Slider

Uusi vuosi - lisää virkattuja norsuja ja blogille lyhyempi nimi!

lauantai 6. tammikuuta 2018

virkattu norsu

Google analyticsia seuraillessani uuden vuoden jälkeen kävijämäärät ovat lähteneet taas nousuun (joulukuussa oli selvästi hiljaisempaa), mutta nyt uutena ilmiönä näkyy blogini kääntäminen toiselle kielelle gadgetilla, jonka olen lisännyt blogin sivupalkkiin. Blogini katsotuin postaus, virkatun norsun ohje kirii jatkuvasti lisää etumatkaa ja nyt kyseistä ohjetta on käännetty paljon eri kielelle gadgetin avulla. Syynä tähän saattaa olla se, että liityin Ravelryyn, jonne linkitin myös blogini osoitteen.

tulppaanit

virkattu norsu

Ihanaa, että blogissani on taas kävijäliikennettä, sillä ehdin jo joulukuussa hieman huolestua. Tarkkaavaisimmat ovat huomanneetkin, että blogini nimi on lyhentynyt muodosta Jotain uutta, vanhaa, käsintehtyä ja kaunista muotoon Käsintehtyä ja kaunista. Keväällä hankkiessani domainin blogin osoite on ollut kasintehtyajakaunista.fi, mutta nyt päätin muuttaa kokonaan blogin nimen lyhyempään muotoon. Ehdin jo hieman murehtia, onko nimenmuutos vaikuttanut kävijöiden kulkuun, mutta ilmeisesti kyse olikin vain joulunajasta, jolloin ihmisillä on sata rautaa tulessa ja blogien lukeminen jää vähemmälle.

virkattu norsu

virkattu norsu

Tammikuu - tuo ennen niin hyisevän kylmä kuukausi (ennen ilmastonmuutosta :/) ja oma syntymäkuukauteni on tuonut uudenlaista energiaa käsitöihin taas. Työnalla on isompia ja pienempiä projekteja, kuten Kalevala cal peitto, Pajuneliö peitto, yhdet adventtisukat (jotka ovat keskeytyneet koska lankaongelma). Lisäksi neulomissormea syyhyttää taas vuoroaan odottavat ainakin parit kivat villasukat ja yhdet tumput. 

Tein myös muutama päivä sitten hieman kirjanpitoa mm. lankamääristä, joita olen vuoden 2017 aikana ostanut ja pääsin 4,470 kiloon! Huh :D Onneksi niitä kiloja on myös tullut kulutettua erilaisiin virkkauksiin ja neulomuksiin. 

Ihanaa tammikuuta, olkoon se uudenlaisen inspiraation aikaa vähitellen lisääntyvän valonmäärän myötä :) 

virkattu norsu


virkattu norsu



4 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta ja onnea uudesta nimestä. Se on mielestäni oikein kiva ja iskevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa uutta vuotta myös sinulle ja kiitos - lyhyempänä sen ehkä muistaakin paremmin :)

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta! En ihmettele, että virkatut norsut ovat saaneet paljon huomiota, on ne niin suloisia. Joulu on kyllä kiireistä aikaa, vaikka toisaalta tulee haettua paljon ohjeita ja ideoita viime hetken joululahjoille, niin ei kuitenkaan ole oikein aikaa lukea blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo norsut ovat kyllä aika symppiksiä! Jouluna on tosiaan tohinaa jos jonkinlaista, oikeastaan onkin hauska ilmiö, että joulukuussa toisaalta suhataan edestakaisin jouluvalmisteluiden kanssa, mutta toisaalta vetäydytään sohvan nurkkaan viltin alle ja tunnelmoidaan ja tammikuussa monella alkaa "uusi elämä" silmään laitetaan isompi vaihde valonmäärän kasvaessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan