Slider

Enkelin siivet.

lauantai 5. syyskuuta 2015

virkatut siivet

Virkkasin kevättalvella enkelin siivet. Lankana käytin Red Heart Sun -lankaa, jota löysin vielä sattumalta eräästä Prismasta. Red Heart Sun lanka oli juurikin se lanka, jonka poistuminen markkinoilta aiheutti omassa virkkuuprosessissani sen, että työnalla ollut torkkupeitto jäi kitukasvuiseksi yksilöksi. Torkkupeittoprojektistani voit lukea täältä, KLIK.

Käytin näissä valkoisissa siivissä samaa ohjetta, kuin aiemmin puuvilla-bambulangasta virkkaamissani sinisissä siivissä, jotka esittelin taannoin täällä, KLIK. Näiden siipien ohje löytyy siis täältä, KLIK.


virkatut siivet

Näitä siipiä en ole esitellyt blogissani siksi, että niistä tuli hieman eripariset - jostain syystä siipien yläkaari on erilainen siipien kesken. Siipien virkkaaminen oli sen verran haastavaa ja pikkutarkkaa, että oma kärsivällisyys ei riittänyt niiden purkamiseen ja korjaamiseen. Yritän ajatella omien tuotoksieni virheissä armollisesti niin, että kukapa meistä olisi täydellinen - ei edes käsityöt ;) 

virkatut siivet

Siivistä tuli pienistä poikkeamista huolimatta kovin sievät ja ne ilahduttavatkin valkoisen pinnatuolin selkänojalla :) 

Mukavaa viikonloppua!


3 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavat siivet!! En kyllä olisi huomannut, että ovat erikokoiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siivet eivät varsinaisesti ole kooltaan eriparia, mutta siipien kaari on hieman poikkeava toisistaan, toinen siipi kääntyy enemmän sisäänpäin :)

      Poista
  2. Herttaisen näköiset siivet.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan