Käsityöpainotteinen blogi, jossa virkataan ja valokuvataan.

Lahjoja vauvoille

virkattu vaunulelu
Suloinen vauvalelu ilahduttamaan pientä ihmisenalkua.

Käsityörintamalla on ollut rauhallisempaa kesällä ja senkin jälkeen. Kesä meni valokuvatessa kaikkia kivoja paikkoja Suomessa. Tietokoneen kansioista löytyykin vielä monta kuvaa vierailupaikoista ja nekin haluan jossain vaiheessa esitellä :)

virkattu norsu vaunulelu

Viikonloppu ei olisi voinut parempaan saumaan tulla - tarvitsin ehdottomasti lepoa kiireisen työviikon jäljiltä. Vajaan kuukauden päästä hyppään pitkästä aikaa lentokoneeseen ja matkustan tapaamaan ystävääni Rovaniemelle! En malta odottaa, meille tulee varmasti ihan tajuttoman kivaa! Kumpainenkin elää ja hengittää valokuvausta ja molemmille on mieluisaa kuljeskella luonnossa. Kaiken muun voi matkasta unohtaa paitsi kameran ;) 

virkatut norsut
Näiden norsujen ohjeen olen itse soveltanut alkuperäisohjeesta.

Blogissani on viime aikoina ollut liikennettä lisääntyvässä määrin myös ulkomailta, esimerkiksi Yhdysvalloista. Ainakin yhden syyn löysin sille, kun google analytics ilmoitti liikennettä saapuvan blogiini diyhowto -sivustolta. Sivusto on linkannut virkatun norsun ohjeen - hieno juttu, vaikkakaan ohjeesta en voi itse ottaa kunniaa, sillä ohjeen olen löytänyt alunperin tästä ruotsalaisesta blogista.

Kuvissa esiintyvät norsut on tehty vauvoille. Toinen vaunulelu matkusti pk-seudulle ja toinen vaunulelu pääsee ilahduttamaan vuoden alussa syntyvää pienokaista, jota odotetaan sukuumme syntyväksi. Ruskea ja vihreä norsu ovat sen sijaan oman ohjeeni mukaan tehdyt, sovelletut versiot alkuperäisestä norsuohjeesta. Oli mielenkiintoista soveltaa virkkausohjeita - soveltaminen käsitöissä on itselleni vielä hieman vierasta ja haastavaa, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen!

virkattu vaunulelu


Ihanaa viikonloppua! ♥ 

 ♥

6 kommenttia on "Lahjoja vauvoille"
  1. Meillä pikkuinen sai tuommoisen norsun lahjaksi ja se on ilahduttanut meitä jokapäivä vaunuissa. Aivan suloinen pieni elefantti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo norsut on tosi symppiksiä ja loppujen lopuksi melko yksinkertaisia, vaikka aluksi saattavat aiheuttaa päävaivaa virkkaajalle :)

      Poista
  2. Kauniita vaunuleluja!
    Vaikka vauvat varmasti tykkäävät värikkäämmistä leluista, niin minun mieleen ovat tälläiset hempeät sävyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään vähän hempeämmistä, täytyisikin kokeilla vaikka vähän kirkkaampia värisävyjä!

      Poista
  3. Vau miten ihanat! Olen ikäni ollut norsufani joten tuollainen olisi niin ihana lahja antaa ystävän vastasyntyneelle vauvalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo norsut ovat kyllä sympaattisia :)

      http://www.kasintehtyajakaunista.fi/2016/10/96-norsu-vaunulelu.html Tuolta postauksesta löytyy ohje virkattuun norsuun :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)