankamaailmassa oli tarjous Blend bamboo/Bommix bamboo -lankoihin 5 kerää/10€ ja itsekin kirmasin tarjouksen perässä Lielahteen hakemaan täydennystä pajuneliöpeittoani varten. Kun on sama pää kesät talvet, muistin väärin lankasävyjen kerämäärän kotona ja ostin vain vaaleanpunaista ja valkoista lankaa. Kotona huomasin, että beigeä lankaa oli vain yksi kerä enää jäljellä ja tein seuraavalla viikolla uusintavisiitin Lankamaailmaan :D Harmikseni tarjous oli silloin vain jo päättynyt.

pajuneliö

pajuneliö

Nämä kuvat on otettu ennen kuin takatalvi iski Suomeen lumi- ja räntäsateiden muodossa. Parvekkeella oli lämpöä kuin keskikesällä konsanaan ja mikäs sen parempi tapa viettää aikaa kuin virkkaamalla lämmön helliessä mieltä ja kehoa :)

bommix bamboo hjertegarn

virkattu peitto pajuneliö bommix bamboo hjertegarn




4 kommenttia:

  1. Oi, tuosta tulee kyllä niin kaunis peitto ♥ Nuo värit ovat kyllä myös niin herkulliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo sävyt kyllä on tosi kauniit, tekisi mieli tehdä jotain muutakin kyseisistä värisävyistä :) Kiva, kun kommentoit! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihanat palat! Mulla olisi kanssa mielessä yks ruututyö ja pohdiskelin juurikin pajuneliöitä siihen. Ne näyttävät niin kivoilta sullakin, että ehkä mä kokeilen niitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo pajuneliö on kyllä lopulta melko simppeli ja värisävyjen valinnalla saa ihanan ilmeen :) Laitahan sinäkin sitten kuvia lopputuloksesta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan