Käsityöpainotteinen blogi, jossa virkataan ja valokuvataan.

Blogisisarten tapaaminen Tampereella

alleduuri tampere kahvila

Lokakuun lopulla kävelin Itsenäisyydenkatua jännittynein, odottavaisin ja innostunein tunnelmin. Tampereen sää oli märkä ja taivas oli harmaa. Olosuhteet eivät kuitenkaan saaneet pilaamaan päivääni, kun astuin Tammelan kaupunginosassa olevan Alleduuri-kahvilan ovesta sisään.

Olimme sopineet Blogisisarien kanssa ensimmäisen yhteisen tapaamisen Tampereelle ja paikalle pääsikin kymmenkunta sisarta hieman eri puolilta Suomea erilaisten välimatkojen päästä.

erityisruokavaliot alleduuri

alleduuri

Alleduuri - kahvila, joka huomioi erityisruokavaliot


Alleduuri on uusi, elokuussa avattu kahvila Tampereen Tammelassa. Alleduuri poikkeaa monista muista kahviloista siinä, että tarjonnassa on huomioitu hyvin erilaiset allergiat ja erityisruokavaliot. Kahvilan kaikki tuotteet ovat maidottomia, munattomia, pähkinättömiä, gluteenittomia sekä kalattomia. Seuraavaksi joku saattaa ajatella, että mitä salaatinlehtiä kahvilassa sitten on tarjolla, jos tuotteet eivät sisällä "mitään" ? Voin vakuuttaa, että ellen tietäisi tuotteiden olevan "kaikettomia", en todellakaan olisi huomannut eroa - paitsi siinä, että maut olivat todellakin kohdallaan ja tuotteet herkullisia! 

Meille oli varattu kahvilan yläkerta tapaamistamme varten, jossa herkuttelimme niin suolaisilla kuin makeillakin herkuilla rupatellen sisarien kesken tutustuemme toisiimme. Alleduuri on kauniisti sisustettu ja tunnelma kahvilassa on rauhallinen. Minä, joka luulin käyneeni lähes jokaisessa Tampereen kahvilassa, olin täysin missannut tällaisen ihanan kahvilan vieläpä entisessä asuinkaupunginosassani! 

alleduuri

alleduuri

Vuosisadan museossa sekä Lähi-idän makuja maistelemassa

Vatsat täynnä herkkuja suuntasimme kohti Vapriikkia. (Vapriikki muuten palkittiin Vuosisadan museoksi!)  Vapriikissa vierailimme mm. Birckala 1017 -näyttelyssä, joka on hiljan avattu. Ihailimme Lelunäyttelyn nukkekotia ja nukkekodin ympärillä pyörikin puolen tusinaa naisia hihkuen innosta ja riemusta :) 

Parin tunnin kulttuuriannoksen jälkeen oli aika taas hieman syödä ja pöytävaraus olikin tehty Kuninkaankadun Zeytuunista, joka oli itselleni uusi tuttavuus. Zeytuunissa söin Halloumisalaatin, joka oli oikein hyvä ja sopiva annos pienempään nälkään.

Huikean hieno päivä oli alkanut kääntyä iltaa kohti ja oli vähitellen aika sanoa heipat uusille ihanille tuttavuuksille ja mennä kotiin hymy korvissa asti miettimään, miten hienon päivän olikaan saanut kokea ja miten mahtaviin ihmisiin saanut tutustua!

Kiitos Blogisisaret, on ollut huikean hienoa tutustua erilaisiin genreihin bloggaamisessa, erilaisiin ihmisiin blogien takana sekä saada tukea niin blogiin kuin sen ulkopuolisiinkin asioihin

alleduuri kahvila tampere

alleduuri kahvila tampere

Blogisisarien postauksia päivästä

Muiden Blogisarien postauksia tapaamisestamme löydät näistä linkeistä:

Katarimarian proosallinen arki ja muut räpellykset - Blogimiittailua Tampereella
Kotomo - "Kaiketon" kahvila Alleduuri Tampereella ja Blogisisarten tapaaminen
Turkooseja unelmia - Blogisisaret Tampereella - Alleduuria ja Vapriikkia
Ruoka-alkemisti - vierailulla kahvila Alleduurissa

alleduuri kahvila tampere




Rauniokirkko Pälkäneellä

pälkäne

Eräänä arkisena vapaapäivänä elokuussa ajelin Tampereelta Pälkäneelle tutustumaan Rauniokirkkoon, joka kuvissa näytti valokuvaajan unelmalta - uniikilta kuvauskohteelta. Pälkäneelle hurautteli autolla noin kolmessa vartissa.

Kirkko sijaitsee keskellä peltomaisemaa ja vieressä kulkevalta isolta tieltä (valtatie 12) näkee kirkon jo kaukaa. 

rauniokirkko

Keskiaikainen harmaakivikirkko


Pälkäneen rauniokirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko on Pälkäneen kirkonkylässä Onkkaalassa sijaitseva keskiaikaisen harmaakivikirkon raunio. Kirkko suunniteltiin ja rakennettiin todennäköisesti vuosien 1495 ja 1505 välisenä aikana.

Uskonpuhdistus 1500-luvulla vaikutti niin, että kirkon sisäosia uusittiin. Pyhimysten kuvat poistettiin, ja kirkkoon tuli saarnastuoli, penkit ja parvekkeet. Ulkokuori säilyi pääosin ennallaan. Isonvihan Kostianvirran taistelun aikaan kirkko ryöstettiin lähes kokonaan.

1740-luvulla hiekkamaalle perustetun kirkon perustukset alkoivat pettää, seiniin ilmestyi halkeamia ja toisen päädyn alttaritaulu vajosi. Lopulta kirkko hylättiin Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua vuonna 1839. Kirkon katto sortui joulukuun 3. päivänä 1890 raivonneessa myrskyssä. Rauniota ja sen ympäristöä on sen jälkeen kunnostettu ja tutkittu useita kertoja. Kirkollisia tilaisuuksia rauniokirkossa on pidetty 1920-luvulta lähtien.

Kirkossa sijainneet Pyhää Lauria ja Pyhää Olavia esittävät puuveistokset ovat nykyisin Kansallismuseossa. Kirkon pihalla sijaitsee vuonna 1949 paljastettu kirjanpainaja Daniel Medelplanin muistomerkki. (lähde)




pälkäneen rauniokirkko
Kirkon oviaukko on kaareva.


rauniokirkko

Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys


Vuonna 2002 perustettiin Pälkäneen Vanhankirkon Suojeluyhdistys, jonka tarkoituksena on suojella ja kerätä varoja rauniokirkon korjaukseen. Kirkossa järjestetään konsertteja ja jumalanpalveluksia, ja se on myös suosittu vihkikirkko sekä muiden juhlien kokoontumispaikka. (lähde)


rauniokirkko

Erilainen kuvauskohde


Pälkäneen kirkko tarjoaa valokuvaajalle paljon kuvattavaa - ympäristössä ei ole häiritseviä muita rakennuksia, joita pitäisi vältellä kuvakulmissa vaan ympäristö on ainakin kesällä vehreä ja seesteinen. Kirkko, josta puuttuu katto on hyvin läpinäkyvä ja kerrankin ei tarvitse kirkossa miettiä liian vähäistä valaistusta ;) 

Kirkon pääsee kiertämään helposti ja tarkastelemaan sitä eripuolilta, jolloin jokaiselta sivulta avautuu hieman erilainen näkymä. Kirkossa vallitsee erilainen tunnelma kuin tavallisesti.

En ihmettele, miksi Rauniokirkko on suosittu vihkikirkko - olisihan tuollaisissa maisemissa varmasti ihan mieletöntä kuvata häät ja miettiä potrettien ottamista, kun vaihtoehtoja voi luetella heti vaikka kuinka monta!
Toki Suomen kesä voi yllättää viileydellään ja sateellaan, joten idyllisistä potreteista voi tulla nopeasti kilpajuoksu autolle, jos taivas päättää revetä suunnittelemattomaan kohtaan.. ;) Mutta toisaalta - hauskoja muistoja muisteltavaksi kiikkustuolissa.

Mikäli mielit Rauniokirkossa naimisiin, niin täältä löytyy siihen yhteystiedot.

pyhän mikaelin kirkko

rauniokirkko


pälkäne
Opastaulut kertovat Rauniokirkon eli Pyhän Mikaelin  kirkon vaiheista

Mitä muuta Pälkäneellä voi tehdä?

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan - vaikka Tampere tarjoaakin jos jonkinlaista elämystä niin välillä on kiva mennä naapurikuntaan tutustumaan, mitä sillä on annettavanaan vierailijoilleen.

Pälkäne itselleni on edelleen hieman tuntematon, mutta erittäin kiinnostava pieni paikka Tampereen naapurissa. Pälkäneelläkin on oma VisitPälkäne-sivusto, joka esittelee esimerkiksi joulunajan myyjäisiä ja tapahtumia vaikkapa Nuijantalossa, aivan Pälkäneen keskustassa.

Pälkäneeltä löytyy myös luontoihmiselle Laipanmaan metsäalue, josta löytyy kilometritolkulla luontopolkua ja luonnonrauhaa. Pälkäneen kupeesta löytyy tietenkin myös Sappeen laskettelukeskus, jonka rinteisiin pääsee talvella purkamaan energiaa laskettelun muodossa.


pälkäne

pälkäne


rauniokirkko

patsas muistomerkki

MITÄ? Rauniokirkko
MISSÄ? Rauniokirkontie 16, 36600 Pälkäne
MILLOIN? ympäri vuoden, ilmainen sisäänpääsy

MITEN? Pälkäneen matkahuollosta (mikäli saavut Pälkäneelle bussilla) kirkolle tulee kävelymatkaa n. 1 km. Autolla kirkon luo pääsee ihan viereen. Pyörällä esimerkiksi Matkahuollolta pääsee ajamaan Vanhankirkontietä, jos ei tykkää ajaa vilkasliikenteisen tien vieressä.

MIKSI? Erityisesti historiasta ja valokuvauksesta kiinnostuneelle tai jos etsit vaikkapa sopivaa paikkaa ottaa potretteja tai suunnittelet häitä. Löytyypä kirkolta geokätkökin!


kirkko pälkäne

kirkko

Oletko sinä käynyt Pälkäneellä ?

maalaismaisema



Syksyiset villasukat vauvalle

villasukat

villasukat

villasukat

Aloitin keväällä tämän sukkaparin toista sukkaa ja neuloin sen valmiiksi. Sukka vietti muutaman kuukauden orpona, ilman toista sukkaa, sillä neulomisintoni lopahti. (Tämän vuoksi monet ovat sanoneet, että kannattaa neuloa molempia sukkia samaan aikaan..)

Lokakuussa kuitenkin sukulaislapseni täytti vuosia, joten oli aika ottaa itseä niskasta kiinni ja neuloa toinenkin sukka kaveriksi.

Muutaman kuukauden tauko neulomisessa oli aiheuttanut muistin heikentymistä ja piti kaivaa ohje esiin, miten se kantalappu ja kavennukset menivätkään ;)

Loppu hyvin kaikki hyvin, sukat saivat toisensa ja pieni yksi vuotias lämpöiset villasukat jalkaansa. 

villasukat



villasukat

Villasukkien ohje löytyy Life with Mari:n blogista täältä, KLIK.


Saariston Rengastie: Korppoo ja Houtskari

korppoo kirkko
Korppoon kirkko on toiselta nimeltään Pyhän Mikaelin kirkko, sillä se on pyhitetty Pyhälle Mikaelille.
Saariston rengastie -postaussarja jatkuu! Ensimmäinen osa löytyy täältä, KLIK.

Korppoo

Tiistai-aamuna nautimme aamupalan Hotelli Strandbossa (aamupala oli kieltämättä hienoinen pettymys valikoiman osalta, mutta kyllä sillä silti vatsansa sai täyteen) ja luovutimme huoneen. Suuntasimme Nauvosta Korppooseen ensimmäisellä sopivalla lautalla ja parkkeerasimme auton Korppoon kirkon parkkipaikalle. Kirkko ei ollut vielä auki, joten ehdimme rauhassa katsella kirkon pihaa.

korppoo

syreeni

korppoo kirkko
Korppoon kirkossa on Suomen ainoa säilynyt kuorilehteri.

Wikipedia kertoo Korppoon kirkosta seuraavaa:

"Vain harvoissa Suomen kirkoissa on keskiaikainen kuori ja kuorirakennuksen esiintyminen osoittaa kirkon korkeaa ikää. Korppoon kirkko on yksi näistä seitsemästä, muut ovat Hammarlandin kirkko, Finströmin kirkko, Nousiaisten kirkko, Turun tuomiokirkko, Naantalin kirkko ja Rauman kirkko. 

Korppoon kirkossa on myös keskiaikainen torni, jota on mahdollisesti käytetty puolustustornina, eli sitä ei rakennettu kelloja varten, vaan toimi linnoituksena, jonne paettiin levottomina aikoina. Kirkontornissa ovi itse kirkon muurissa korkealla pohjoisseinällä; näin yritettiin tehdä tornista niin hankalapääsyinen kuin mahdollista. 

Kuitenkin nykyään torniin pääsee myös kirkon sisältä. Tornin ikkuna-aukot ovat myös ulkoseinältä hyvin kapeita, mutta levenevät nopeasti sisäänpäin, niin että jousimies saattoi ampua eri suuntiin ja samalla olla itse hyvin suojassa. Samalla korkeudella mainitun oven kanssa tornia kiertää joukko reikiä, jotka ovat ehkä toimineet ulkonevien palkkien kiinnityksinä tarjoten kulkureitin."

korppoo kirkko
Alttarikaapissa on 15 erilaista keskiaikaista veistosta.
Korppoon kirkko oli kyllä kaunis ja hyvin erilainen, joita olen tottunut näkemään. Erityisesti kirkon keskiosassa oleva kuorilehteri on ainutlaatuinen nähtävyys, sillä sellaista ei ole säilynyt missään muualla kuin Korppoon kirkossa.

satama lossi

purjevene

Houtskari

Matkamme jatkui kohti Houtskaria ja lossimatka Houtskariin olikin eräs reissumme pisimmistä (muistaakseni n. tunnin verran) Ehdimme nousta autosta pois lossissa sijaitsevaan kahvilaan ja katselemaan lossin ylemmistä osista kauniita merimaisemia. 

houtskari kirkko
Houtskarin kirkko on punamultainen ristikirkko.

Ajoimme Houtskarissa ensimmäisenä Houtskarin kirkolle. Houtskarin kirkko olikin yllätys, sillä paikalle saapuessamme näimme sympaattisen, punaisen puukirkon.

"Houtskarin kirkko on kirkkorakennus Houtskarissa, Turunmaan saaristossa. Se on muodoltaan tasavartinen ristikirkko. Kirkko on puinen, ja se on punamullattu. Se rakennettiin vuosina 1703–1704 ja sen rakentamisesta vastasi pohjalainen Erik Nilsson. Kirkko vastaa tyyliltään varhaisimpia lounais-suomalaisia puisia ristikirkkoja. Kirkossa on myös vuodelta 1887 peräisin oleva alttaritaulu, jonka on maalannut Victor Westerholm. Lisäksi kirkonpihan tuntumassa on tapuli, jonka alaosa on rakennettu vuonna 1753 ja yläosa vuonna 1871.

Museovirasto on määritellyt Houtskarin kirkkoympäristön, johon kirkon ohella kuuluvat muun muassa vuonna 1860 rakennettu pappila ja vanha pitäjäntupa, valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi." (lähde)

houtskari kirkko

houtskari satama


Poikkesimme myös Houskarin sympaattisessa vierasvenesatamassa, joka oli varsin pieni, mutta idyllinen. Satamasta löytyi mm. ravintola. 

borgberg näköalatorni


Borgbergin näköalatorni

Viimeisenä Houtskarissa kävimme kiipeämässä Borgbergin näköalatorniin, josta aukesi kauniit maisemat saaristoon. Kaiken varalta vaihdoin jalkaan lenkkarit ballerinojen sijaan, sillä jännitin hieman, osuisiko kohdalle jokin liero paistattelemassa päiväänsä kalliolla.. onneksi ei kuitenkaan!

Suosittelen kiipeämistä varten vaihtamaan hyvät ja tukevat kengät alle, sillä kiipeäminen tapahtuu kalliota/polkua pitkin, jota varten on rakennettu hauskat aidat, joista saa tukea tarvittaessa. Mielenkiintoista olisi ollut kiivetä ylös hieman sateen kastelemalla märällä kalliolla, joka olisi varmasti tuonut lisäjännitystä retkeen..

borgberg

borgberg

Ystäväni, joka kärsii jonkin asteisesta korkeanpaikankammosta kiipesi sisukkaasti ylös, mutta mieli tulla nopeasti alas maantasolle, sillä näköalatornin lattialautojen välistä näki alas, joka selvästi pahensi korkeanpaikankammoista. Ylhäällä tuuli myös melkoisesti, joten senkään vuoksi ihan ylhäällä ei tehnyt mieli viipyä kovin kauan.

Matkamme jatkui vielä samana päivänä Iniöön ja Kustaviin, mutta siitä lisää seuraavassa Saariston rengastie - postauksessa!

borgberg
Borgbergin näköalatorni Houtskarissa
Aiemmat tämän reissun postaukset:

Parainen ja Nauvo


Oletko sinä käynyt Korppoossa tai Houtskarissa?




Metsässä


Ihmiset suunnittelevat matkoja etelään, pakoon Suomen synkkää talvea (tai lähinnä sitä puolen vuoden kurakeliä, jota nykyään kai talveksi kutsutaan). Minä suunnittelen matkoja luontoon, metsään. Metsästä ja luonnossa olemisesta on tullut tärkeä juttu. 

Japanilaistutkimuksen mukaan myös valkosolujen tuotanto lisääntyy, eli puolustuskyky bakteereja ja tulehduksia vastaan kasvaa. Japanilaislääkärit ovatkin alkaneet kirjoittaa potilailleen reseptejä, joissa hoidoksi määrätään metsäkylpyjä eli shinrin-yokuja. (lähde)



Luonto on myös muutenkin tärkeä juttu - olen liittynyt Suomen Luonnonsuojeluliittoon ja kuulun myöskin Suomen Latuun. Tulevaisuuden toiveena onkin tehdä erilaisia matkoja ja retkiä Suomen luontoon, voimaantua kahvikuksa kädessä laavuilla ja nuotioilla kaukana kaupungin hektisyydestä.

Tein juuri reissun Rovaniemelle, josta käsin teimme pienen retken Kuninkaanlaavulle, jolta aukesi huikeat maisemat Ounasjoen ylle. Niitä maisemia olisi voinut tuijottaa loputtomiin, mutta silti oli pakko jatkaa matkaa. 



Tulevana vuonna haluaisin viettää ainakin yhden yön luonnossa, esimerkiksi jollain laavulla. Kavereiden kanssa suunnittelemme retkeä Isojärven kansallispuistoon, jonne ei ole Tampereelta kuin reilun tunnin ajomatka.

Postauksen kuvat ovat eräältä syksyiseltä sunnuntailta Kalevankankaan hautausmaalta.



Tunnetko sinä tarvetta käydä rauhoittumassa metsässä aika ajoin?