Slider

Virkattuja jäätelöpuikkoja.

tiistai 21. heinäkuuta 2015


virkatut jäätelöpuikot

Virkattuja herkkuja on tullut tehtyä taas lisää ja tällä kertaa joukkoon on eksynyt myös jäätelöpuikkoja. Löysin Lauran kotona -blogista (KLIK) ihania jäätelöpuikkoja ja Laura jakoi ohjeen Intagme:ssa täällä, KLIK!

gerberat


Jäätelöpuikkojen ohje on siis seuraava:

1.krs 6 ks lenkkiin
2.krs 2 ks joka silmukkaan
3.krs 2 ks joka toiseen silmukkaan, eli yhteensä 18 silmukkaa.

Päävärillä yhteensä 30 kerrosta, sitten 3 kerrosta valkoisella ja neljännellä kerroksella kavennetaan joka toinen ja kolmas yhteen. Sitten vaan täytetään ja laitetaan tikku ja ommellaan kiinni. 

virkatut herkut

Ohje on mielestäni simppeli, jonka muistan minäkin tarkistamatta ;) Haastavinta oli täyttää jäätelö tasaisesti ja saada jäätelötikku aseteltua jäätelöön nätisti. Nämä herkut syntyvät nopsasti telkkaria katsellessa tai vaikkapa automatkalla. Jäätelötikkuja kävin ostamassa ison nipun Prismasta, harmi ettei niitä myyty pienemmissä erissä. No, nyt on jäätelötikkuja mistä virkata jäätelöitä ;)

virkatut jäätelöt




6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nuo jätskipuikot ovat aika liikkiksiä, parasta kun niistä voi tehdä eri värisiä ja vaikka raidallisia yms. :) Ja kaiken lisäksi helppoja tehdä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi nopsasti syntyvät - itse olen parin päivän aikana virkannut niitä jo kuusi ;)

      Poista
  3. Kylläpä sinulla on täällä ihania juttuja. Käsintehdyt jutut kiinnostaa aina! Klikkauduin jäseneksi, sillä haluan seurailla mitä seuraavaksi saat aikaiseksi:) Tervetuloa myös blogiini Kristallikimaraan vastavierailulle: http://kristallikimara.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Käsillä tekeminen on mukava harrastus - ennen kuin hurahdin virkkaamiseen niin olen aina tykännyt askarrella :) Kiva kun sain sinut lukijakseni, tervetuloa ja toivottavasti viihdyt! Täytyy tulla vastavierailulle, aina on mukava tutustua uusiin blogeihin ja ihmisiin, jotka niiden takana häärivät :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan