Slider

Muuttopuuhissa.

lauantai 23. toukokuuta 2015

neilikat

Viime aikojen postaus- sekä samalla virkkaustahti on hidastunut, jonka syynä on arkeen paluu. Työelämä on kutsunut allekirjoittanutta ja virkkaamiseen käytettyä aikaa on päivässä vähemmän kuin ennen. Lisäksi kuun vaihteessa on edessä muutto isompaan asuntoon ja kaikkihan tietävätkin, että muutto ja sen suunnittelu ovat energiaa vievää puuhaa :) 

Toivottavasti ehtisin pian taas virkkailla enemmän, sillä oikein ikävöin sitä :) 

Onneksi on viikonloppu edessä ja ehtii enemmän tehdä vapaa-ajan juttuja! Lauantaina 23.5. onkin Tampereella Museoiden Yö (KLIK) ja illalla tulee Euroviisut 2015! Tykkään Euroviisuista ja seuraankin yleensä joka vuosi Melodifestivalenin, semifinaalit ja varsinaiset Euroviisut. Kannustan tänä vuonna naapurimaamme Ruotsin edustajaa, Månsia, joka esiintyy kappaleellaan Heroes. 

Yle:n Euroviisut 2015 sivuilta voi käydä lataamassa ja tulostamassa kliseebingolomakkeen (KLIK), jolla voi seurata euroviisukliseiden toteutumista ;) Hauska idea!

neilikat


Mukavaa viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan