Slider

Seitsemän vinkkiä stressittömämpään (Kädentaito)messuvierailuun

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

kädentaitomessut stressittömät messut
Kädentaidot 2017 -messuilla rikottiin ennätyksiä.

  //Käsityömessuille sisäänpääsy blogistina blogipostausta vastaan

Kädentaidot 2017 -messut

Vuotuiset Kädentaitomessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa keräsivät ennätysyleisön - tänä vuonna oli lähes 5000 kävijää viime vuotta enemmän. Ennätysyleisö näkyi ruuhkina busseissa, vessoissa ja messukeskuksen käytävillä sekä purkautui hieman jopa tönimisenä ja huonotuulisuutena.

Itse pallottelin sen suhteen, minä päivänä itse lähden messuille. Luin sosiaalisen median kautta, että jo perjantaina oli rikottu perjantaipäivän kävijäennätys ja jätin suosiolla menemättä lauantaina, sillä arvelin, että ruuhkahuippu olisi luultavasti juurikin lauantaina.

patalaput kädentaitomessut

seitsemän vinkkiä stressittömämpään messuvierailuun

Kolmipäiväiset messut - uhka vai mahdollisuus?

Lopulta suuntasin messuille sunnuntaina, messujen viimeisenä päivänä. Lähdin aamulla jo liikenteeseen ja ensimmäiseen halliin astuin kellon ollessa noin 11. Ehdin juuri noutaa Blogisti-passini ennen kuin aula täyttyi muista kävijöistä. Tapasin aulassa Blogisisareni, Lumisiivet-blogin Katin. Katin kanssa vaihdettiin muutama sana ja tiemme erkanivat kumpainenkin tahoilleen tutkimaan messutarjontaa. Myöhemmin tapasimme kuoharibaarissa ja kävimme läpi messuilta hankittuja ostoksia :)

Olin valmistautunut messuihin tulostamalla pohjakartan halleista ja merkinnyt tietyt näytteilleasettajat, joissa haluan käydä. Yksi näistä paikoista oli Paapo, jolta olen tilannut verkkokaupasta useita kertoja erilaisia käsityötarvikkeita. Tällä kertaa halusin säästää postikuluissa ja hamstrata hetkeksi tarvikkeita, erityisesti nahkaisia handmade-merkkejä.

kädentaitomessut 2017

Kiertelin messut noin kolmessa tunnissa läpi, suurimmaksi osaksi käyden lempparipaikoissani tsekkaamassa tarjonnan. Sunnuntai-päivä oli nappivalinta vierailupäiväksi, sillä suurin osa messukävijöistä luultavimmin oli käynyt jo messujen ensimmäisenä ja toisena päivänä, jolloin sunnuntaina pystyi jo kävelemään vapaasti ja ilmapiirikin oli rento.

Ensi vuonna messuihin on tulossa muutoksia, jo senkin takia, että kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti vuosi vuodelta ja Messu- ja urheilukeskus alkaa olla tilojensa äärirajoilla. Kyseessä myös turvallisuus ja tietenkin kävijäystävällisyys.

stressittömämmät messut

Tässä lopuksi seitsemän vinkkiä stressittömämpiin messuihin ajatellen vaikka tulevia messuja:

1. Tutustu messuihin etukäteen

- Ota selvää missä messut ovat, miten sinne pääsee, pystyykö messuilla maksamaan kortilla, onko messuilla käteisnostomahdollisuutta. Tutki näytteilleasettajien valikoimaa ja mieti, mitkä paikat/esitykset haluat ehdottomasti nähdä.

2. Syö kunnon aamupala. 

- Ei ole mukava messuille päästessä huomata olevansa ärtynyt siksi, että on kova nälkä.

3. Laita tavarat valmiiksi edellisenä iltana.

- Aamut ovat yleensä hektisiä, joten on helpompaa kun tavarat ovat valmiina mukaan napattavaksi eikä aamua tarvitse käyttää tavaroiden etsimiseen.

4. Hanki lippu etukäteen

- Lippu kannattaa hankkia etukäteen, jolloin ei tarvitse viettää aikaansa jonottamalla pääsylippua.

5. Messuvaatetus ja mukaan otettavat tavarat

- Jalkaan kannattaa laittaa kengät, joilla jaksaa kävellä ja käsilaukun sijaan kannattaa valita reppu. Hartiat kiittävät! Muista vesipullo ja ehkä jokin pieni eväs (esim. banaani), jonka voi vetää pikaisena välipalana, jos nälkä yllättää ja ruokapaikkoihin on hirveä jono.

6. Lähde ajoissa liikkeelle.

Kannattaa lähteä messuille ajoissa aamulla, jolloin luultavimmin messuilla saa kulkea ainakin aluksi ruuhkattomammin. Lisäksi jos myöhästyy joukkoliikennevälineestä, ehtii vielä ennen pahinta ruuhka-aikaa paikalle.

7. Aloita omista lemppareista

Messuhallien kiertäminen kannattaa aloittaa sieltä, mistä löytyy eniten omia lemppareita, jolloin ne ehtii mahdollisesti kiertämään rauhassa ennen pahinta ruuhkahuippua. 


Kävitkö sinä Kädentaitomessuilla? Millainen fiilis sinulla jäi messuista ja aiotko osallistua ensi vuonna uudelleen? Teitkö hyviä löytöjä?




2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä messuiluun! Ja tosiaan oli sunnuntaina väljempää kuin lauantaina. Toki mukavaahan siellä lauantainakin oli, mutta tietyissä paikoissa ihmismäärä oli jo liikaa. Jännä nähdä mihin suuntaan messut tulevaisuudessa kehittyvät. Minulle messuista on jo tullut perinne ja en ainakaan vielä kävijämäärää kavahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sunnuntaina kannatti kyllä olla hyvissä ajoin liikkeellä, ehti ainakin aulassa pois jaloista, kun ensimmäinen ryntäys tuli. Minäkin olen Kädentaitomessuilla vuosittain käynyt, luultavasti löydän itseni sieltä ensi vuonnakin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan